Peppermints: What a lovely day (1990 Kane records LP)

Peppermints: What a lovely day (1990
Kane records LP), kansi Tapani
Kaukoniemi

Olen merkannut Peppermintsin Provinssirockin keikan 2.6.1990 ***-tähden keikaksi, enkä ihmettele sitä, nyt kun  30 vuotta myöhemmin kuuntelen heidän ensimmäistä pitkäsoittoa What a lovely day. Maksimi tähtimäärä on tuo ***-tähteä. Sama on toistunut vuoden päästä Ruisrockissa - täydet pisteet. Samalla kun miettii 90-luvun alun muita levytyksiä; Kauko Röyhkä ahkeroi sinänsä hienot Joko-Tai ja Kaksi koiraa levyt, Ne Luumäiltä tuli Laki ja järjestys ja Peppermintsiin nähden aivan ääripäinä pukasivat Radiopuhelimet K.O:n ja Mana Mana Totuus palaa -levyn, niin on ollut jokseenkin helppo ahtaa myös Peppermintsin tyylinen innovatiivinen rock-bändi joukkoon sekalaiseen. Peppermintsin kanssa kovinta painia taisivat käydä kotimaisella saralla Poverty Stinks ja paria niskalenkkiä yrittävä Good Evening Manchester. Poverty Stinks julkaisi 1990 pientä mainetta niittäneen Gargle Blasterin (sisältää version Paranoidista), mutta melko nopeasti sen naivius pudotti Poverty Stinksin pois pelistä. Ahvenanmaalainen Good Evening Manchester oli ihan käytännössäkin Peppermintsin kanssa vertaisensa, mutta bändi vaikutti koko ajan etäiseltä. Poverty Stinksin Gargle Blasterin ja muun tuotannon olen myöhemmin myynyt pois ja liikkeenä se on liki äärimmäinen, sillä päädyn harvoin myymään levyjä. Tuli mitta täyteen.   

Peppermintsin What a lovely day löytyi hyllystä Juliet Jonesin Sydänystävien Kadonneiden laulujen sisäläpäreen johdattelemana, jossa Peppermintsin pääjehu Timo Rautsi Rautio kirjoittaa lämmöllä  "veljestään" Eero Hyypästä. Ja Juliet Jonesiin päädyin Juliet Jonesin 2020 vuoden keikka-arvostelun siivittämänä. Aasi on sillalla käynyt.

Peppermintsiin tutustuin kronologisesti, levy kerrallaan, julkaisujen mukaan. Ennen tätä What a lovely day pitkäsoittoa (1990), ilmestyi Peppermintsiltä viiden kappaleen EP (1989). Sen siivittämänä oli helppo hankkia tämä ensimmäinen pitkäsoitto.

Peppermintsin vahvuus kaikkine vertailuneen Smithsiin tai Banglesiin (!? ouka.fi) on loppupeleissä kuitenkin se, että bändi kuulosta itseltään. Rautsin käytössä olevan materiaalin runsaus kuuluu läpi levyn, sillä pitkälle b-puolta on saatu tiputettua laadukkaita biisejä, eikä kyykähdystä koeta. Ainoa hiuksen hieno miinus särähtää paikoin tönköstä englannista.  

Levyssä kiehtoo sen totisuus ja vahvat melodiat. A-puolelta löytyvä Ruins of this land toimii siitä mainiona esimerkkinä. Jopa kepeämmät biisit on ajateltu ja toteutettu runsaammalla kaavalla ja se tuo levyyn jäntevyyttä. Suurin mielihyvä tulee kuitenkin levyn kauneudesta, josta bändi ei pääse eroon. Melodiat, taustalaulajat, levyn kansi.

Kansi on... no jos ei ihan kaunis, niin tyylikäs. Lapsien käyttö kuvissa lilluu välillä onnistumisen rajamailla, mutta What a lovely dayn kannessa patsasteleva veijari on kaikessa kaarevuudessaan nappivalinta. Värimaailma on onnistuneen kelmeä ja tekstien fontit täyttä runoutta. Kansi kielii tyyliä. Tyyli jatkuu takana loogisella ja selvällä sommittelulla. Kansi on Tapani Kaukoniemen käsialaa. 

