Jouni Hynynen; Kesämies (Like 2011 kirja)

Lauri Tähkä lännestä ja Jouni Hynynen idästä; kaksi täysin eri persoonaa ja kaksi täysin vierasta kaveria bloggarille. Kumpikin kaveri yhtä lailla mysteeri ja yhtä lailla etäinen. Kipataan Tähkä pellolle ja otetaan Hynynen tiskille. Hynysestä tiedän vain sen, että soittaa rokkia ja on kerran pysäyttänyt bussin Seinäjoella, menemällä tielle seisomaan. Hyllystä löytyy lahjaksi saatu äänikirja ("jossa on jotain vitun runoja" Mies Katoaa (Like 2009))  ja vielä muoveissa oleva Kotiteollisuuden Maailmanloppu CD (Johanna 2013). Molempiin säilynyt kiinteä etäisyys-suhde. Samoin hyllyssä, kirjapuolella, on vajaan vuoden notkunut Jouni Hynysen kirjoittama kirja Kesämies (Like 2001), puhtaana kuin saunan lauteilta, järven rannalle käskytetty kansikuvapoika. 

Marras-joulukuun taite räntäsateineen ja mustine iltoineen on mitä oivallisin hetki raapaista Hynysen Kesämies kehiin. Ei ole mitään menetettävää; tarpeeksi tulee lokaa niskaan muutenkin. Yhtä optimistisesti lähden kuitenkin kirjan kimppuun kuin jokaisen aamun aloitan. Eihän sitä tiedä mitä päivä tuo tullessaan! Eihän?

Jouni Hynynen; Kesämies (Like 2011),
kansi Tommi Tukiainen, kuva Mikko
Karmila

Jouni Hynynen: Kesämies (Like)  

 Kirjan "juoni" koostuu keikoista, niiden siirtymistä ja kaikesta sen ympärillä tapahtuvasta (ajalta 2007-2009). Kirja on matkapäiväkirja. Näitä tekstejä on aiemmin julkaistu Ukonhauta-kirjassa ja bändin kotisivuilla. Juoni on hatara, mutta lanka on punainen. Lisäksi tekstiä paikkaillaan mm. runoilla Mies Katoaa - teoksesta ja teksteillä Rakkaudella Hynynen-kirjasta, eli kyseessä on jonkinnäköinen kokelma, pokkarikokoinen yhteenveto. Kesämies tarjoaa hienon kattauksen valtakunnan rokkitapahtumista, pitopaikoista ja kaupungeista. Hotellit, festarit ja klubit tulevat tutuiksi.  

Liekö kirjan nimi vahinko vai hartaan suunnitelma tulos, sillä se niputtaa koko tarinan lopulta yhteen. Hynynen on ikuinen kesämies, ikuisine taakkoineen ja niistä irtautumisineen. Hynysen teksti on napakkaa - kuin ammattikoulun priimuksen. Se natajaa ja herkuttelee kaikella sillä mitä useat miettivät, mutta eivät ääneen sano. Hynynen sanoo ja kirjoittaa. Hynynen sanoo sen siekailemattoman suoraan, päin naamaa ja takaraivoa. Hynynen tappaa ja riepottaa ensin, sitten vasta ajattelee parta koipien välissä seuraamuksia. Jos ajattelee. 

Kirja alkaa kesämiehen esittelyllä, jonka aikana vilisee ensimmäisen lukuvuoden lipsahduksia, mutta niistä päästään nopeasti pillurallin alkaessa. Hynynen pääsee kuljettajan paikalle, lukija istuu ja odottaa mihin mennään. Itse keikat saavat vain vähän palstatilaa, joka on hyvä ratkaisu, mutta keikkoja kuitenkin ruoditaan ja ajoittain kovallakin kädellä. On hienoa lukea kuinka bändi kaiken huuruilun lomassa laittaa keikan tapahtumat nippuun, ruoskii itseään ja näin välillisesti ottaa yleisönsä huomioon. Suttua ei tarjota, jos nyt ei vahingossa lirahda.

Teksti viljelee paljon roisiksi luokiteltua aineistoa ja materiaalia. Pimppa eri muodoissa taitaa voittaa perse-sanan eri muodot 19-18. Välillä tarina saa hirtehisiä piirteitä, kun Hynynen mm. ruotii useaan otteeseen Moto Guzzi-mies Hongiston saapumisia ja menemisiä; "Hongisto tulee taas omia kyytejään pyörällä ja tapaamme miehen vasta perillä". Väkisinkin naurattaa.

 Ensimmäisen kolmanneksen kahlattua iskee pieni puudutus, vaikka keikkalohkot ovat värikkäitä ja niitä ahmii liian ohueksi kaulitun piparkakun hurmassa. Samassa tulee kuitenkin nyrkki takavasemmalta; kuinka pirussa bändi oikein jaksaa, jos lukija ei jaksa edes kolmannesta!? Alitajunta työstää kunnioitusta herroja kohtaan. Puolen välin tuntumissa "runot" ja muu "proosa" riittää. Keikat kiinnostavat enemmän. Tämän jälkeen loiskahtaa ja kuppi menee nurin. Kirjasta tulee eloonjäämistaistelu. Viina virtaa joka reiästä ja sivun korvamerkistä. Kaikki on kosteaa. Murhaaja lienee hra Kirroosi, mutta vainajaa ei vielä ole. 

Välillä Kesämies kiepsahtaa skitsofrenian puolelle, kolmanneksi minä-muodoksi ja Hynynen ruotii tekstiä valetohtorin ja kotipsykologin pätevyydellä. Tässä vaiheessa lapanen on moneen otteeseen vaihtunut ja vedetty kädestä. Homma on loppukaneetteja vaille valmis. Ja yllätys yllätys, kirjaan saadaan vakamielinen loppu! 

Kesämies ei tarjoa kesästä vuodenaikana mitään muuta kuin haihtuvan lupauksen. Kesään ei ole nojaaminen. Kesämies on monelle 40-50 vuotiaalle se kosteikko, jossa he toivoisivat edes pienen hetken olla. Lillua naama järkyttävässä virneessä, kuiviin imettynä. Se on se oluttuopin jättämä rinkula joka lupaa ikuisuutta. Kirja kertoo maantieässästä, kulkurista ja ikuisesta nuoruudesta - mutta samalla teräsmiehestä, joka on ruostumassa. 

Lue ja anna lahjaksi. Pidä yksi kappale itsellä ja anna toinen lahjaksi. Anna kenelle vain ja saat reaktion. Faneille välttämätön, muille tirkistelyksi. Kesämies kelpaa talvellakin.