Peltsix: Silkkaa kryptoniittia (Flamingo, 1993 c-kas)

Olin Karkkilan Beach Partyssa kun kuulin Matti Pellonpään (1951-1995) poismenosta. Sieltä lähdettyämme menimme pieneen ravitsemusliikkeeseen ottamaan maljat Peltsille. Kossua ja vichyä. Surra saa, mutta itkeä ei. Peltsin ura näyttelijänä ei jäänyt huomaamatta, mutta koskettavamman vaikutuksen on Pellonpää on tehnyt musiikin kautta, lähinnä laulajana. Hilpeän lastenlevyn Jurtzantaan (Sateenkaari, 1985) mieleenpainuvimpana kappaleena muistettakoon kappale Itkee sydän jonglöörin. Nimi puhukoon.

Peltsix: Silkkaa Kryptoniittia
(Flamingo, 1993), kansi Eki
Juutilainen

Vaatekaapin alahyllyllä on jo tovin pölyttynyt Pellonpään bändin Peltsixin (1989-1995) jälkimmäinen pitkäsoitto Silkkaa Kryptoniittia. Äänite on c-kasettina. Peltsixin ensimmäinen pitkäsoitto Lihaa ja Leikkeitä on vuodelta 1991 (Megamania). 

 Silkkaa Kryptoniittia on pölyttynyt, jäänyt ilman soittokertoja. Autoon sitä ei uskalla viedä, sillä luotettava Panasonic saattaa niellä nauhan. Toinen vaihtoehto olisi kaivaa siitä vaatekaapin vierestä ylähyllyltä Kuusamon kirpputorilta ostettu Maximal 510 kasettisoitin, iskeä naula tai pari pihasaunan sisäseinään ja ripustaa soitin siihen. Sähköt tulevat perille asti. Kulissit olisivat kunnossa. Matti tuskin pahastuisi.

Pellonpäässä mieleenpainuvaa on ääni. Se Nalle Puh-ääni, jossa lepää syvyys. Sen vuoksi kasettisoitin sopisi saunan verannan seinälle. Höyläämätöntä lautaseinää. Betoniportaat, punarinta ja kukkaketo. Se Pellonpään ääni, se sopii moneen; lastenlaulut, renttulaulut ja vakavat renttulaulut. Laaja skaala elämää.

Silkkaa Kryptoniittia levyllä on Peltsi lohtinut puolet sanoista. Elämä maistuu kaikessa raadollisuudessa; miehen ja naisen suhdesäröjä, ihmisenä olemista ja itsensä sääliä. Raakoja aiheita tosi elämästä.

Peltsix on poikabändi. Niitä poikia joista äiti on varoittanut, mutta itse haksahtanut. Velikultajoukkue pienellä pilkkeellä, mutta ammattiylpeydellä. Siitä kertoo asearsenaali johon kuuluu mm. hanuri, maniska (eli mandoliini) ja pystybasso. Hengenheimolaisuutta löytyy mm. Lapinlahden Linnuista ja Casablanca Voxista.

Silkkaa Kryptoniittia levyn kappaleet eivät hittilistoja polje; Mikä Mieheen Meni on reilun kolmen minuutin peiliin katsominen, Aimo keskiveromiehenä saa kyytiä, mutta pitää päänsä, Kun Pyörii Maa voisi olla Tähkää ja Pyyhkeitä Leskistä. Kenkää sain liippaa liian läheltä Matti Nykästä. Reppanat on mainio kuppila kappale ja Liituraita piikki pukuporukoille. Levyn lopetus Ecole Militaire (Viimeinen Valssi) on maittava ranskalaishenkinen tunnelmapala josta ryöpsähtää patonginmurut rinnuksille.

Peltsix: Silkkaa Kryptoniittia (Flamingo, 1993), valokuva Tiina
Mannersola

Levy ei ole K-raudan Dream Buildereille vaan heille jotka rakentavat pihasaunaa vettyneestä lautakasasta ja itse oijotuista nauloista. Vesi on kannettu tynnyristä.

Satoi tai paistoi, Silkkaa Kryptoniittia on sadesuoja ja suojakerroin. Turvapuskuri kaikelle kuonalle jota arkielämä puskee. Silkkaa Kryptoniittia on se pyöreä tahra kapakan pöydässä joka kuvaa ainaista elämää. Silkkaa Kryptoniittia on jälki.

 Pisteet jääköön tällä kertaa antamatta. Ei elämä ole kilpailu. 

Harri Saksala: Hassu haitarimies (LP)

Joulupukin viime vuoden vierailusta puun alle päätyi Harri Saksalan Hassu Haitarimies (Johanna / P. Karhu)  LP vuodelta 1981. Levyn kansi tiedottaa, että hän laulaa lapsille. Levy koostuukin 19:sta hyvinkin erimittaisesta kappaleesta ja kappaleiden nimet antavat osviittaa tulevasta, mm. Muna on tiuvouvou, Voimamies hiiri, Pöllö jne...

Hannu Saksala:
Hassu Haitarimies
(Johanna/P.Karhu Oy, 1981),
kannen kuvat Riipinen

Hannu Saksala:
Hassu Haitarimies
(Johanna/P.Karhu Oy, 1981)
Haitarimiehen maalasi Tuuli.

Levyn aloittaa nopeatempoinen ja jopa hieman räväkkä Pöllö. Menee revittelyksi. Oksat pois rungosta. Se on tarina nuoren; hyvin nuoren pöllön suuresta askeleesta. Haitari hyppää esiin toisessa kappaleessa jossa Hassu Haitarimies soittaa ja laulaa leikkisästi. Tähän on helppo tarttua. Olisiko tämä ollut parempi aloituskappale? Haitarin synty koukuttaa levyn ääreen puhekappaleena. Kaikessa yksinkertaisuudessaan mukava. Muna on tiuvouvou kappale on levyn ainoa trad. esitys. Kappaleessa innokkaimmat pääsevät osallisiksi mm. ääntelemällä eläimiä. Miu miu. Yli 3:00 minuutin Sika on suuri läskikasa on hidastempoisena aavistuksen unettava ja keskittyminen herpaantuu. Tämän lienee Harri Saksala porukoineen huomannut, lisäten loppuun hauskan herätteen. Mielikuvan äärelle kyllä päästään, kunhan muistaa sian ulkonäön ja -muodon. Haitarimiehen jamit on kuin Matti Ijäksen ohjaama Turhapuro elokuva ja Akka on unilaulu, joka tuskin saa ketään nukahtamaan, lopun pelote mukaanlukien. Ja sitten on kyynelen paikka. Sirkus jättää kaupungin on äärimmäisen kauniisti ja herkästi esitetty kappale jäähyväisistä. Se ei suoranaan ole lastenlaulu, sillä Saksalan sanoituksissa liikutaan totisissa merkeissä; "Työ ja arkinen raadanta, ne joskus raskasta on". Aikuisten lienee hyvä olla läsnä, sillä tästä kappaleesta tarttuu jotain, mikä saa tunteet pintaan. Tarkoitan aikuisten tunteita.

B-puolen avauksessa Voimamies Hiiri astelee määrätietoisen iloisesti torppaan suoraan pääovesta. Hiiri kettuilee kissalle. Nerokkaasti nimetty Naapuri asuu talossa leikkii hauskasti sanoilla, loppupäätteillä. Haitari komppaa tahtia ja sopii kuin voisilmä puuroon. Liisan kissa jatkaa levyn nopeita minuutin esityksiä. Pieni hauska tarina Liisan kissasta, mutta ei se pärjää Pusulassa, Pusulassa kappaleelle jonka pituus on 00:05!

Levyn kappaleissa on hienosti valitut teemat, sanoitukset ja sovitukset. Henki on suurinpiirtein oikea ja leikkisyys pysyy kappale toisen perään. Saksalan laulusta saa vaivatta selvää ja se on lempeää, ja  tarvittaessa hän osaa improvisoida. Aikuismaisen Tukkipojan pelkistettyä pillittelyä seuraa letkeästi soitettu Haukiherran tarina, jonka sanat tosin tyrmäävät herkimmät kuuntelijat. Levylle ikäraja? Tikka ja Kukko on levyn lyhyitä tarina esityksiä. Uppoaa tai sitten menee ohitse kuin tähdenlento. En tahdo olla aikuinen herättää taas vakavamielisyyden. Kontrasti on kova kuin pikaisella läimäytyksellä. Sanat ovat raa´t ja todelliset. Suuret. Esitys vetää hiljaiseksi. Levyllä on pariin otteeseen nimeämättömiä lyhyitä instrumentaali esityksiä, jotka sopivat mainiosti siirtyminä. Heikoimmillaan Saksala on viimeisessä Uni hiipii hiljaa kappaleessa, johon leikkisän Saksalan herkkyys ja tulkinta eivät tahdo riittää.

Levy on hengeltään paikoin Matti Pellonpään Jurtzantaa levyn kaltainen. Mielleyhtymiä löytyy mm. laulutavassa, äänessä ja kappaleissa. On helppo kuvitella Matti Pellonpää useaan Hassun haitarimiehen kappaleeseen solistiksi ja miksei toisinkin päin. Esiintyjät ovat suurilla viiksillä samanmoisia, Pellonpään ollessa aavistuksen villimpi. Sovituspuolelta nostan esiin Anssi Tikanmäen, jonka jälki näkyy mm. kappaleessa Sirkus jättää kaupungin. Paria hyvinkin vakavampaa kappaletta lukuunottamatta, levy on ehta lastenlevy. Tuku tuku lampaisiin ei ylletä, mutta iltapäivän mehuhetkeen kylläkin. Pelkästään aikuisten korvissa nuo levyn kaksi em. vakavampaa kappaletta pysyvät mielessä pitkään ja loput kappaleet saavat meriittejä enempi lapsuuden leikkisyydestä, viattomuudesta ja hauraudesta. Tuskin liian vähäpätöinen syy kuunnella Hassua haitarimiestä.

**-tähteä (asteikko 1-3 tähteä)

Vettyneitä telttoja puretaan ja rispaantuneet narut taitellaan keriksi. Viisi päivää, neljä yötä. Sataa kuin pisaroita heiteltäisiin. Tottakai on sunnuntai. Kotiinlähdön aika. Olan ylitse katson muistaakseni mihin palaan. Huomiseksi on luvattu aurinkoa; näin ennustetaan säätiedotukseen.