Lienee kahden käden sormilla laskettavissa ne levyt, jotka ovat päässeet hyllyyn pääosin levynkannen perusteella. Näissäkin tapauksissa on ostopäätökseen voimakkaasti vaikuttanut levyn naurettavan huikean halpa hinta. Kuitenkin levynkansi on ollut se ensi tekijä, joka on levylaaria selatessa pysäyttänyt. Eli kansi on ollut sen verran kiinnostava, että päässä on tapahtunut nopea naksahdus, mielenkiinto herännyt ja käsi nostanut levyn syvempään tarkasteluun.
Kuten aiemmin todettu, on Anttilan sekatavaratalo on ollut muinoin musiikin ostajan paratiisi, nimenomaan edullisten ja mielenkiintoisten levyjen puolesta. Sieltä olen kantanut niput mm. Kauko Röyhkää, Neil Youngia ja Nick Cavea edulliseen hintaan ulos. Joka kerta siellä käydessä vinyylilaarin pläräys oli tehtävä. Tuolloin elettiin viime vuosituhatta. Musiikkimakuni on ollut suotuisa pienen kaupungin kysynnässä - tarkoitan sitä, että olen suht helposti löytänyt alennuksista eri marginaaliporukoiden bändejä, joita ei kauppias ole kirveelläkään saanut eteenpäin. Levyn ollessa halpa on tietysti sisällön kanssa oltava tarkkana, mutta kansia tutkimalla saa levyn sisältöönkin merkillisiä viestejä. Salapoliisityötä siis.
 |
| Sidewinders; Witchdoctor (RCA), cover Roger Alan |
Seuraavat kaksi bändiä, kaksi levyä olivat entuudestaan täysin vieraat, mutta pelkät kannet saivat kiinnostumaan: Sidewinders; nimi, tummat kannet ja tietysti yläkulmaan liimattu tarjouslappu kiinnostivat. Takakansi antoi lisää informaatiota; kuvassa jonkinnäköinen rock-porukka, asenteellisella fontilla raapustetut tekstit, biisin nimet tarpeeksi rouheita, kuten esim. Dad Grazy Sun, Solitary Man jne.. Pakko olla rokki-musiikkia. Kuusi markkaa yhdeksänkymmentäviisi penniä, ei paha hinta. Siitä kotiin yllätys viemisiksi.
 |
| The Mighty Lemon Drops; World Without End (Chrysalis), desing Paul Mann, photo Simon Fowler |
Parikymmentä vuotta Anttilan ale-laarien, löysin kirpputorilta pysäyttävän levynkannen. One More Chance kokoelma-levy lienee ainoa p e l k ä n k a n n e n perusteella mukaan napattu ostos. Brittiläisyys on aina ollut lähellä sydäntä ja nyt levyn nimi ja kuva komppasivat yhteen hiileen. Biisilista tuntui menevän takavasemmalta puhtaasti ohitse, mutta liitin sen yleissivistyksen piiriin. Rohkeasti kohti tuntemattomia bändejä. Ja näin toin levynkannen kuvan kaverin edes ajatustasolla kotiin.
Vaikka rahallinen panos on ollut pieni, silti kädet liki täristen on saanut laittaa levyt soimaan. Kyseessä oli kuitenkin oma harkintakyky vastaan mahdollinen rahojen pois heitto. Mitä jos levy on täyttä sontaa? Joutaa pois heittämään - vinyylin. Perhana, riskit olivat suuret.
Sidewinders: Witchdoctor (RCA 1989 LP)
The Mighty Lemon Drops: World Without End
(Chrysalis 1988 LP)
One More Chance: Various (B&C records LP)
Sidewinders toimi välittömästi. Bändin soundi on reipasta amerikkalaista alternative-soundia, sähköisimmillään jopa Husker Du:n sävyjä. Kuten Sidewinders, myös Mighty Lemon Dropsin avaus on vahva. Inside Out on kiehtova, rytmikäs ja sopiva helmen poikanen. Juurin sen verran laadukas ja sympaattinen, että viattomuudelta valtaa vuosiksi paikkansa. Ja niin on osin käynytkin. Molemmat bändit ovat vahvaa kitarapohjaista rockmusiikkia, sopivalla uholla, kuitenkin niin, etteivät biisit ole suoraa paahtoa, vaan ajatuksella mutkiteltuja. Molemmat levyt ovat täynnä pienen piirin hittejä, kuten Sidewindersin Bad Grazy Sun tai Solitary Man. Mighty Lemon Dropsin puolelta voinee mainita One By Onen.