Hieno levy, joka kestää rapsahtamatta aikaa. Jopa niin hienosti, että soisi kuulevan sitä, koko bändiä vielä livenä, ilman että kokisi noloja nostalgiaviboja. Nostalgian tekevät kuulijat, ei musiikki, joka on tehty kestämään. Melodiat ja kuvat ovat elämää, nostalgia on satua. Peppermints totta.   

      

Tuomas Skopa: Arki ei nappaa (Johanna Kustannus 2010 CD)

Tuomas Skopa: Arki ei nappaa (Johanna Kustannus 2010
CD), kannen kuvat Heli Hirvelä

Välillä olen erittäin epätoivoinen ja teen levyostoksen mutu-tuntumalla. Tällä kertaa ostopäätökseen vaikutti myös levyn pyyntihinta 1 euro. Se ei ole paljon, vaikka kyseessä olisi pelkkää länsimetron käyntiääntä. Ehjistä kansistakin voi maksaa melkein euron verran. Arki nappaa, Ikuinen kakkonen, Minä olen paras - kiehtovia kappaleen nimiä eli lisää tarttumapintaa.

Tuomas Skopa on täysin vieras. Tuomas Skopa jää täysin vieraaksi, vaikka internet kertoo hänen olevan Sydän Sydän orkesterin laulaja kitaristi. Kerran olen käynyt Kiteellä, mutta Sydän Sydäntä en ole kuullut. Vaikka väitin, etten ole kuullut Ellinooraakaan tai Almaa, mutta ne lienevät tavallisimpia ääniä kuin punatulkku kaupungissa.

Levyä en ole kuunnellut hetkeäkään. En ole halunnut vielä rikkoa sitä uuden levyn illuusiota, sitä A1:sen uljasta avausta, josta puhutaan vielä vuosikymmenien jälkeen. Elän edelleen vinyylimaailmassa vaikka kädessäni on CD johon uitettu 12 mielenkiintoisen nimistä kappaletta.

Olen silmäillyt levyä, hyväillyt sen naarmutonta kantta ja peilannut tummanruskeaa värimaailmaa nykykelmeää lamppua vasten. Olen tiiraillut sanoituksia ja pelästynyt tulevaa. Vastassa on suuri teltta johon olen menossa, mutta tapahtuman luonne on jötetty pimentoon. 

Arki ei nappaa. Olin puolitoista vuotta työttömänä ja se on ollut pitkästä aikaa elämäni parasta taivalta. Nyt olen työelämässä, joka heittelee minua vuoroviikoin heräämään aikaisemmin kuin kukko tai työskentelemään pidempään kuin Arvi Lind. Arki ei nappaa. Haen vertaistukea levystä. 

 "Kumpi on kauniimpi, pensaaton kaupunki vai kaniton kaupunki". 

Tekstimaailma horjahtelee paikoin Juliet Jonesin Sydän yhtyeen kylkeen, mutta kaatuu omaan Skopaan. Mitä sieltä on tulossa? Tuttuni kommentoi väkevästi facebookissa Juliet Jonesin kierrättämistä Suomi Love ohjelmassa. "Ei näin voi tehdä!". Mukava lukea Skopan tekstejä - ehkä tyydyn vain lukemaan, enkä edes kuuntele levyä. Mutta silloin ammun omaan jalkaan ja valun kuiviin. Olen näre, joka kituu siihen paikkaan. 

Punk, Eläkeläiset, Radiopuhelimet, Martikainen ja balkkanilainen punk. Jälkimmäiseen minulla ei ole sen kummemmin kosketuspinta-alaa, mutta voisin kuvitella sen olevan jotain mitä kaksi ensimmäistä biisiä ovat olleet. Tässä on nielemistä, kun muistamme, että olen pohjimmiltani aukoton tosikko, joka on gin lemon kanikat jättänyt hamaan historiaan. 

Mielikuvia. Sielun Veljet. Terve henkistä musiikkia. Tämä on juuri sitä musiikkia, jota tämän ajan nk. nuoriso kaipaa. Isillä on edelleen autotallit ja niissä mahtuu soittamaan musiikkia. Tämä digitaalinen valehtelu ei voi jatkua pitkään ja uskon, että palaamme musiikissakin perusasioiden äärelle. Aika on kypsä rock-musiikin paluulle!   

Meno yltyy! Haluan karistaa löysän vatsan ja olla jälleen huoleton nuori Provinssirockin sivulavan edessä, aavistuksen siinä vasemmalla puolella. Gin lemonin ja spriten sekoituksella pysyy hyvä pössis. Ei meillä silloin ollut pössis-sanaa. Ei tarvinnut tuollaisia sanoja alleviivaamaan olotilaa. 

Pelkäsin, että levy hajoaa omiksi pieniksi palikoiksi, joista ei rakennu mitään. Ei edes kaatuvaa tornia. Tämä "älämölö" säilyttää lihallisuutensa. Euron arvo levylle on naurettava, haasteen paikka. Samalla kun uhoa, samalla hykertelen sunnuntain täydellisyyttä. Hyvä ruoka, hyvä kahvi, hyvä levy hankinta. Nenäni toimii. Hoilaan selvinpäin tuntematonta puhelinnumeroa. Tässä on samaa "kapinaa" kuin nuoressa Kauko Röyhkässä, samaa välinpitämättömyyttä yhteiskuntaa vastaan. Tässä on samaa maanisuutta kuin Kauko Röyhkän vanhemmassa tuotannossa. Sana maaninen lainattu Soundin arvostelusta. 

Levy ei ole Röyhkää tai sitten on. Levy on sirkus nukkekodissa, johon on asutettu uusioperhe, monitahoisia pitkäaikaisvankeja, Helsinkiin muuttanut Kajaanilainen sinkkusisar ja nykyaikainen vanhempi naishenkilö, jolle raha, valta ja uudet vaatteet ovat antaneet luvan käyttäytyä ohi eettisen elämän. Kellarissa asuu veneentekijä, mutta sitä ei kukaan tiedä. 

Levylle povaan satunnaisia kuuntelukertoja ja tärppejä kokoelmakasetteihin. Levy ei ärsytä, mutta ei myöskään heti istumalta saa uusio soittoa. Levy lepää niissä perusasioissa joita haen, mutta sanojen suhteen saattaa tulla välirikkoa. Itse Skopa kuulostaa miellyttävältä. Hän osaa herkistyä ja tulkita kappaleensa niin, ettei homma kaadu taidepaskan puolelle. 

Yksi euro. Alennettu kolmesta eurosta. Karu kohtalo. Nykyään monella on, jotka eivät euron tähden viitsi kumartua.  

Olen ollut telakalla. Naulat nousseet laudasta keinutuolin jalan painaessa liki vuoden verran samaa monotonista liikettä. Emäntä kertoi, että kuolema kulkee tällä hetkellä 30-luvulla - 30-luvulla syntyneissä. Ei tässä ole aikaa istuskella ja saada epätoivoisesti nousevasta otsarajasta hiuksia heilumaan. Perkele! Kohta ei kuule edes punarinnan laulua. Ikänäkö painaa jo päälle.

  

Hotelli Sointu: Viikon biisit, vol. 1 (PRO-1 CD)

Hotelli Sointu: Viikon biisit, vol.1
(Production House, 2000),
Kuvat; Hotelli Sointu - ohjelma/YLE/
TV1 Musiikki ja Viihde & Production
House, kuvaaja Tapio Karhu

Voiko hyvän biisin tehdä arvotusta aiheesta? Niin, että valmista on tultava neljässä tunnissa?

Hotelli Soinnussa tehtiin keväällä 2000 joka lauantai uusi biisi. Lauluntekijöille arvottiin silinteristä laulun otsikko sekä ilmaisu, joka uuteen biisiin tuli sisällyttää. Pakollisilla lauseenparsilla haluttiin varmistaa, että laulut todella syntyivät "tässä ja nyt" -ettei kukaan voinut tehdä biisiään vilunkimeinigillä jo etukäteen.

Näin kertoi julkaisijana toimivan Production Housen Liisa Akimof Hotelli Soinnun kutsuvieras levystä CD-vihkosen sisäkannessa. Idea on herkullinen. Pakon edessä ihminen tekee ihmeistä - tai sitten menee lukkoon. Kutsuttujen artistien kirjo on ansioitunut ja monipuolinen Suomen rock/pop kartalta. Ilmaisu, joka kappaleeseen tulee sisällyttää, tekee työn hankalaksi, sillä usein se on haastava itse annetun otsikon kanssa. Ruodin kappaleet erikseen ja leimaan tähdillä. Asteikko on 1-3 tähteä. Peli on raakaa, mutta nyt punnitaan ammattilaiset ja nerot. Mukana ovat seuraavat artistit: Kauko Röyhkä, Maija Vilkkumaa, Pauli Hanhiniemi, Matti Inkinen, Tero Vaara, Kari Pesonen, Kaija Kärkinen & Ile kallio, Neumann, Heikki Salo, Pekka Ruuska, Veepee Lehto, sekä Jussi Hakulinen. Ensin mainitaan esiintyjä, annettu kappaleen nimi ja ilmaisu, joka on löydyttävä kappaleesta.

*-tähti:

Tero Vaara: Tauluvaras; "uranus värähti paikoillaan".

Hieman yllättäen Tero Vaara kompastuu. Alun äkkimakea alku nostaa sokerihumalan, mutta sekoittaa nopeasti mahan ja purulle mennään. Ilmaisun sisällyttäminen on vähintäänkin hankalaa ja siinä ei onnistuta. Sanoihin ei saada mitään järkeä. Kappaleessa ei ole Tero Vaaralle mitään ominaista, johon mm. muut artistit yltävät. Tehtävä vaikea ja olo on vaivaantunut.

Neumann: Yksinäisten yökerho; "silkkiä, samettia ja kashmirvillaa".

Neumannin kohdalla on tyylikysymys, mutta kyllä lievää ummetusta kappaleen synnystä huokuu. Sanat eivät saa lennokkuutta ja rytmiä ja sen varaan on paha rakentaa. Nyt vaan ei oikein tärpännyt.

Kuvat; Hotelli Sointu - ohjelma/YLE/TV1 Musiikki ja Viihde & Production
House, kuvaaja Tapio Karhu

 "ja maailma pyöri rytmissä naisen
rajan takaa hän saapui mua kutsuen
yksinäisten yökerholainen
teit minusta kävelevän zombien".
Neumann: Yksinäisten yökerho

**-tähteä

Heikki Salo: Miss Suomi ja vuoden mies; "sininen silmissä siftaa"

Arvontatilanteessa Heikki Salo tokaisi, " On olemassa seksikkäämpiä ja vähemmän seksikkäämpiä aiheita.... Mut tää on aika hyvä. Miss Suomi!" Kappale antaisi odottaa pientä suurta kolmea minuuttia. No, kolmeen minuuttiin ei aivan ylletä, eikä ole välttämätöntäkään, mutta se pieni suuri tarinakin jää hieman huulille; onneksi sisäpuolelle roikkumaan. Paketti periaatteessa kasassa, mutta pieni lipsuminen kokonaisuudesta, kolhaisee yhtä tähteä liian voimallisesti. Hieman ponnetonta. Liekö arvontatulos ollut liian herkullinen ja siitä rimakauhu. Pohkeilla pudotus.

Kari Pesonen: Salaa; "kaupungin sydän hakkaa"

Pesosen (yhtyeet Just Divorced ja Puolikuu) leima tehdä simppeleitä pop kappaleita säilyy. Reilu kolme minuuttinen on kuohkea ja hyväntuulinen kipale. Lopun lievä imelyys tiputtaa tähden verran. Jääkö liian hyväntuuliseksi?

Veepee Lehto: Pullo viiniä; "takapenkillä hysteriaa"

Veepee Lehto ottaa rytmistä näppäräsormisesti kiinni, mutta sanat sortuvat liialliseen leikittelyyn, joka tekee kappaleesta kieli poskella version. Se haittaa muuten niin laadukkaassa kokonaisuudessa. Samaistuminen nyrjäytetään.

Pekka Ruuska: Päivien sävel; "Anna palaa, Paajanen"

Pekka Ruuska ei kaipaa yhtään tuotetumpaa kappaletta, vaan tulee pienielkeisyydellä mainiosti toimeen. Osuva kertosäe pelastaa paljon ja ääni joka sopii esitykseen. Kappale on rakennettu sanojen ympärille näppärästi, mutta arpaonnen tuoma pikavoitto, nimenomaan ilmaisun osalta painottuu liian selvästi. Esitys on kuin harmaa Toyota Corolla. Perille päästään.

***-tähteä

Kauko Röyhkä: Kuopio; "Espresso, latte vai cappucino"

Kauko Röyhkä, Kuvat; Hotelli
 Sointu -ohjelma/YLE/TV1
Musiikki ja Viihde &
Production House,
kuvaaja Tapio Karhu

Kauko Röyhkä sai hatusta "Kuopion". Kyllä Kauko siitä tarinan rakentaa. Kolme-tähteä tulee eheästä kokonaisuudesta ja eritoten vaivattomasta sanoituksesta. Ei voi olla rakastamatta, " Espresso, latte vai cappuccino / tossa kahvilassa? /  Espresso, latte vai cappuccino / Sä oot Marjo ja sä tarjoot". Röyhkän tapa laulaa ja painottaa on jäntevä, jossa on suuri voima. Luottomies Röyhkä. Kauko Röyhkä.

Maija Vilkkumaa: Leikin loppu; "kotiin on pitkä matka"

Neljässä tunnissa Maija Vilkkumaa rakensi laulun, joka kuulostaa Maija Vilkkumaalta. Aika lienee kuitenkin rajoittanut hiomista ja se lienee myös pelastanut kappaleen. Homma on hillittyä. Voi vain aavistella, missä kohdassa tuotetummassa kappaleessa tulisi se sähkökitaraisku. Nyt pysytään turvallisilla volteilla. Kolme sähkötöntä, mutta kirkasta tähteä.

Pauli Hanhiniemi, Kuvat; Hotelli
Sointu - ohjelma/YLE/TV1 Musiikki
ja Viihde & Production
House, kuvaaja Tapio Karhu

Pauli Hanhiniemi: Tekstiviestin jälkeen; "joki ei jäädy koskaan"

Paulilla kävi arvonnassa tuuri ja sai näköisensä sanat työstettäväksi. Kappale on siitä huolimatta hänen neljän tunnin kaunis auringonlasku. Huikean viileä suoritus, joka kuuluu myös laulun esityksessä. Omissa housuissa ollaan. Erinomaiset sanat saavat ajatuksen voiman loistamaan. Levyn parhaimmistoa!

Matti Inkinen: Kesäksi kuntoon; " viis kertaa viis on kakskytviis"

Inkisen Kesäksi kuntoon on jäänyt suotta aivan pimentoon. Tämä kaikkien keski-ikäisten kansallislaulu on riemastuttavan teinimäinen. Vaikka esitys huokuu tahatonta komiikkaa, kytee pinnan alla totuuden siemen omasta hyvinvoinnista.

"Nyt voi tosiaan sanoa, että tempastaan hatusta - melodiat. Jaaha. Kesäksi kuntoon! 
Aihe kuulostaa aika vaikealta, kun omaa itsee katsoo! Mut kyllä tästä hyvän laulun
saa aikaseks."  Matti Inkinen arvontatilaisuudessa

Kaija Kärkinen & Ile Kallio: Jan; "maailman rannalla tuulee"

Ehkäpä pisimmälle hiomisessa ovat päässeet Kärkinen & Kallio valjakko. Esitys nousee levyn huipulle. Kappaleessa ollaan vahvasti läsnä, esitys on harmooninen ja sanat istuvat mainiosti Kaija Kärkisen kauniiseen ääneen. Niukka aikaraja pitää homman tarkkana ja se heijastuu kaksikon lopputulokseen. Tyylikäs!

Jussi Hakulinen: Pakoon; " ihminen on eläin"

Jussi Hakulinen tekee saman minkä moni muu artisti. Esitys on omannäköinen, tunnistettava. Ehta Hakulis kappale. Se on minkä tahansa pitkäsoiton loppupuolen kappale. Eheä esitys, joka pitää Hotelli Sointu - levyn tasoa yllä.

"Pakoon? Se oli varmaan
helpoin noista otsikoista."
Jussi Hakulinen arvontatilaisuudessa

"Mä taisin innostua liikaa.
Tämä taisikin olla se vaikein
aihe."
(kaksi tuntia laulua tehtyään)

Hotelli Sointu on ajan hampaassa mureneva, mutta idealtaan muistettava ja kokeena mielenkiintoinen levy. Se edustaa artistien osalta leikkimielisyyttä ja kutsuun vastaamista ja lienee tärkeämpi heille kuin kuuntelijoille. Hyvä suoritus säilyttää kasvot. Jatkotoimenpiteisiin tämä ei johda ja asetelmat säilyvät. Muutaman artistin kohdalla hattu nousee herkemmin. Näin pienimuotoisena projektina vastaavia äänitteitä tuskin jatkossa tulee, mutta suuri kiitos Production Houselle äänitteestä ja ideasta kuuluu! 

ka. **-tähteä (asteikko 1-3 tähteä)

Hyvä asento sohvassa. Villasukkien toinen kanta kierrättää ilmaa. Kissat nukkuvat otsat vastakkain ja toinen niistä kuorsaa. Naapurissa katsotaan samaa ohjelmaa. Sama disko on päällä. Murustan viimeisen suolakeksin nopeasti ja keskityn kuuntelemaan Heikki Salon esitystä. Ihmettelen hänen luonnonpuhtaita hiuksia ja pullanpehmeitä poskia. Heikki Salo. 

Tehosekoitin: Kaukaisimmalle rannalle CD single & Kauko Röyhkä: Mies jolla on maine

Tehosekoitin: Kaukaisimmalle rannalle (Levy-yhtiö),
valokuvat Dick Lindberg / J.S.K,
kannet J.S.Karjalainen / King

Tehosekoittimen kohdalla kärsin suuresta katkeruudesta. Tämä suuri, yksi Suomen rock historian hienoimmista, mutta mielestäni aavistuksen hämyyn jääneistä orkestereista jäi minulle mysteeriksi. Ei nähtyjä keikkoja, saatika äänitteitä levyhyllyssä! Aika oli otollinen, sillä olin 90-luvulla kyllästymässä musiikkiin kaikkine sen puolineen; CD: levyjen hinnoittelu, musiikin taso, soittolistat jne... Tehosekoitin tuli, julkaisi upeaa materiaalia (ensimmäinen pitkäsoitto 1994), kunnes lopulta hävisi rock-kentältä periaatteessa 2004. Viimeinen keikka oli 2009 Ankkarockissa. Tehosekoitin oli ja on orkesteri, joka sai kuulostamaan rock musiikin juuri niin räkäiseltä ja samaan aikaan iloiselta, mainioine sanoituksineen. Bändi oli puhdasta luomua!

Tapanani on nykyään harkiten ja syvällä aatoksella lisätä levyjä hyllyyn. Kirpputori käynnillä myyntipöytä teki vastustamattoman tarjouksen; Tehosekoitin CD-single: Kaukaisimmalle rannalle (Levy-yhtiö, 2001), kaksi euroa. Tuoreet muikut jäivät ostamatta ja vaihtuivat Tehosekoittimeen. Päätöstä helpotti levyn bonusraidat ja eritoten versio Kauko Röyhkän kappaleesta Mies jolla on maine. Muut raidat ovat Tehosekoittimen oma Kaukaisimmalle rannalle, Kari Peitsamon: Lähde autoiluretkelle suureen etelän kanjoniin ja Turo´s Hevi Geen: Mä oon roku. Upeat valinnat! Siinä missä muikut herauttaa veden kielelle, saman tekevät nämä valinnat. Tämä juuri on ollut CD singleissä hienointa, että sinne lisätään juuri tämän kaltaisia herkkuja. Nämä ovat bonus raitoja! Näistä kuuntelijat tykkäävät. 

  Tehosekoitin: Kaukaisimmalle rannalle (Levy-yhtiö),
valokuvat Dick Lindberg / J.S.K,
kannet J.S.Karjalainen / King

Ennen kuin tartumme Tehosekoitinta niskasta, kuulostellaan tuo Kauko Röyhkän kappale Mies jolla on maine Kaukon esittämänä. Kappale on vuodelta 1994, levyltä Kaunis eläin. Ajalta jolloin Kauko oli löytämässä uusia herkullisia sävelmiä. Kaunis eläin jää hieman hajanaisena Kaukon laadukkaasta tuotannosta ja  parhaista levyistä. Mies jolla on maine edustaa tämän levyn huippua. Muistan kuinka nauhoitin ystävälleni ko. kappaleen ja hän nosti sen kansainväliselle tasolle. Kansainvälisyydestä en tiedä, mutta klassikkoainesta Suomi rockin kuninkaalta. 

