The Church: Starfish (Arista 1988 CD/LP)

The Church on yksi niistä bändeistä, jotka kuuluvat minun rock`n rollin kuningaiden kukkulalle. Ja mikä parasta, bändi tuntuu petraavan mitä vanhemmaksi tulee. The Church on perustettu 1980 Australian Sydneyssä ja bändi luokitellaan rock-bändiksi, mutta sillä sanotaan olevan pitkien instrumentaali- ja kitarasoolojen ansiosta proge sävyjä. Minulle Church on rock-bändi. 

Parina teinivuotena olen juhlistanut uuden vuoden alkua soittamalla jonkin tietyn biisin. Sellaisen itselle tärkeän herkkupalan. The Church julkaisi helmikuussa 1988 kappaleen Under The Milky Way ja se teki lähtemättömän vaikutuksen. Kaikki osui nappiin; melodiat ja tunnelmat. Biisi on vuosien saatossa pysynyt asemassaan ja edelleen tituleeraan sen tärkeimmäksi kappaleeksi. Vuonna 1994 bändi hieman vaivautuneena esitteli puhkisoitetun hittikappaleensa Helsingin Vanhalla, mutta soitti sen kuitenkin julmetun uljasti. Keikka oli akustisena lämminhenkinen ja tyylikäs.

The Church: Under the Milky Way (Arista 1988), photo
Caroline Grayschock, desing vas. Shoot That Tiger /
oik. Maude Gilman.

Under The Milky Way löytyy bändin viidenneltä Starfish levyltä. Biisi on merkattu Kilbeylle ja hänen silloiselle tyttöystävälle Karin Janssonille. USA:n mainstream listalla se nousi kakkoseksi ja brittilistalla sijalle 90. Cover biisin ovat tehneet lukemattomien muiden artistien lisäksi mm. The Killers ja Rick Springfield. Pitkäsoitto Starfish on bändin menestyneimpiä levyjä, mutta kotimaassakin se nousi vasta sijalle 11.

Under The Milky Wayn B-puoli Musk on liki melodittomana vaikeaselkoisempaa Churchia ja on selvästi singlen B-puoli biisi. Koko väriskaala käydään läpi intialaishenkisessä taidebiisissä. Rohkea ja mielenkiintoinen kokeilu, tosin ei järin onnistunut. Muskia ei löydy pitkäsoitoilta.

The Church: Starfish (Arista 1988), photo Caroline
Greyshock, art Maude Gilman

The Church: Starfish (Arista 1988)

Starfish poikkeaa edeltäjistä tuotetumpana ja valtavirran kirkastamana ja ottaakin suuren loikan kohti Amerikan mannerta soundinsa puolesta. Heti avauksessa (Destination) laulu puhkeaa kukkaan ja soundit tulevat muhkean kauniisti. Levy on Churchin ensimmäinen CD:nä julkaistu levy. Sovitus on täydellisessä tasapainossa kaikkine häivähdyksineen, taukoineen ja hienouksineen. Under The Milky Way on istutettu paraatipaikalle kakkossiivuksi ja se pysäyttää, kunnes tempaisee hiipivällä nousulla mukaan kauniiseen melodiaan. Melodia on monen kuulemankin jälkeen uljas ja koukuttava, täynnä instrumenttejä ja laulun kaunetta. 12-kielinen kitara on biisin sydän, yhtä lailla kuin Steve Kilbeyn herkkä laulu. The Churchin vahvuuksia on tarkka soundi ja napakkuus. Blood Money soi kirurgin tarkasti ja samalla auktoriteetillä. Bändin availlessa ahnoja, soundin voima tällä kitarabändillä on valtava. Bändi kykenee kuitenkin hetkessä vaimentamaan hanat ja palaamaan hallittuun hiljaisuuteen. Lost on perinteistä haikailu-Churchia. Eteerisiä pitkiä unenomaisia soundeja, joista pitää tai sitten ei. Nämä toistuvat bändin tuotannossa. North, South, East And West on malliesimerkki siitä kuinka kitarat helisevät kauneimmalla mahdollisimmalla tavalla. North, South, East And West on heleä rock/pop-biisi, jossa Kilbey selvästi nostaa ääntään. Puolivälissä biisiä rytmi saa kiehtovan virtapiikin. 

Vinyyliversiossa Spark aloittaa B-puolen ja solistina on mainio Marty -Wilson Piper, joka tuskin Kilbeystä jää. Piper tuo Kilbeyn hehkutuksesta huolimatta levyyn särmää ja roheutta ja Spark nouseekin melko tiukaksi rock-biisiksi, josta koukkua ei puutu. Churchin koukut ja kikat eivät missään vaiheessa ole naiiveja tai yliampuvia, vaan juuri oikein rytmitettyjä ja suurella tyylitajulla istutettuja. Antenna edustaa jälleen niitä majesteetillisiä soundeja, jotka ainoastaan hellivät. Suoranaisista kitarasooloista ei voine puhua, vaan kitarat helkkäävät läpi levyn kuin vapaat arohevoset, luoden oman kauniin jatkuvakestoisen äänimaiseman. Churchin soundissa on magiikkaa. Reptile on tiukka rock-biisi, vaikka soundi on usvaisen verhon takana - lopulta biisi kuluttaa moottorin loppuun. A New Seasonissa laulun hoitaa kitaristi Peter Koppes. Koppesin ääni on aavistuksen arka ja hento, joka jää melodian alle, mutta kun melodia on tasokas, se ei haittaa. Muutenkin bändin melodia on tyylitelty, hypnoottinen ja lämmin, joten Koppes istuu muottiin täydellisesti. Hotel Wombin intro karkaa ja kuolettuu, kunnes nousee tuhkasta ja ratsastaa auringon laskuun. Levy lähestyy kauniilla tavalla loppua. Rujot kitarat raapivat jälkiä selkäpiihin ja eteerisyys voitelee ne. Bändi pahoinpitelee ja hellii. Hotel Womb salpaa hengityksen melodioiden kauneudesta ja täydellisestä levystä. 

Starfish on herkkua. Sen soundimaailma ja biisit kestävät vaivatta aikaa ja kuuntelua. Levy on edelleen yksi bändin kovimmista ja vankkana pohjana kulmakivi CD aikakauden pidemmille biiseille. Seuraavana ilmestynyt Gold Afternoon Fix (1990) olikin jo kymmenen minuuttia pidempi, Starfishin ollessa perus LP-pituisena n. 46 min. Starfish on Churchin sydän, bändin joka elää ja voi edelleen täydellisesti.   

              

***-tähteä (asteikko 1-3 tähteä)

Lähteet:

wikipedia

allmusic.com