The La´s: La´s (Go! 1990 LP)

Ostaako levyn vai eikö osta - rajanveto on välillä henkien taistelua. Liverpoolilainen The La´s oli tehnyt idioottivarman renkutushitin There She Goes, josta oli pakko tykätä. Se oli kuin identtinen kaksonen, joka tiesi seuraavan liikkeesi ennen sinua. Itseasiassa juuri sen vuoksi se ärsytti. Irtikään ei päässyt. Nyt kun hypistelen levyä, olen innoissani. Käsittääkseni tästä La´sin ainokaisesta studiopitkäsoitosta on kulunut jo 26 vuotta. Kuuntelin aikoinaan levyä, mutta en puhki. Olin hellä. Se palkitaan nyt. Suhde levyyn on säilyttänyt kimmoisuuden. Sinä päivänä kun saan alleni Jaguarin, onko tämä levy potentiaalinen kasettisoittimeen, kuulaille ja rauhallisille maaseutupätkille. Tuoko se mielikuvia hienoista puisista porteista, tien varren perhosia keräävistä kasveista ja vapaista lehmistä? Rapiseeko sora renkaiden alla?

The La´s: La´s (Go!) 

The La´s: La´s (Go! 1990 LP), sleeve by Ryan Art

Voisi kuvitella että La´s on tai oli yksi niistä lukuisista bändeistä, joille tarjottiin brittimusiikin pelastajan viittaa. Hieman älykkö, mutta perinteistä ja samalla sopivan räkäistä. Jotain Kinksiä, Whota ja sitä itseään; La´sia. I Can´t Sleep on heti päivitys vanhemmista soundeista ja välitön siirto populaarimusiikin helmeilyyn, Timeless Melodyyn. Timeless Melodya sävyttää hieno rosoinen pinta, johon tyttären ihannevävy ei koskaan yllä. Liberty Shipin pikkubassottelu on hellyyttävää. Sympaattisuudesta suuruteen, sillä There She Goes "renkutus" haiskahtaa nopeasti rasitteelta. Biisi on kuitenkin läpeensä hyväntuulinen, eikä sille voi suuttua. 

Bändi heittelee välillä pikkunäppäriä biisejä (Doledrum, Feelin´)  ja kantavampia melodioita (Timeless Melody, There She Goes), jotka saattavat kuulostaa hajanaisilta, mutta onnistuvat kuitenkin välttämään pahimmat kivet ja kolot. Pohjarakenne on terve ja vahva. 

Way Out on levyn ja bändin heikko kohta. Liika kokeellisuus ja nasaalius törmäävät. Päänsärkyä vaille valmis paketti. Way Out tekee paljon hallaa levylle, sillä ilman sitä keinahtelevalta duunarilta kuulosta I.O.U. voisi toimia. Velli tarttuu punttiin ja nousu ojan pohjasta on raskasta. Särön tullessa Freedom Song ei sekään jaksa innostaa kuihtuvaa kudetta. Freedom Song jää laiskaksi ja pahanhajuiseksi. Suudelma jää saamatta. Kunnon moiskaus lävähtää roheassa Failuressa. Rätväkkä ja räkäinen Failure kielii kunnon jatkoista! 

Paria pahaa B-puolen kompastumista lukuunottamatta levy on juuri niin kiehtova kuin vanha Jaguar maaseudulla; voisi kuvitella. Hieman anarkiaa, herkkyyttä, fiilistelyä, persoonallisuutta ja oman arvon tuntua. Levy maistuu kuin maistuu elämälle. Levyn lopetus Looking Class mielikuvineen maistuu elämälle ja takakannen suljettu silmä ripsineen muistuttaa yhä enemmän kotkaa. 

Tämä levy vanhenee. Se on jälki menneisyydestä, piirto hiekassa. Levy kerää pölyä, sammaloituu ja katoaa. Se on sen kohtalo - ellei siitä pidetä huolta. Itse bändi on kuin orrelle nostettu kuiva kukkanen, jossain satamalaiturin pienessä kaljakuppilassa, jossa se herää illan ja pölyn noustessa - huutamaan omaa nälkäänsä. Pieni ja pippurinen.

**-tähteä (asteikko 1-3 tähteä)