Tunnettehan tilanteen jossa on tultu saunasta ja kysellään kenellä on pullonavaaja. Eikä vanha loppuun ajettu sähköinen kiuas ole antanut kuin pienen hönkäyksen nihkeitä löylyjä. Pukuhuoneessa happi ei kulje ja ulkoterassi on puisen rappusen kokoinen. Toukokuun lopun ilma lokkeineen tuoksahtaa kolmen promillen morsiammelta ja saunapulla, joka kerrankin muistettiin hankkia on rusinatonta. Näihin hetkiin istuu enkelin lailla olalle Elämän Valttikortit kokoelma kasetti. Kasetti, jolla ei ole edes tekijää nimetty, saatika julkaisuvuosia. Narri nauraa ja heittelee kortteja jakoon. Tunnetko olevasi onnekas tänään?
Levyn teema tulee heti esiin, sillä Ahti Lampi lyö Elämän Valttikorteilla ässät ja jätkät pöytään ja tuhlaa elämänsä. Pateettisempaa tekstiä saa hakea. Kaikki menee päin helvettiä. Ahti Lammen esitys ei putsaa pöytää, vaan oksentaa kauniin lakkapinnan peittoon. Tätäkö tämä on? Kyllä, sillä ensimmäinen jallupullo on puolillaan alta kolmen minuutin, eikä Taisto Ahlgrenin sinänsä kaunis Suru Siskoni tee tunnelmasta hilpeämpää, vaan vankka itsesäälin juntta painaa hartioita yhä rajummin kasaan ja toisen jallupullon korkki rapsahtaa auki.
Kemiallisen hilpeyden jälkeen ravintolaorkesteriksi tituleeratun Bamberoksen Tule Kanssani Kylpyyn, riemastuttavine kuplaäänineen toimii riettaana kannustimena mitä rohkeampiin ehdotuksiin. Kake Singers hengessä, mutta hieman imelämpänä, kiitos pitkälti solisti Erkki Vehkaperän. Suomi on saunakansaa ja siihen nähden kylpyteema tuntuu eksoottiselta, lisäksi tämä kylpylaulu on helposti mukana laulettavissa! Eino Valtanen tekee No Justiinsa Juussa sen minkä Tarja Ylitalo teki Se on Kerrasta Poikki kappaleessa. Eino on se reipas pohjoisen tyttö, joka "kikattaa" laulun läpi niin valtavalla naiviuudella, ettei tuosta renkutukseen asti menevästä hölösuisesta vaimonsieppaus-laulusta voi olla pitämättä. Juuri kun Eino Valtanen on nostanut odotukset kuuliaisen vitivalkoisen kauluspaidan tasolle, potkaisee Meeri Pesonen puukengillä nivusiin. Se on ohi on astioiden heittely biisi. Rytmi on raikas kuin ylikierroksilla käyvä posetiivari. Tarina täynnä tilitystä epäonnistuneista haaveista. Maukas vaikka hieman katkera kappale.
Ahti Lammen osuus tässä musiikkimaailmassa on raskaan taakan kantajana vaativa. Aleksis Kiven jalanjäljiltä pahasti eksynyt Lampi (sanoittaja V. Salmi) vaeltaa Onnenonkijalla jossain sielun joutomaiden liepeillä ja sinällään tekee arvokasta työtä. Moni tuoppi on suolavettä täynnä. Ahti Lammella on paikkansa, vaikkakin pohjan kautta ryömien. Jarkko Lehden Virta Lastua Vie ei eksy levyn sivuhaara teemasta. Saavuttamaton rakkaus ja elämän epäonni on kappaleen "kantava teema". Ojasta noustaan, vaikka elämän vire hautautuu rehoittavien kaislojen alle.
Vaikka A-puolen jälkeen kokemus on kaiken kattava, silti uteliaisuus hamuaa yksikätistä, vaikka kaikki kolikot on käytetty paremman elämän verukkeisiin. Bamberoksen Kettunen Keskiyön Cowboy on viho viimeinen oljenkorsi parantamaan pahaa oloa. Kettunen on viiksekkään kolmekymppisen vastavalmistunen Corolla-miehen musiikkia. Vaikutus saattaa olla hetkellinen, mutta vauriot elinikäiset. Ota ja valitse. Minna Ikonen lipuaa paikalle läyhänä femme fatalena ja kiepsauttaa pikkurillin ympärille, mutta jälleen kerran niin itsesäälissä uppopaistettuna. Elkeet Kuin Pedolla ruotii heikkojen ihmisten haavoituksellisuutta - mies saa kyytiä kuin katinkusema tiskirätti. Eino Valtanen palailee Onnettaren Oppipojalla realistisempaan maailmankatsomukseen ja hiipii jossain Tapani Kansan ja Fredin vantterien hartioiden varjoissa. Hyvin menee kun ei odota liikoja.
Mikäli palautuspulloja ei ole vielä riittävästi kasautunut, Hannen Viikonloppuisä hoitaa pikavoittokassan puuttuvat pennit. Elämä voittaa harvoin. Teksti on rankkaa, mutta vain sen vuoksi koska se on totta, eikä siitä ole juurikaan vastaavia lauluja tehty. Totuus satuttaa. Silkalla anarkistisella alle kolmen minuutin klassikko-ajalla Minna Ikonen tiristää viimeisiä mehuja ja hermoja Vitsit Vähissä kappaleen helakkuudella. Nyt menee tavarat jakoon. Topi Ja Toivottomat löytävät aiheen perheenlisäyksen puolelta - aiheen jota tällä kokoelma ei ole vielä käsitelty. Se On Pienestä Kiinni kertoo raikulipojan kahlitsemista. Meeri Pesonen lata lippaaseen vielä yhden panoksen. Orpo kaikessa makabeeriydessään lopettaa levyn, mutta ei tuskaa. Sielut rullalla ja rypistettyinä levy saa arvoisensa päätöksen. Jopa melodia on kokoelman kaihoisin tässä viimeisessä esityksessä. Toivon kipinästä ei ole tietoakaan ja sillat ovat aikoja sitten tuhkautuneet.
Kokoelma on parsittu kasaan huolella ja hyvällä maulla. Halvan ja vetisen III-oluen hönkäys puskee lävitse ja kokemukset ovat rystysissä tunnettavissa. Tunnelma roikkuu koko ajan jossain katuojan ja viemäriaukon rajamailla. Vain pieni ja hauras marginaali erottaa imaisemasta pitkään syvään mustaan kuiluun, josta paluuta ei ole kuin poistoputken kautta. Tätä levyä ei kuunnella yksin, ei kavereiden kanssa, eikä varsinkaan puolison kanssa. Silti kyseessä on helmi, kun osaa hangata oikeasta paikasta ja pitää aarteeseen etäisyyttä. Kokoelma on kuin hyvä käsikirjoitus. Voisi kuvitella, että se on myös korttelikapakoiden poistuttua pala äänimaailmahistoriaa. Puheen sorinan lisäys ja olet paikan päällä. Korttipakka esiin ja pelaamaan uudestaan!
***-tähteä (asteikko 1-3 tähteä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti