Eppu Normaalille tuli tänä kesänä 40 v täyteen - onnittelut siitä! Eppu Normaali on ollut tuttu uran alusta asti lähtien - alun räävittömyydessä oli jotain puhtaasti kiinnostavaa ja Eput tekivät työläisperheen lapsuudesta hauskempaa ja samalla raivasivat kasvavalle nuorelle persoonallista polkua. Uuden aallon harjalla, 80-luvun taitteessa Eppujen soundi vain jykevöityi, kunnes 80-luvun puolivälissä Kahdeksannen ihmeen (1985) ilmestyessä alkoi kuilu bändiin pikku hiljaa kasvamaan. Vaikka kuinka Imperiumin vastaisku (1988) on kelpo Eppu-levy, en kokenut sitä enää omaksi. Ehkä Valkoinen kupla (1986) lupasi jotain, mitä ei sitten lopulta saanut? Eppujen juhlinta jatkui, mutta itse olin siirtynyt jo pihalle ruudun taakse.
80-luvun ollessa täynnä läpi linjaston Eppu-helmiä, esim. Akun tehdas (1980) ja Cocktail bar (1981), nousee hyllystä esiin kaksi Eppu-levyä jotka puhuttelevat muita enemmän. Toinen on em. Valkoinen kupla (1986) ja toinen Tie Vie (1982). Periaatteessa ja ihan käytännössäkin on Cocktail Bar tiukempi ja kovempi levy kuin Valkoinen kupla, mutta värinät tulevat Kuplan kohdalla. Syitä en tiedä.
Akun tehtaan kohdalle osuu muisto, jossa isäni, joka teki töitä autonasentaja, toi eräänä päivänä yllättäen kotiin pojille kyseisen levyn. Olimme tietysti riemuissamme - ensinnäkin levystä ja sen lisäksi siitä, ettei isä ollut aiemmin mitään vastaavaa tehnyt. Raaka totuus oli kuitenkin se, että joku pelle oli huijannut ja myynyt tahalleen naarmutetun levyn hyvätahtoiselle ostajalle. Muisto isän hienosta eleestä jäi silti elämään.
Eppu Normaalia täytyy kiittää - kaikesta siitä, jota se kuulijoilleen suoltanut, joka ikisestä hereillä olevasta vuodesta. Kuten Jouni Hynynen totesi Helsingin Sanomien haastattelussa; "Kaikki uuniin! Paitsi Eppu Normaali". No, onneksi uunin tila on rajallinen, eikä sinne ihan kaikki mahdu. Eput voi tosin empimättä jättää uunista ulos!
EPPU NORMAALI: Tie vie (Poko)
 |
Eppu Normaali; Tie vie (1982 Poko LP),
kannet Martti Syrjä |
Murheellisten laulujen maa, tuo yksi versio Maamme-laulusta, on neroudessaan ylitsepääsemätön. Sen lakonisuus ja totuus päin naamaa kirvelevät. Ryhmähenki ja alla kujertelevat Safkan koskettimet ovat uskomaton yhdistelmä. Muuten melodia on jännittävällä tavalla "pelkästään" tapailevaa. Herkullinen asetelma!
Murheellisten laulujen maan kanssa, liki yhtä hyvään A2-lähtöruutuun päässyt Kuulen parran kasvun, on hieman jäänyt syyttä avauksen jalkoihin. Sanojen neroutta ei voi tässäkään kappaleessa liikaa hehkuttaa. Kuulen parran kasvun on silkkaa päätä (lue. leukaa) nykivää jammailua ja siihen nähden alun A2-raita on mielenkiintoinen paikka. Erikoisplussat lopun tööttäilystä ja murahtelusta! Hieno biisi, rohkeassa paikassa.
Helmiä sioille, mutta Jackpot toimii paremmin kuin mikään supermarkettien kuorintavoide. Jackpotin herkkyys ja hienotunteisuus stemmoineen ja pehmeine melodioineen raastaa reppanasta uutta ihmistä. Kaikkeen kauniiseen on helppo tarttua. Niin tähänkin.
Harvemmin ovat Eput uhmakkaalta kuulostaneet, mutta Jumalan pojan alku on pelottava. Pelotteluaspekti saa pontta kun tarinan juuresta saa kiinni. Ylimaalinen jammailu saattaisi kapsahtaa omaan nilkkaan, mutta oikeaksi progeherhiläiseksi kasvava Argentiina pysyy pystyssä. Biisillä on kolme ylivertaista elementtiä; sanat, soundi ja hämykuoro, jotka yhdessä, ihme kyllä, kuulostavat varsin järkevältä ja kiinnostavalta. Argentiinan riehuessa progehengessä, sopii Viihteen kuningas tasaamaan tahtia.
Paikoin jopa viihteellinen A-puoli on kokonaisuudessa Eppujen ja Safkan saumatonta yhteistyötä. Perinteisestä laivamusiikista ei voida puhua, mutta pursiseuran pikkujoulujen esiintyjävaatimukset täyttyvät.
B-avaus Vahantajoki jatkaa siitä, mihin A-puolella totuttiin. Martti Syrjä laulaa kuin namusetä, jolla on hyvät aikeet. Sanoitukset antavat täydeltä laidalta hienoa tarinaa, lyhyttä novellia. Jos murheellisten laulujen maa on yleisesti tiedossa oleva klassikko, tuhti ja mystisempi Pahan puun metsä edustaa syrjäisempää herkkusiivua. Vain nerot osaavat lisätä biiseihin hönkäyksiä niin, että toimivat. Viimeistään tässä vaiheessa on syytä huomioida myös Aku Syrjän napakka rumpulointi. Tie vie on levyn vauhdikkaimpia, mutta tällä levyllä sen osa jää hieman sivuun. Arvo siitä ei alene.
Näinä päivinä palauttaa B-puolella hetken hyllyllä lepäilleen jammailun. Lämmittelyä ei tarvita, sillä heti ollaan tositoimessa ja koko Eppu-organisaatio on terässä. Teemaa tai ei, mutta levy lopetetaan reippaalla Terve vaan ja onnea poljennolla, jota on ryyditetty kokonaisuudesta poikkeavalla hieman hilpeämmällä sanoituksella. Kahta mieltä voisi olla, mutta itsepintainen melodia pitää levyn jännitteen yllä, eikä tunnelman rikkoutumisesta tarvitse olla huolissaan.
Tie vie on suurteos, tahtoi sitä tai ei. Ilman käsittämätöntä rentoutta levy olisi astmaatikon yritys nousta ylämäkeä. Martti Syrjän sanoituksissa on vaarallista neroutta, mutta solmukohdat pysyvät sen verran löysinä, että tekstin saa hädän tullen purettua. Levy kiittää ja on velkaa vähintäänkin joka viikkoisen lounaan Safkalle, jonka kosketinsoundi on levyn yksi perusteista. Kaikenkaikkiaan koko levy on vankka kattaus josta jokainen saa kyllikseen tavaraa.
***-tähteä (asteikko 1-3 tähteä)
EPPU NORMAALI: Valkoinen kupla (Poko)
 |
Eppu Normaali; Valkoinen kupla
(1986 Poko LP), kannet Kari (Huom!
täysin valkoinen, jossa kohotekstein
ylälaidassa bändin ja levyn
nimi) |
Valkoinen kupla on Tie vie-levyä neljä vuotta kypsemmältä bändiltä ja se myös kuuluu. Eppu Normaali on päästötodistuksen edulla kouluttautunut ja aikuistunut, mutta samalla hieman hämillään kaikesta viisaudesta ja vallankäytön mahdollisuudesta. Valkoisella kuplalla Eppu Normaali tekee kuitenkin sen hetkisen tilinteon, joka ei jää kylmäksi Suomi-rockin historiassa.
Sisäpussista löytyvät biisien sanat ja näin kappaleet saavat painetun sanan lisän ja kuin varoitukseksi, heti kättelyssä En saa mielestä sinua tulee iholle lujempaa kuin yksikään Eppu Normaali kappale aiemmin. Sovituksesta hönkää, pakkaa sekoittaen, punaviinimäinen lipitys ja iskelmämusiikkia hipova tunnelma, joka kestää läpi liki koko A-puolen - Valkoinen Kupla on haudankaivajan valkoinen, se on poutapilven valokaaren pilkahdus, se on valkea totuus. Levy lepää koskemattomalla silkkikankaalla.
