Minä ja John Lennon.

John Lennon:Shaved Fish
(Apple 1975) art direction/
desing Roy Kohara
Kuvaote takakannesta

Minä ja John Lennon. Olin ja olen edelleen beatle, jos jompi kumpi pitää valita. Tämä suhde on vuosien saatossa kuihtunut, mutta se kipinä on edelleen tallella. Kun Beatleistä "piti" valita, valitsin Lennonin. Lennonin näppärä huumori ja luonteva esilläolo tekivät vaikutuksen. Beatles ja Lennon olivat lapsuuttani ja nuoruuttani. Kun Lennon ammuttiin joulukuussa 1980, sain sen tietoon iltapäivälehtien lööppien kautta. Olin tuolloin 11-vuotias. Palasin koulusta kotiin ja seisahduin nyt jo puretun pienen punaisen lautakioskin kohdalla ja sanoin kaverille, että nyt on kova kaveri kuollut. Illalla veljen kanssa sytytimme kynttilän. 80-luvulla nauhoitettiin c-kasetille talteen kaikki merkittävät biisit ja rock-radion Beatles-kuunnelmat. Beatles oli pitkään kova luu. 

Koulussa pidin ensimmäisen esitelmän 12-vuotiaana ja aiheena oli John Lennon. Veljen avustuksella siitä tuli asiapainotteinen ja referoiden kävin koko ura lävitse. Poimin esiin, mm. Ronald Reaganin kommentin, että "meidän on löydettävä keino tällaisten väkivaltaisuuksien lopettamiseksi" ja että Lennon oli viimeisessä haastattelussaan enteellisesti sanonut että "oma hovi tappaa aina kuninkaansa". Raskasta tekstiä 12-vuotiaalta, mutta halusta tehty. 

En ole käynyt Liverpoolissa, en ole käynyt McCartneyn keikoilla, eikä edes levyhyllystä löydy yhtä levyä enempää Lennonia. Lennon on silti yksi vahvimmista artisteista, joka edelleen vaikuttaa ja tuntuu. Lennon on artisteista se, jonka tuotantoa olisin eniten halunnut kuulla lisää. Lennon oli vasta 40-vuotias kuollessaan. 

Yoko Ono

1991 kävi Yoko Ono Helsingin rautatieasemalla katsomassa sinne ripustettua rauhanjulistetta (Sota on ohi!). Hässäkkä oli kova ja tuskin tuo pieni, suuria ja tummia laseja käyttänyt leski mitään näki. Sain kuitenkin jostain välistä tuikattua hänen käteensä kynän ja paperia, johon hän raapusti nimmarinsa. En ole nimmareiden kerääjä, mutta tästä olen tyytyväinen. Hullua, ihan kuin sillä saisi jonkun "yhteyden" tai kokisi jotain, mutta muistona se korvaamaton ja se linkittää paljon asioita.

Vahvimmin Lennon elää näin joulun alla. Ei pelkästään 8. pvän johdosta, vaan pitkälti klassikkobiisin Happy Xmas (War Is Over) ansiosta. Ei joulu ole joulu ellei tätä biisiä kuule. Joulu ei tule. 

John Lennon:Shaved Fish (Apple 1975)
art direction/desing Roy Kohara

Kuuntelin äskettäin Lennonin (+ Plastic Ono Bandin) kokoelmalevyn Shaved Fish, enkä voinut välttyä vahvoilta tunteilta. Näin se vaikuttaa. Vaikka Mother alkaa kirkonkellojen ansiosta kuin hevispektaakkeli, kääntyy se nopeasti kylmiksi väreiksi jotka ratsastavat selkäpiitä. Kuinka rohea Cold Turkey onkaan tai Instant Karma, jossa Lennon huutaa keuhkojaan pihalle. Onko Imagine jo vuodelta 1971? Ei ihme, että se on seurannut läpi lapsuuden, nuoruuden ja aikuis iän. Klassikko kuin ruisleipä. Aina kun Lennonia kuulee, tarttuu se takinliepeeseen eri tavalla. Pysäyttää.

Olenkin äärimmäisen tohkeissani, kun esipukki toi paketoimattomana lahjana Bob Gruenin kirjan John Lennonin New Yorkin vuosista. Saan jälleen olla nuori, mutta tällä kertaa rehellisesti käyttää villasukkia, kun joulunpyhinä uppoudun kirjan tarjontaan.

Nykyään näen Lennonin nuorena poikana, kun olen kasvanut hänen tuotantoikävuosien ohitse. Se juuri on harmi, sillä lipuan Lennonista kauemmaksi - kauemmaksi siitä ajasta. Kaikki on rajallista. Lennon on jäämässä yhä enemmän myytiksi tai museokohteeksi. Kirjat tehdään vanhoista kuvista. Näin se menee. Silti Lennonilla on paikka sydämessä.