Mighty Lemon Dropsin tunnelma on jostain keskustaajaman välittömästä läheisyydestä, alueelta jossa eri luokat sekoittuvat, kun taas Sidewinders on raadollisempi. Kitarat ovat yhtäaikaa raadolliset ja niukat. Sidewinders on rujompi, vaarallisempi.
Molempien bändien etuna on biisien ajattomuus, jota tuskin kukaan uskalsi ajatella vajaa 30-vuotta sitten! Levyjen arvo on siis periaatteessa noussut tuosta Anttilan "kuuden markan" myyntihinnasta - jollei nyt ihan roimasti, niin vähintäänkin tuplaantunut.
Sidewindersin uskottavuus peittoaa kiehtovasti yliopistomusiikin teinimelodian vaikka Love `88 tuo mielikuvat väärään paikkaan poksahtavasta purukumipallosta ja valojen ylle pysäköidystä avoautosta. Mighty Lemon Dropsin brittiläisyys on mukavasti kiven alla ja bändi kuulostaakin paikoin australialaiselta tai perusjenkki-bändiltä. Lokeroimattomuus on kiehtovaa.
What Am I Supposed To Do (Sidewinders) on äärimmäisen raikas rock-biisi, josta välittyy pienen bändin rakastettava henki. Se henki joka saa kaverit yhteen soittamaan räimettä, jolla ei ole rahallista tulevaisuutta. Kaikki perustuu toistoon, jota rakastaa. Onneksi tämä henki on saatu koko levylle ja onneksi se yltää levyn colosseumimaiseen What She Said (9:22) lopetukseen, jonka lopun kitararevittely kaikessa kliseisymäisyydessä on hunajaista kuultavaa.
One More Chance kokoelma tuli siis ihan kannen perusteella; viis biisilistasta tai bändeistä. Entuudestaan Genesis ja Monty Python olivat tuttuja, eikä niiden varaan oikein uskaltanut suurempaa nautintoa toivoa. Mutta levy alkaa ilmavalla ja mukavan pehmeällä Audiencen Indian Summer biisillä, joka nousi aikoinaan ansaitusti listoille. Monty Pythonin huumorirevohka tuntuu hieman kummajaiselta, mutta orkesterin suuri auktoriteetti rikkoo rajat helposti. Hyväksyntä tulee, sillä Eric The Half A Bee kestää ajantajun. One More Chance on täynnä eri tason progeilua, kuten legendaarinen Genesis, italiassa menestynyt Van Der Graaf, hieman ärsyttävä Jo´burg Hawk ja yhdeksi levyn suosikeista nouseva Capability Brown rockhenkisellä riffittelyllä Wake Up Little Sister. Progen yhtenä edelläkävijänä pidetty The Nice kattaa pöydän varsin kokeellisesti. Progressiivisen rockin oudot äänimaisemat ja monimutkainen kappalerakennelma on hyvin edustettu.
Singer songwriter Clifford T. Ward edustaa levyn liian varhain poistunutta osastoa (57v). Wardin Wherewithal vie mielikuvat Beatles / Lennon / Mc Cartneyn harmooniselle. puolelle. Alan Hull puolestaa siirtyi jo 50:n ikävuoden paalulla autuaammille vesille ja se on harmi, sillä Numbers kuuluu selkeisiin rimanylittäjiin. Hieman Bob Dylania, mutta tuotetumpana ja rockahtavampana. Folk-rockin puolelta löytyy Jack The Lad, jonka One More Chance rullaa perin ajattomasti, mukavalla kitarakuviolla. Samaista folksuuntausta edustaa brittiläinen Lindisfarne - rytmikäs Clear White Light päättää levyn.
Sekä Sidewinders, että Mighty Lemon Drops asettuvat helpommin rock-boxiin, eli ovat helpompi lokeroida levyhyllyyn, kun taas One More Chance kokoelmaa joutuu pidempään pureksimaan. No, se on vain levyn eduksi. Summa summarum; levyjen hankintaa ei ole tarvinnut katua. Sidewindersin aavistuksen heppoinen levynkansi kätkee sisäänsä varsin täyspainoisen rock-sielun ja yllättää positiivisesti, kun taas Mighty Lemon Dropsin kansi vastaa huutoon lähemmin, eli sitä saa mitä tilaa-periaatteella ei juurikaan tuo yllätyksiä.
One More Chance-levyn biisit ovat kaikki periaatteessa plussaa, sillä itse kansi oli niin suuressa osassa sijoitusta. Se biisien tuoma plussa näyttelee kuitenkin melko suurta osaa ja tekee koko paketista säilyttämisen arvoisen.
Mikäli bändit olisivat olleet entuudestaan tuttuja, olisi kuitenkin Sidewinders todennäköisesti ollut ainoa, joka olisi lähtenyt matkaan. One More Chancen linjaus olisi ollut liian haasteellinen rock-henkiseen talouteen. Mighty Lemon Drops olisi kiinnostavuudeltaan jäänyt kelkasta. Se näkyy myös annetuissa pisteissä.
Sidewinders: Witchdoctor (RCA 1989 LP)
The Mighty Lemon Drops: World Without End
(Chrysalis 1988 LP)
One More Chance: Various (B&C records LP)
 |
| The Mighty Lemon Drops; World Without End (Chrysalis), desing Paul Mann,photo Simon Fowler |
Molempien bändien etuna on biisien ajattomuus, jota tuskin kukaan uskalsi ajatella vajaa 30-vuotta sitten! Levyjen arvo on siis periaatteessa noussut tuosta Anttilan "kuuden markan" myyntihinnasta - jollei nyt ihan roimasti, niin vähintäänkin tuplaantunut.
Sidewindersin uskottavuus peittoaa kiehtovasti yliopistomusiikin teinimelodian vaikka Love `88 tuo mielikuvat väärään paikkaan poksahtavasta purukumipallosta ja valojen ylle pysäköidystä avoautosta. Mighty Lemon Dropsin brittiläisyys on mukavasti kiven alla ja bändi kuulostaakin paikoin australialaiselta tai perusjenkki-bändiltä. Lokeroimattomuus on kiehtovaa.
What Am I Supposed To Do (Sidewinders) on äärimmäisen raikas rock-biisi, josta välittyy pienen bändin rakastettava henki. Se henki joka saa kaverit yhteen soittamaan räimettä, jolla ei ole rahallista tulevaisuutta. Kaikki perustuu toistoon, jota rakastaa. Onneksi tämä henki on saatu koko levylle ja onneksi se yltää levyn colosseumimaiseen What She Said (9:22) lopetukseen, jonka lopun kitararevittely kaikessa kliseisymäisyydessä on hunajaista kuultavaa.
 |
| One More Chance; various (B&C records), photo Chris Briggs, art direction Frank Sansom |
Singer songwriter Clifford T. Ward edustaa levyn liian varhain poistunutta osastoa (57v). Wardin Wherewithal vie mielikuvat Beatles / Lennon / Mc Cartneyn harmooniselle. puolelle. Alan Hull puolestaa siirtyi jo 50:n ikävuoden paalulla autuaammille vesille ja se on harmi, sillä Numbers kuuluu selkeisiin rimanylittäjiin. Hieman Bob Dylania, mutta tuotetumpana ja rockahtavampana. Folk-rockin puolelta löytyy Jack The Lad, jonka One More Chance rullaa perin ajattomasti, mukavalla kitarakuviolla. Samaista folksuuntausta edustaa brittiläinen Lindisfarne - rytmikäs Clear White Light päättää levyn.
 |
| Sidewinders; Witchdoctor (RCA), cover Roger Alan |
Sekä Sidewinders, että Mighty Lemon Drops asettuvat helpommin rock-boxiin, eli ovat helpompi lokeroida levyhyllyyn, kun taas One More Chance kokoelmaa joutuu pidempään pureksimaan. No, se on vain levyn eduksi. Summa summarum; levyjen hankintaa ei ole tarvinnut katua. Sidewindersin aavistuksen heppoinen levynkansi kätkee sisäänsä varsin täyspainoisen rock-sielun ja yllättää positiivisesti, kun taas Mighty Lemon Dropsin kansi vastaa huutoon lähemmin, eli sitä saa mitä tilaa-periaatteella ei juurikaan tuo yllätyksiä.
One More Chance-levyn biisit ovat kaikki periaatteessa plussaa, sillä itse kansi oli niin suuressa osassa sijoitusta. Se biisien tuoma plussa näyttelee kuitenkin melko suurta osaa ja tekee koko paketista säilyttämisen arvoisen.
Mikäli bändit olisivat olleet entuudestaan tuttuja, olisi kuitenkin Sidewinders todennäköisesti ollut ainoa, joka olisi lähtenyt matkaan. One More Chancen linjaus olisi ollut liian haasteellinen rock-henkiseen talouteen. Mighty Lemon Drops olisi kiinnostavuudeltaan jäänyt kelkasta. Se näkyy myös annetuissa pisteissä.
Sidewinders: ***-tähteä
Mighty Lemon Drops: **-tähteä
One More Chance: **-tähteä
(asteikko 1- 3 tähteä)
Lähteet; wikipedia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti