TV:n Neloskanavalta alkoi uusi matkailuohjelma Ummikot ulkomailla, jossa ihmisiä lähetetään maamme rajojen ulkopuolelle ensimmäistä kertaa. Ohjelma on onneksi tehty sympaattisella otteella, eikä siinä ensimmäisen jakson perusteella yritetä tarkoituksella aiheuttaa matkaajille mielipahaa.
Ummikkona olen itsekin pariin otteeseen reissannut ja muistan kuinka vuonna 1990 pieni italialainen levykauppa yritti myydä Gringos Locosin Punch Drunk "läpimurtolevyä". Mukaan tarttui pitkän kielimuuritaistelun jälkeen R.E.M:n Pop Screen VHS-nauha.
Yleensä olen keskittynyt matkakohteiden "kulttuuriin", mutta myös mahdollisuuksien mukaan yrittänyt ostaa jonkun äänitepahasen mukaan tuliaisiksi. Suoranaisia musiikinhaku reissuja en ole tehnyt ja haluamani levyt on aina valveutunut levykauppias pystynyt toimittamaan. 1992 olin matkoilla vanhassa kunnon Tšekkoslovakiassa - viimeisiä hetkiä sen maan historiassa (maa lakkautettiin vuoden lopussa). Paikallinen Kotva-tavaratalo tarjosi mukavan tuliaisyllätyksen, kun käteen tarttui englantilaisen rock-bändin The Godfathersin neljäs pitkäsoitto Unreal World. Jostain syystä en ollut levyyn aiemmin törmännyt, vaikka bändi kuuluu edelleen maailman parhaiden rock-bändien keulapaikoille. Unreal Worldia edeltävät Hit By Hit (1986), Birth, School, work, Death (1988) ja More Songs About Love And Hate (1989) kuuluvat jokaisen kunnon rokki-diggarin levyhyllyyn. Ko. levy on julkaistu paikallisen Bonton levymerkin kautta
Mainion aasinsillan ja tiedon, että The Godfathers yhä keikkailee ja tekee uutta levyä-tiedon jälkeen, on enemmän kuin aihetta käräyttää pölyt levyn pinnalta ja tutkia pienen tauon jälkeen, mitä kassissa on kannettu tullin ohitse!
The Godfathers: Unreal World (Epic)
Levyn avaava nimibiisi sätkii kuin fillariin eturenkaan räpätin. Bändissä on muutenkin jotain poikamaista intoa, herkkyyttä ja kasvukipua. Nimibiisi hakee uhmaa ja saa sitä. Aloitus nostaa karvat pystyyn ja loppu levy kärventää ne. Don´t Let Me Down alkaa hieman harhaillen groovimaisen brittirockin hameen alle, mutta lopulta bändi hakee happea omista tutuista soundeista. Hyvä niin, sillä Godfathers ei päivittämistä kestä. Bändi ei ole brittirock-kategorian keskitien kulkija yhdessä Charlatansin tai Blurin kanssa, vaan bändi löytää soundinsa sivummalta rosoisemmilta kujilta, jossa sähköt varastetaan säälittä omaan käyttöön. Se huokuu tältä levyltä, kuten King On Misery, joka perustuu perusrätväkkään kitarasoundiin ja Peter Coynen persoonalliseen ääneen ja laulutyyliin, samoin kuin B-puolelta Something Good About You. Bändi on pysäyttämätön ja hunajat syödään suoraan pesästä. Believe In Yourself on yksi kauneimmista Godfathers biiseistä. Sähköt räpsivät sen verran ja vasta lopussa ne saadaan palautettua. A-puoli kantaa kuin helmikuinen teräsjää, eikä se missään vaiheessa rätise tai petä. Lopetus I´ll Never Forget What´s His Name on kaikessa öykkärimäisyydessä hieno suoraviivainen biisi, jossa Coyne hönkii ja sylkee lähietäisyydeltä päin naamaa.
Psykedeelinen How Does It Feel To Feel trippaa. Tällä alueella Godfathers on säälimätön ja omimmilllaan. Rujo ja räkäinen toteutus on samalla huuruinen (kaiva esiin ja kuuntele myös Godfathersien versio Lennonin Cold Turkeystä. Löytyy vuoden 1986 levyltä Hit By Hit). Drag Me Down jää napakaksi ja "hilpeäksi rakkauslauluksi" kaiken kimalluksen keskellä. Siirtymä I Love What´s Happening To Me kappaleeseen on hieno ja bändi aloittaa lopun alun petaamisen. I love What´s Happening To Me`ssä on huuruisuutta ja itsetuhoinen ja ruudin tuoksuinen tunnelma ruokkii ja piiskaa sitä eteenpäin. Soundi kiertää kiehtovasti. Levy purkautuu This Is War tykitykseen, jossa Godfathers tuhoaa kaiken minkä edestään löytää. Paine purkautuu. Viimeisetkin sähkönrippeet käytetään pois. Kaiutinkalvot kuohitaan. Peter Coyne kaikessa lakonisuudessaan tekee kylmän viileästi tilinpäätöksen.