Vaikka Kaikki häipyy, on vain nyt on klassista Eppua, jokin on toisin. Ei muuttunut, mutta toisin. Sen kuulee korvalla. Toinen poski on käännetty ja sille on lyöty. Turha riuhtominen on poissa. Kaikki on vakaata. Kaikki pidetään kurissa, koska järki sanoo niin.
Pois meluun ja tuiskeeseen. Martti on purskahtamaisillaan itkuun, eikä viiltävä kitara oloa helpota. Basso mätkii hitaasti kuin viimehetkiä lyövä kärsinyt sydän. Kourii. Tätä on tämä levy parhaimmillaan!
Martti Syrjä pysyy vaarallisen herkkänä ja laulaa kuin kuoropoika, peläten iskua sormille. Varovaisuus palkitsee ja antaa levylle leiman joka ei lähde pois painepesullakaan. "Kaikenlaista on tapahtunut", todetaan levyn sisäpussissa. Se kuuluu. Väsyminen on vaihtunut uupumiseksi. Levyllä puhutaan paljon luopumisesta, häipymisestä, jäämisestä ja kuolemasta. Hilpeys on jossain tuolla toisaalla. Nyt on nyt, on hetki minut yksin jättänyt.
Kultaista sadetta on kaunis esimerkki levyn yllä leijuvasta usvasta. Liekki palaa, mutta ei lepata. Reippaimmillaankin melodia on vain ilkikurinen horjahdus todelliseen hilpeyteen. Kun jatsia kuunneltiin on poikkeus. Se on selkeästi valoisa ja syviä henkäyksiä vetävä suht tuttu ja turvallinen Eppu Normaali teos.
Paluu "pohjalle" tapahtuu itsesäälikappaleiden mestariteoksella Valkoinen kupla. Selviömäinen sanoitus puree voimalla, jota ei voi vastustaa ja näin yön yksinäiset pikkutunnit tuntuvat turvallisilta.
Joka päivä ja jokaikinen yö biisissä kaikki naksahtavat kohdalleen, jopa aavistuksen liian tehokkaasti, sillä kappaletta kohtaa helpohko puhkikuluminen. Melodian hypnoottinen vienti on kuitenkin niin vääjämättömän tehokas, ettei puhkipoltto harmita. Martin yhdessä Mikko Syrjän kanssa kirjoittama Mutta ihmeistä suurin on levyn outo lehmä. Kappale on lähempänä Harri Saksalaa kuin Eppuja. Harha-askel korjataan nopeasti ja Eihän tämän nyt näin pitänyt olla lukeutuu jälleen selvempään Eppu-kategoriaan. Kappale on angstinen tilitys eron molemminpuoleisesta ajasta jolloin jaetaan hätäisiä ja ajattelemattomia mielipiteitä, totuutta tarkasti tulkiten, mutta hieman sitä vääristellen.
Lopetus Paha taika on Juha Torvisen säveltämä. Muutoin levyn sävellykset on merkitty Mikko Syrjälle. Paha taika on yksinkertaisempi, mutta Neil Youngmaisesti kylmän viileä ja kauniin karu rock-biisi.
Alun veret seisauttava tunnelma ei ulotu loppuun asti. Sille ei mahda mitään. Alussa tapahtuva polttomerkkaus on kuitenkin niin voimakas, että Valkoisesta kuplasta jää kiusallisesti positiivisen kutkuttava "jotain on tapahtunut"-tunnelma. Yhtälailla ystävän huolia kuuntelee, mutta samalla sitä ajautuu omien ongelmien kanssa syvemmälle. Valkoinen kupla on juoksuhiekkaa tai tiimalasi. Ei oikein tiedä kumpi - vai molemmat. Ajan mittausta ja sen hallintaa. Lopusta on määrite, mutta se on ajautumassa pahasti vinoon. Valkoinen kupla edustaa sitä Eppu Normaalia, johon Epuilla on vielä mahdollisuus palata. Onko Valkoinen kupla tyyliltään siis ensimmäinen Eppu levy?
***-tähteä (asteikko 1-3 tähteä)
