Tom Waits: Mule variations (1999 Anti CD) + Hitachi TRK 5030E

Tom Waits: Mule variations (1999 Anti CD,
art direction Kristin Vanderlip, desing Christie
Rixford at Supernatural desing, album fotograph
Matt Mahurin

Tom Waits kuuluu niihin harvoihin artisteihin, joka on päässyt saunan eteiseen soimaan. Parhaimmillaan Tom Waitsin balladit kuohkeuttavat kiukaan pehmeitä löylyjä ja vievät rentoutumisen vieläkin pidemmälle. Kyllä, radio soi saunan eteisessä - mutta musiikki on tarkoin harkittua. Sauna on pyhä paikka, eikä sinne sovi riitaäänet. Tosin näin ei ole ollut aikoihin. Paras sauna on ollut lapsuuden kodin rintamiestalon kellarin iso sauna, jossa happi kiersi ja löyly oli pehmeää. Siitä on jo reilut parikymmentä vuotta. Vilvoitteluhuone oli viileä, kostea ja hämyisä. Talvisin, kovimmilla pakkasilla vilvoitteluhuone höyrystyi ja peitti näkyvyyden. Sellainen saunakokemuksen täytyisi olla. 

Tom Waitsin Mule variations (1999) on Bone Machinen (1992) ja teatraalisen Black Riderin (1993) jälkeen jo kolmas "harha-askel" siitä hämyisestä kahvilamusiikista, joka istuu parhaiten saunan lauteiden oventakaiseen kosteuteen. Kolmantena "harha-askeleena" se on kuitenkin tottumisen vuoksi helpompi niellä. Näin 20 vuotta myöhemmin aikajanoja tarkastellen on levy ollut liian helppo niellä? Esim. Rolling Stones lehti, joka nosti myöhemmin levyn "The 500 Greatest Albums of All Time" listalle sijalle 416, antoi levylle ainoastaan ***-tähteä viidestä. Muutoinkin arviot levystä olivat monipuoliset. Kolme tähteä on alhainen saavutus artistilta, joka saanee arvioihin nimilisää. 

Tom Waits: Mule variations (1999 Anti
 CD, art direction Kristin Vanderlip,
desing ChristieRixford at Supernatural
 desing, album fotograph
Matt Mahurin

Itse aloin harmittelemaan CD formaatin suomaa lisäaikaa, sillä Mule variations on totta vieköön pitkä levy, 16 kappaletta, liki 71 minuuttia. Siinä on liikaa kermaa ja kerrosta. Oksennus tai vähintäänkin vakava väänne tulee. Paha olo. 

Tumppasin levyn, veistin ruven, pilkoin pahat pois. Halusin levystä tiiviimmän ja mielenkiintoisemman. Nopealla ja raa´alla kädellä karsin levyn totutumpaan vanhan LP-levyn rajalliseen, n. 40 - 45 minuutin aikaan. 

Lyhykäisyydessä poistin heikot ja muuten levylle turmiolliset ja ei niin oleelliset kappaleet pois. Oma maku, oma lupa. Levyn kaksi ensimmäistä kappaletta sai jäädä, kaksi seuraava pois. Viitonen ja kuutonen ehkä ja ehkä, seiskan kanssa painia ja kahdeksas biisi ok. Kaikki em. saivat jäädä. Nrot yhdeksän ja 10 pois. 

Tom Waitsin rakkaus kuuluu parhaiten sydäntä riipaisevissa balladeissa. Eikä haittaa, vaikka tusinaan mahtuu 13 samanlaista. Ei haittaa. Tälläkin levyllä niitä on. Osa kappaleista kuulostavat kuin ne olisivat selkeästi varhaisemmalta tuotokselta, eikä sen vuoksi yllä tälle kuitenkin aikaansa seuraavalle omalle "LP-versiolle". Kappale nro kolme on yksi niistä. Kuitenkin jotkut perinteiset balladit saavat jäädä, kuten Picture in a Frame ja Georgia Lee, mutta Take it with me putoaa pois riippuen haluaisko LP-version pituudeksi n. 40- vai 45 minuuttia? Samoin CD-levyn lopetus Come on up to the house saisi jäädä. Kappale täyttää perinteet, mutta on seb verran päivitettyn kuuloinen, että istuu Mule variationsille, oli kyse CD-versiosta tai omasta LP-versiosta. 