Levy on hyvä ja taattua Godfathersia. Godfathersin laatu kautta olemassaolon on häkellyttävää ja sen ovat myös huomanneet musiikkisivusto allmusic.comin raatilaiset, jotka levy toisensa jälkeen nostavat The Godfathersien tuotannon ylös framille, eikä tämä Unreal World tee poikkeusta. Godfathers on vahvaa kitaravetoista rock-musiikkia; sopii kaikille, myös perheenäideille, jotka pitävät kaapeissaan luurankoja.
***-tähteä (asteikko 1-3 tähteä)
Ummikkona olen itsekin pariin otteeseen reissannut ja muistan kuinka vuonna 1990 pieni italialainen levykauppa yritti myydä Gringos Locosin Punch Drunk "läpimurtolevyä". Mukaan tarttui pitkän kielimuuritaistelun jälkeen R.E.M:n Pop Screen VHS-nauha.
 |
| The Godfathers: Unreal World (Epic 1991 LP) |
Mainion aasinsillan ja tiedon, että The Godfathers yhä keikkailee ja tekee uutta levyä-tiedon jälkeen, on enemmän kuin aihetta käräyttää pölyt levyn pinnalta ja tutkia pienen tauon jälkeen, mitä kassissa on kannettu tullin ohitse!
 |
| The Godfathers: Unreal World (Epic 1991 LP), sleeve by Mainartery (London), photo Peter Ashward |
Levyn avaava nimibiisi sätkii kuin fillariin eturenkaan räpätin. Bändissä on muutenkin jotain poikamaista intoa, herkkyyttä ja kasvukipua. Nimibiisi hakee uhmaa ja saa sitä. Aloitus nostaa karvat pystyyn ja loppu levy kärventää ne. Don´t Let Me Down alkaa hieman harhaillen groovimaisen brittirockin hameen alle, mutta lopulta bändi hakee happea omista tutuista soundeista. Hyvä niin, sillä Godfathers ei päivittämistä kestä. Bändi ei ole brittirock-kategorian keskitien kulkija yhdessä Charlatansin tai Blurin kanssa, vaan bändi löytää soundinsa sivummalta rosoisemmilta kujilta, jossa sähköt varastetaan säälittä omaan käyttöön. Se huokuu tältä levyltä, kuten King On Misery, joka perustuu perusrätväkkään kitarasoundiin ja Peter Coynen persoonalliseen ääneen ja laulutyyliin, samoin kuin B-puolelta Something Good About You. Bändi on pysäyttämätön ja hunajat syödään suoraan pesästä. Believe In Yourself on yksi kauneimmista Godfathers biiseistä. Sähköt räpsivät sen verran ja vasta lopussa ne saadaan palautettua. A-puoli kantaa kuin helmikuinen teräsjää, eikä se missään vaiheessa rätise tai petä. Lopetus I´ll Never Forget What´s His Name on kaikessa öykkärimäisyydessä hieno suoraviivainen biisi, jossa Coyne hönkii ja sylkee lähietäisyydeltä päin naamaa.
Psykedeelinen How Does It Feel To Feel trippaa. Tällä alueella Godfathers on säälimätön ja omimmilllaan. Rujo ja räkäinen toteutus on samalla huuruinen (kaiva esiin ja kuuntele myös Godfathersien versio Lennonin Cold Turkeystä. Löytyy vuoden 1986 levyltä Hit By Hit). Drag Me Down jää napakaksi ja "hilpeäksi rakkauslauluksi" kaiken kimalluksen keskellä. Siirtymä I Love What´s Happening To Me kappaleeseen on hieno ja bändi aloittaa lopun alun petaamisen. I love What´s Happening To Me`ssä on huuruisuutta ja itsetuhoinen ja ruudin tuoksuinen tunnelma ruokkii ja piiskaa sitä eteenpäin. Soundi kiertää kiehtovasti. Levy purkautuu This Is War tykitykseen, jossa Godfathers tuhoaa kaiken minkä edestään löytää. Paine purkautuu. Viimeisetkin sähkönrippeet käytetään pois. Kaiutinkalvot kuohitaan. Peter Coyne kaikessa lakonisuudessaan tekee kylmän viileästi tilinpäätöksen.
Levy on hyvä ja taattua Godfathersia. Godfathersin laatu kautta olemassaolon on häkellyttävää ja sen ovat myös huomanneet musiikkisivusto allmusic.comin raatilaiset, jotka levy toisensa jälkeen nostavat The Godfathersien tuotannon ylös framille, eikä tämä Unreal World tee poikkeusta. Godfathers on vahvaa kitaravetoista rock-musiikkia; sopii kaikille, myös perheenäideille, jotka pitävät kaapeissaan luurankoja.
***-tähteä (asteikko 1-3 tähteä)
lähteet:
allmusic.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti