Kauko Röyhkä & Narttu: Uusia tansseja ( CD 2003 Johanna /ensimmäinen julkaisu 1981 EMI)

Seisoskelen tässä Vihreän huoneen levyhyllyn edessä ja hikoilen norona. Jotain hetkeen sopivaa. Se voisi olla Sepi Kumpalaisen Kesähitti, mutta se on mielummin Kauko Röyhkän Kesäaikaan. Tongin levyjä, jotka pahus vie eivät ole järjestyksessä. Tonkiminen palkitaan.

Kauko Röyhkä & Narttu: Uusia tansseja ( CD 2003
Johanna /ensimmäinen julkaisu 1981 EMI). Kannen
suunnittelu ja retushointi Markus Heikkerö, kuva
Heikki Mattila

Näihin Kauko Röyhkän vanhempiin pitkäsoittoihin olen muodostanut näkymättömän etäisyyden, joka kuitenkin hajoaa aina levyä kuunnellessa. Vaikka pitkäsoitto Uusissa tansseissa mielikuvat lipuvat Eppu Normaalista (Ei ole helppoa olla jumala) aina lehmäkellolla terästettyyn vaarallisen tuoksuiseen kuplettiin (Onnellisten testamentti), niin pintakuoren alla, liki koskettavissa lepää aito ja ehta röyhkeä Röyhkä joka tarjoaa juuri sen nautinnon jonka  haluan.

Tämä vuonna 2003 uudelleen masteroitu Uusia tansseja lepää pitkälti käännöskappaleiden varassa, mutta Röyhkä on taivuttanut kappaleet niin omanlaisekseen että moinen laina unohtuu pian. Hilpein käännösversio on eittämättä pimentoon jäänyt Ray Dorsetin kaikille tuttu In the summertime (Kesäaikaan), joka antaa uuden, mutta realistisen näkökulman helteiseen kesään. Lou Reedin What goes on (Paras päällystää suu) istuu Röyhkän ja Nartun hanskaan tyköistuttavasti. Ehdoton helmi on kuitenkin Kevin Coynen laiskan pulskea Light up my little light (Kanerva), joka on saanut Röyhkän ja Nartun käsittelyssä raastimesta, joka hilloaa, sylkee ja raastaa oikein olan takaa. Ilman hieman tylyä loppua Kanerva olisi Röyhkän versiona eittämättä yksi tiukimmista biiseistä ikuna. 

Levyn bonus-osuus esittelee Kanervan live-version liki minuutin pidempänä ja siitä saa pienen aavistuksen mihin kappale kaikessa jännitteisyydessä yltää! Oikea paikan päällä koettu live kuittaa ja kuivaa ja laittaa kirpeän kirsikan Kanervakakun päälle. Kannattaa raahautua keikalle, mikäli Röyhkä pitäjään saapuu sähköisenä ja toivoa pukilta lahjaa.

Pikkuveljeksi tällä levyllä Kanervalle jää kaunis ja uljas Kaukana, joka parhaimmillaan nousee paljaan tunturin laelle kuin sileä turkkinen kettu ja ottakaa avosylin vastaan pohjoisen tuulen ja kylmän puuskan.

Röyhkä on artistina päässyt sellaiseen asemaan, etten koe levyllä olevan varsinaisia täytekappaleita, ellei niiksi lueta varta vasten CD-versioon eksyneet neljä bonus live-biisiä. Valinnat ovat kuitenkin oivia (Keskinkertaisuutta, Onnellisen testamentti, Uusia tansseja ja Kanerva) ja pienen lisän niille antaa niiden nauhoitusajankohta joka on jouluaaton aattona 1980 (YLE Härmärock).

Näitä vanhempia levyjä kun tulee sahattua harvemmin, niin niistä löytää hauskoja tärppejä joihin ei ole jäänyt muistijälkeä. Marimekkoverhojen takaa on yksi hauska ajankuva, joka istuu näin 40 vuoden!!! – kyllä, 40 vuoden jälkeen sopivasti kuin rippipuku.

Röyhkän tapauksessa on syytä mainita myös sen hetkinen taustabändi, joka Narttuna tällä levyllä on; Kaj Backman, Jarmo Heikkinen, Riku Mattila, Heikki Tikka ja Pentti Nevalainen.

Kauko Röyhkä & Narttu: Uusia tansseja ( CD 2003 Johanna /ensimmäinen
julkaisu 1981 EMI). Kannensuunnittelu ja retushointi Markus Heikkerö,
kuva Henrik Shutt

Pirteä vierailu. Mutta helppo vierailla kun tietää isännän ja tuntee talon tavat. Levy ei ehkä anna tähän aikaan jota elämme paljoakaan, mutta se antaa kaikkea ennen sitä niin paljon tärkeää ja mielenkiintoista informaatiota, ettei sen vaikutusta ole soveliasta väheksyä. Ilman perusteita ei synny kunnon taloa ja tämä levy on yksi rakenteista.

Kauko Röyhkä & Narttu: Mielummin vanha kuin aikuinen ( Euros 1987 LP & CD)

Kauko Röyhkä & Narttu: Mielummin vanha kuin 
aikuinen (Euros 1987 LP, CD), kansi ja kuvat; 
Jani

Kauko Röyhkä ensimmäiset kolme levyä (Steppaillen, Uusia tansseja, Mikki Hiiren myöhemmät vaiheet) olivat oma paketti ja seuraavat neljä (Onnenpäivä, Lauralle, Maa on voimaa ja Pikku enkeli) oma. Ensimmäisissä pitkäsoitoissa oli vielä aavistus sitä märkäkorvaisuutta ja teatraalisuuden taakse kätkeytynyttä nöyristelyä - mutta myös jo klassisia Röyhkä piirteitä. Uusia tansseja sisälsi mm. herkullisen tulkinnan Ray Dorsetin Kesäaikaan hitistä! Seuraava neljän levyn satsi näytti jo pitkälti mihin Kauko pystyy ja levyiltä löytyy paljon klassikoita; mm. vuoden 1984 Lauralle levyltä sen radiohitti nimibiisi ja samoin voimakas nimibiisi levyltä Maa on voimaa. Sitten 1987 ilmestyi Mielummin vanha kuin aikuinen (Euros), joka poikkesi jälleen edellisistä levyistä. Jos Kauko selkeästi kasvoi toisen potpurin aloittavalla Onnenpäivä levyllä, tuli vajaasta kolmekymppisestä Kaukosta tällä Mielummin vanha-levyllä kypsä.  

Itse rämmin Kaukoa kymmenen vuotta myöhemmässä elämänvaiheessa ja kieltämättä Kauko tuntui tuolloin vanhalta! Sellaiset biisit kuin Matkustaa, Ennen olin kokonaan toinen ja loistavan filosofinen Mielummin vanha kuin aikuinen vain pönkittivät käsitystä Kaukon harmaantumisesta. Nuoruusangstia, mutta tuon ajan Kauko upposi aivan eri voimalla! 

Kaukon uran pituuden ja laadukkuuden ansiosta on hankala laittaa levyjä nippuun, mutta kyllä kyseinen Mielummin vanha kuin aikuinen on listalla korkealla! Levy on täynnä klassissa Röyhkää. Em. huippubiisien lisäksi mm. mystinen Huippumies nauttii suurta luottamusta edelleen. Terävä ja piiruakaan ajan kärsimä Pikku Tiina painii Kaukon radiohitin Majavalakin (Paha maa miniLP) kanssa samalla aaltopituudella, mutta nauttii mukavan pikkutuhmasta ilmapiiristä ja sen voimin on huomattavasti kiehtovampi. Mainostaulujen taakse on edelleen todella tiukka ja vihainen rypistys - jo pelkkä toteamus "mainostaulujen taakse jää tuo pieni kaistale maata, joka ei houkuttele hölmöjä luokseen" , on lauseena ja ajatuksena täydellinen. 