Mutta kuunnellaan Kauko alta pois. Ensimmäiset puoli minuuttia ollaan kuin veden alla sukellusveneessä; kaikuluotainsoundia. Tämän jälkeen aloittaa Kauko tarinan tilanteesta, jossa ollaan isketty silmä senoritaan. Hieman sammalletaan. Sanathan ovat herkulliset ja niihin kappaleen tenho suurimmalta osin perustuu. Kieltämättä sävelkulku on myös kiinnostava - aavistuksen hypnoottinen. Taustan hoitaa Vaahtera, Kling ja Vikkula ryhdikkäästi. "Mä sammun tuota pikaa", laulaa Kauko ja siitä alkaa pitkä feidaus kohti kappaleen päätöstä. Kappale on takuuvarmaa Kaukoa, eikä Kaunis eläin levyäkään sovi sivuuttaa. Kaupan kautta.

Tämä ilta on kuitenkin Tehosekoittimen ja tarkastellaan CD singlen kokonaisuutta. Singlen nimikkokappale Kaukaisimmalle rannalle on Tehosekoittimen oma. Kappaleen alku on pitkälti iskelmä vetoista,  mutta rock-raastimella. Se mikä erottaa kuitenkin Sekoittimen puhtaasta iskelmästä, on uskottavuus. Tehosekoittimeen on helppo nojata, luottaa. Tehosekoitin romantiikkaa. Se on kuitenkin hienoinen ero. Kaihon kultaranta. Suurista hiteistä jäädään, mutta läpi sihvilästä menee. OK.

Mies jolla on maine. Sovitus hieman rockimpi alkuperäisestä, hieman iskevämpi. Otto laulaa puhtaasti artikuloiden ja tosissaan. Rehellisyys kuuluu joka sanasta. Loppua kohden haetaan rytmillä vääntöä ja Tehis-soundia. Ryhdikäs kappale lopetetaan minuuttia ennen alkuperäistä. Sain punaisen Mariannen vastineeksi maukkaan sinisen. Nam!

Tehosekoitin:
Kaukaisimmalle rannalle (Levy-yhtiö),
valokuvat Dick Lindberg / J.S.K,
kannet J.S.Karjalainen / King

Kuinka taittuu Peitsamo: Lähde autoiluretkelle suureen etelän kanjoniin? Mailimittari nousee ja bensa hörähtelee tankissa. Luu ulkona, tukka takana, bailua ja raakaa tieromatiikkaa. Koko orkesteri pumppaa rytmiä ja menovettä miltei hengästyttävällä temmolla. Paikoin kappale hakee jopa Charlatans (!) tyylistä jamittelua, mutta koivunhalolla soitettuna. 

Singlen lopettaa hienosti valittu Turo`s Hevi Geen: Mä oon roku. Joo joo joo joo joo, ne jotka muistavat Aki Kaurismäen elokuvan Pidä huivista kiinni Tatjanan, jakanevat aatoksen kappaleen nappivalinnasta. Mä oon roku on melkein salamapoppia. Kipinät ja tulikivet sinkoilevat. Kappale tapailee rock´n rollin alkuaikoja, pysyen mehukkaan alkukantaisena tiiviinä pakettina.

Single on kokonaisuudessaan herkullinen, kuin kurkistus kellariin, jossa bändi soittaa. Yksityistilaisuus. Puhtaat rock melodiat tuovat helposi mieleen 80-luvun kultaiset ajat, jolloin soundeja ei pilattu ylettömällä massalla ja äärettömällä volyymilla. Se kuinka tosissaan voi tällaisen levyn ottaa, saa jokainen tosikko itse päättää. On antoisaa kuulla eri artistien näkemyksiä kollegoidensa kappaleista. Täyteläistä. Rentoa. Arvostettavaa. Hienoja kappaleita, hienoina versioina. Hymyä naamaan ja vettä tukkaan. Tehosekoitin ei kuulu keittiöön vaan levylautaselle. Tule siis takaisin ruokaympyräämme!

*** - tähteä (asteikko 1-3 tähteä)  

Valkeakosken kohdalla oli pakko pysähtyä, sillä auto alkoi nykimään. Piti levätä. Hengellisten telttojen meri levittäytyi pellolle. Ojat olivat rannat. Traktori josta juuri pääsimme ohitse, jatkoi risteyksestä menosuuntaamme. Kaveri, jolta lainasimme auton, neuvoi jättämään sen tien penkareelle ja poistamaan kilvet, mikäli se hajoaisi kesken matkan. Vasta nopeusmittari oli mennyt rikki. Radio ei toiminut lähtiessäkään.