Tom Waits: Mule variations (1999 Anti CD,art
direction Kristin Vanderlip, desing Christie Rixford
at Supernatural desing, album fotographMatt
Mahurin

Mule variationsin 16 kappaletta on paljon. Ei edes suuren visiönäärin Tom Waitsin käsissä tule tiivistä pakettia. Jos nyt ei ihan huteja, niin vähintäänkin kylmäksi jääviä siirtymiä (Get behind the mule 6.50 min.). Vaikka CD-perkele kaiken antavana aikana saattaa pilatakin paljon, sopii se sähköisyydessään Tom Waitsin omituiseen maailmaan. Dingel dangelit ja höngät välittyvät oudolla tapaa ja nipistävät terveeltä terveen papereista kärkiä. Polttavat karrelle. Vanhoista kunnon balladi hetkistä voinee olla monta miletä, sillä niihin sopisi vinyylin suoma rakeus ja c-kasetin nauhan hankaus.

Sanat ovat CD-kansissa mukana. Kannet ovat tyylikkäät ellei väkisten väännä niitä vintage kansiksi. Unohtakaa vintage. Se kuuluu samaan likoastiaan kuin podium. Mule variations ei ole paras Tom Waits levy, mutta näkemyksellä kuuluu A-laariin. CD-versiosta voi nyppiä luteet, karvat ja roskat pois. Aina ei tarvitse. 

Oma "LP-versio":
1. Big in Japan
2. Lowside of the road
5. House where nobody lives
6. Cold water
7. Pony
8. What´s he building?
11. Picture in a frame
13. Georgia Lee
14. Filipino box Spring hog
15. Take it with me (ehkä)
16. Come on up to the house 




Hitachi TRK 5030E

Koska kaapissa on vielä joitakin c-kasetteja ja mikä estää nauhoittamasta niitä lisää, niin hommaan tarvitaan myös sopiva nauhuri. Uusiakin, pakasta revittyjä soittimia olisi kaupoissa, mutta niissä ei ole ajan patinaa. Toinen väylä on kirppu- ja nettitorit, mutta niiden luotettavuus on heikohko. Päädyin kuitenkin tässä Sulo Vilenien maassa nettikirppariin ja tietysti kompastuin.

Paketti ja toimitus olivat moitteettomat ja radiokin jonkin aikaa kunnes se petti. Alkoi riipivä hälyääni joka esti radion ja kasettipuolen kuuntelemisen täysin. Parinkympin pelistä tuli hetkessä riesa ja laitoin koko laatikon telakalle. 

Siinä sivussa silmäilin uusia pelejä, mutta kun luotettavuus käytettäviin oli saanut kolhun niin lisärihkaman hankinta sai hetkeksi jäädä. Kaipasin kuitenkin c-kasettipesällistä radiota, jolla pääsisi halutessaan pimenevässä illassa kuuntelemaan luontoradiota tai saunotessa vaikka kasetilta Tom Waitsin hämyisiä kappaleita.

Onneksi kaupungista löytyy vielä nikkareita, jotka pakertavat vanhojen laitteiden lääkäreinä ja saavat ne elämään - korjaavat katkenneita hihnoja tai vinkuvia sivuääniä. Kannoin Hitachin luottomiehelle, joka sai Philipsin putkiradionkin toimimaan. Hän osasi heti tulkita vian kosketushäiriöksi ja korjaamisen onnistuvan.

Pari päivää siinä kesti. Huoltaja kertoi kuinka kosketusvian lisäksi nauhurista oli häkellyttävästi löytynyt täysin vääränlaisia hihnoja ja kuinka kanavavalitsin oli pelastettu juuri ja juuri. Korjauksen hinnaksi tuli 90 e. Hieman hintava, mutta sain ripauksen jotain aitoa. 

#8 What´s He building?

Hän keräsi laudanpätkiä. Käänteli käsissään vajaan metrin mittaisia lautoja ja laittoi pinoon, jossa olivat vajaan metrin mittaiset laudat. Joskus hän haistoi lautaa. Leveät hartiat kumarassa. Ryhtivika. 

Pieni vaja, kompostin vieressä. Nokkoset hän niitti. Hän saattoi nikkaroida vajassa myöhään iltaan asti. Kesällä valoa riitti pitkään, mutta syksyn saapuessa hän nikkaroi öljylampun turvin. Mitä ihmettä hän rakensi siellä? 

Ainoa vinkki olivat lyhyet laudat ja hiljaisuus. Joskus naulaaminen. Sähköä ei ollut. En pelännyt, mutta kunnioitin. En mennyt kurkkimaan, koska oli kielletty. Vanha mies. Ryhtivika. 

Sunnuntaisin hän poistui aamupäivän aikaan polkupyörällä, tarakalla kenkälaatikon tapainen, paperilla vuorattu "paketti". 

Myöhemmin nimesin musiikkiblogini hänen mukaansa. Takapiha.