Kauko Röyhkä & Narttu: Mielummin vanha kuin aikuinen
 (Euros 1987 LP, CD), kansi ja kuvat; Jani

Levy on täynnä Kaukon pisteliästä ja nerokasta tekstiä. Kauko ei teksteissään missään vaiheessa kompuroi ylinäppäryyteen tai hapuile väärillä valinnoilla, vaan sanat natsaavat ja liki lempivät keskenään - syntyy tarinoita. Levy on kuin kirpputorilta löydetty, Kandinskin taulusta tehty palapeli, jota pidetään kodin tärkeimmällä paikalla. Ja jos "taulussa" lukee pelkästään Kauko Röyhkän nimi, on vähintäänkin suotavaa tuoda esille levyn muut maalarit eli Tommi Viksten, Mats Hulden, Jari Paulamäki ja Heikki Tikka.

Levy lienee Röyhkän tuotannosta se, jota on tullut laulettua eniten. Tummaääninen ja hidastempoinen Voi ei on maukas kappale laulaa ja myös napsuttaa sormilla. Rottamainen ja astetta reippaampi 300 mk vetää viimeistään kertosäkeessä mukaan, unohtamatta alun suuria biisejä!

Loppua myöten levy notkuu, mutta laskeutuminen tapahtuu maltilla ja tyylillä. Levyn ilmestyttyä moinen oli vaikeahko niellä, mutta ajan, vuosien kuluessa tunnelmista on väkisinkin saanut paremmin kiinni. Johtuu myös siitä, ettei tyylilliset samankaltaiset Kauko-biisit jääneet tähän, vaan niitä esiintyy Kaukon tuotannossa myöhemminkin. 

Kauko Röyhkä & Narttu: Mielummin vanha kuin
aikuinen (Euros 1987 LP, CD), kansi ja kuvat;
Jani

Mielummin vanha kuin aikuinen on levy, joka löytyy hyllystä kahtena kappaleena - LP:nä ja CD:nä. LP-levy oli selviö hankinta ja CD tuli hyllyyn herkkujen vuoksi, sillä Mielummin vanha kuin aikuinen levy masteroitiin myöhemmin ja siihen lisättiin Paha maa miniLP. Siitä merkkiteoksesta joskus myöhemmin. Kasettinakin levy oli, mutta se on tainnut lähteä kiertoon.

Hetkeäkään en ole katunut omistaa tätä levyä - levyä jonka kannessa Röyhkä kirjopyykin keltaisessa kauluspaidassa pitää kämmeniä yhdessä kuin tulevaisuuden kärpänen. Asetelma on teennäinen ja se paljastuu CD-levyn sisäkannen kuvista, jotka kertovat levyn, lopulta hilpeän tunnelmallisesta kuvaustuokiosta, maantien poskeen pysäköidyn Kuplan luona. Takalehden kuvasta välittyy olennainen. Röyhkä marssittaa joukkoaan kepein askelin, vailla huolta kritiikin säilästä tai muiden mielipiteistä. Narttu saapuu paikalla.


*** tähteä (Asteikko 1-3 tähteä)



Lumi hautaa Kuplan, mutta laki näkyy. Se kiiltää kuin hikisen lenkkeilijän kalju kelmeässä keltaisessa katuvalossa. Ruoste nakertaa roiskeläpän kiinnitysruuveja, mutta ne irtoavat keväällä väkivallalla. Auton alla oleva ruoho kuolee hapen ja valon puutteeseen, puhumattakaan kylmästä, joka ottaa omansa pala kerrallaan. Ratti tuntuu paljaalla kämmenellä kylmältä, se on ohut kuin tyhjäksi puristettu siskonmakkara. Tumppikukkaro haisee keväälle. Sille umpeen maalatulle liftarille, joka poimittiin kyytiin vasta kun kahvit huoltamolla oli juotu. Matka jatkuu.