Charlatans; 3 x CD single

The Charlatans: One to another
(Beggars Banquet, 1997),
photo Tom Sheehan,
designed at negativespace

 T h e  C h a r l a t a n s


The Charlatans sävähdytti suurimman Manchester rockin pyörteen keskellä. The only one i know ja jopa hieman läyhäksi jäänyt Then olivat loistavia biisejä; molemmat Brittien singlelistan kympin paikkeilla. Kuitenkin bändi jäi esim. Stone Rosesin varjoon; aivan syyttä. Stone Roses hävisi, tuli uudestaan ja hävisi jälleen. Kaikessa hiljaisuudessa The Charlatans on porskuttanut vuodesta 1990, aina näihin päiviin saakka. Orkesterilta on reilut 10 pitkäsoittoa. Silti hyllystä löytyy ainoastaan kolme CD singleä vuoden 1997 ajoilta. Käydään läpi se vähäkin.

The Charlatans: North country boy (Beggars Banquet,
1997), photo Tom Sheehan, designed at negativespace

One to another 

(Beggars Banquet Records Limited, 1996)

The Charlatans: One to another (Beggars Banquet, 1996),
photo Tom Sheehan, designed at negativespace

One to another. The Charlatansin soundi kiittää CD:n sähköisestä ja kuulaasta toistosta. Siihen tulee puhtautta, tuhtia ja uhmaa. One to another ei vanhuuttaan nöyristele. Päinvastoin, se katsoo eteenpäin. One to another sisältää Brittirockin hienoudet, tyylikkäällä Manchester väännöllä. The Charlatans voi hyvin tänäkin päivänä ottaa lavan kuin lavan haltuun, enkä näe estettä, jotta The Charlatansin ura jatkuisi menestyksekkäänä ja saisi arvoisensa kohtelun jatkossa. The Charlatansin soundi on liki ajatonta ja uskon, että sille on seuraavassa aallossa kysyntää. Levyltä Tellin´stories, 1997, kappale # 4.

Two of us. Two of us on suhteellisen kepeä ja puhdas helisevä pop kappale. Se on samalla kalkkiviivalla Oasiksen singletäytteiden kanssa, mutta aavistuksen popahtavampi. Kepeä, ihastuttava. Pitkäsoitolla laadukas "täytekappale".  Levyltä Tellin´stories, 1997, kappale # 12.

Reputation. Reputation haksahtaa jo em. Oasiksen heikkoon apinointiin. Se tyyli ei The Charlatansia pue. The Charltans kaipaa enemmän rytmiä, pysyäkseen hengissä. Nyt hiotaan tuolia väärällä hiekkapaperilla.. Heikko Reputation pudottaa arvostelusta yhden tähden. 

**- tähteä (asteikko 1-3 tähteä)

North country boy

(Beggars Banquet Records Limited, 1997)

The Charlatans: North country boy (Beggars Banquet,
1997), photo Tom Sheehan, designed at negativespace

North country boy. North country boy alkaa sähköisesti. Hehkulamppu palaa. Stemmat tuovat potkua. Tim Burgessin laulu kuulostaa paikoin Bob Dylanilta. Palaset osuvat kohdalleen. Hyvässä kappaleessa on vara tyylitellä.  Levyltä Tellin´stories, 1997, kappale # 2.

Area 51. Area 51 on aavistuksen tutumman oloista The Charlatans soundia, vaikka jääkin vain instrumentaaliksi. On helppo kuvitella pimenevässä festari-illassa lava täyteen tunnistamattomia sinne tänne heiluvia  eri värisiä valoja. Rytmin hakusuudesta huolimatta, kappale pysyy paketissa. Ok välipala. Levyltä Tellin´stories, 1997, kappale # 7.

Don´t need a gun. Kappaleen maailma kärsii haikailusta. Soundi on unenomainen; syvään uneen ei koskaan vaivuta, eikä toisaalta pysytä virkeänäkään. Pilkkimiseksi menee. Henki on löysä. Hukassa. Jammailu jää vain haaveeksi ja kappale haihtuu savuna ilmaan. Tämä biisi unohtuu nopeasti.

**-tähteä (asteikko 1-3 tähteä)

Tellin´ stories

(Beggars Banquet Records Limited, 1997)

The Charlatans: Tellin´stories
(Beggars Banquet, 1997), photo
 Tom Sheehan, designed
negativespace

Tellin´stories.  Ei anneta kannen hämätä, vaikka se on puhdasta Spice Girlsiä (Spice Girls: Who you think you are, 1997). Tellin´stories on kaikuineen kiehtova, hypnoottinen eli herkullinen The Charlatans makupala. Hyvän The Charlatans kappaleen kuulee välittömästi. Parhaimmillaan bändin soundi on kuohkeaa, sisältäen pieniä greipin kirpakkeita. Tellin´stories lentää; se on hapekas, siipien alla on poutapäivien ilmaa. Pitkät kappaleet sopivat The Charlatansille. Tämä on 5`14. Tuona aikana bändi ehtii luomaan kappaleen, joka kattaa kaiken, jonka orkesteri on milloinkin halunnut. Levyltä Tellin´stories, 1997, kappale # 3.

Keep it to yourself. Keep it to yourself (2`25) on tietysti heti poikkeus, mitä tulee toimivien kappaleiden pituuteen. Keep it to yourself on lähinnä singer-songwriter tyylinen suuren nuotion esitys. Akustinen alku saa matkalla sähköistä taustatukea. Bensaa liekkeihin. Oikealla asenteella saa The Charlatans lyhyestäkin kauniin ja toimivan.

Clean up kid. Clean up kid tukeutuu räkäisempään ja hitusen suoraviivaisempaan rock-henkisyyteen. Hieman homma hakee, mutta pysytään kuitenkin mielenkiinnon polulla. Hammondit ja kitarat lyövät kättä kuin pääskyt konsanaan. Pellit paiskovat kekäleitä perään. Mukavan ruma.

Thank you (live). Live esitykset eivät juurikaan kiehdo, mutta tässä päällekäyvä soundi vie onneksi suurimman huomion. Thank you lienee tämän Phoenixin festivalin keikan viimeinen kappale, sillä ainoat sanat jäävät tuohon `kiitos`puolelle. Täytekappale The Charlatans soundeilla. Osuu ja uppoa.

***-tähteä (asteikko 1-3 tähteä)


lähde
www.allmusic.com

Olin yöllä katsomassa laakean kentän laidalla tähdenlentoja, povitaskussa yhden kupin termospullo. Paljon pieniä räipäleitä viuhui silmäkulmissa, vaan yhdestäkään en saanut kiinni. Niska jäykkänä kuin silloin kesällä -88 Provinssirockissa kun Ramones soitti salamapoppia pimenevässä kesäillassa. Taisi tähtiä näkyä silloin enemmän kuin nyt. "Termospullokin" oli suurempi. Viimeisen tähden lennon nimesin Kiviseksi Ruusuksi, kun se näytti punaiselta. Kaunein oli Huijari.