Pikkujoulut lienevät vuoden ”mainioin” juhla,
sillä iltaan liittyy tiivistettynä niin paljon. Tavaraa tulee joka puolelta ja
paljon – ympärillä on ”parhaat” kaverit, vuoden sallituimmat jatkot ovat
tiedossa, mennyt vuosi kirjaimellisesti huuhdotaan pois jne… Jokainen juhla
vaatii järjestelyt ja taustatilpehöörit vähintäänkin kahvin merkeissä. Olen kummastellut niitä pikkujouluja joissa olen ollut, itse joulun puutetta;
ehkä pitopaikan puolesta nojaa jossain nurkassa kuusi ja pöytä notkuu kyllä
patojen puolesta, mutta tontut, lakit ja kunnon reipas joulumusiikki ovat
puuttuneet. Pukista puhumattakaan. Pomon käteen iskemä konjakki ei ole
lämmittänyt. Sehän kuuluu jo etikettiin.
Jälleen kirpputorilta, tuolta nykyajan
parhaalta levykaupalta, löysin houkuttelevan teema-levyn joitakin vuosia sitten; Satsanga recordsin
kokoelmalevy Pikku Joulun Tanssit, vuodelta 1977. Tässäkö mainion reipas
pitkäsoitto joulun pikku veljen pirskeisiin!? Kansi ainakin lupailee jotain hurjaa ja
kappaleet muutaman tutun esityksen lisäksi nipun oudompia mielenkiintoisia joulun ralleja.
Näyttää hyvältä!
Levyn tuottajana on toiminut Satsanga Records,
jonka perusti Jukka Kuoppamäki. Vuonna 1973 Kuoppamäki halusi
levyttää kappaleen Wounded Knee, mutta Kuoppamäen silloinen levy-yhtiö EMI,
jossa hän oli solistina, ei siihen suostunut suurten organisaatiomuutosten
vuoksi. Satsanga Records julkaisi yli sata albumia. Toiminta päättyi 1978
varojen loppumiseen.
Pikku Joulun Tanssit; kok (Satsanga Records, 1977 LP) |
kok (Satsanga Records, 1977)
Voiko äänilevy rauhallisemmin alkaa. Tahti on
kuin pöydällä sulavalla jääpalalla. Lenin Joulumorsian saa kuusesta neulat
varisemaan ja kahvin kylmäksi. ”Saan olla sulle joulumorsian, tän joulun aina
muistaa haluan”. Näissä tunnelmissa siis aloitamme, pitäkää lakeistanne! Kirje
Korvatunturille on joulun itkettävin kappale. Äiti makaa sairaalassa. Sinänsä
veikeää sanailua, mutta laulun ydin särkee sydämen. Herkimmät tapailevat tässä
vaiheessa kaulahuivia poistuakseen juhlista. Humppa-dixie Petteri Punakuono
aloittaa karkelo-osuuden. Petteri Punakuono laukkaa sen verran, ettei
siitä voi olla pitämättä. Humppa-dixie versio on onnistunut. Kulkuset, Valkea
joulu ja Rekiretki ovat haikeita niellä Suomineidon navasta alaspäin asuvilla,
sillä sen verran talven mielikuvat nojaavat lumipenkkoihin. Laulujen perinteikkyys
kuitenkin voittaa ja sen vuoksi näitä jaksaa kuunnella. Henkilökunta suihkii
lisää ponnekaasulunta ravintolan ikkunoihin. Maj-Lis Könösen sanoittama Joulun
Valot on kooste joulun fraaseista ja jää sen vuoksi edeltäjien jalkoihin.
Vuokko Piiroinen tulkitsee niin herkästi ja koskettavasti kuin vain yltää,
mutta tahattomasti torppaa imelyydessä joulupöydän perunalaatikon edelle.
Humpassa Muistan Joulut Lapsuuden Marita
Norringilla tempo on oikea. Unto-Haapa-Ahon sovittama kappale saanee
kahvijononkin kääntämään tanssijalkansa parketin suuntaan. Levyn neljä
viimeistä kappaletta mennään Pikku Joulun Tanssit päätontun Jukka Kuoppamäen
säveltämillä ja sanoittamilla kappaleilla. On Jotenkin Mieli Hellä on reipas
tango ja reipas on (taas) Marita Norringkin. Kappale poikkeaa
traditionaalisesta joulukappaleesta juuri sen verran kuinka paljon kappaleen
nimikin antaa ymmärtää. Joulunakin on lupa rakastaa. Joulun Tango ei tahdo pysyä pöydällä, vaikka Kuoppamäki sen itse
jylhästi meille esitteleekin. Tyyli ei tänä iltana oikein pure. Unto Haapa-Aho
antaa isän kädestä oikean rytmin ja Marita Norringin on helppo laulaa simppeliä Voisko Se olla Ihanampaa jenkkaa. Vihdoin on saatu pikkujoulut ansaitsemalleen taajuudelle. Jukka
Kuoppamäki päättää levyn niin kuin se olisi pitänyt aloittaa. Alle kahden
minuutin riehakas jenkka Tapanina Tanssitaan jättää hyvän maun, mutta se katoaa
tumman ulsterin kauluksen liepeiden alle, kun sohjoon syöksytään yön valopilkkua
saalistamaan.
Kanteen ei ole katsominen, sillä alun
yskimisen, parin perinteisen ja lopun laukan jälkeen käteen jää vain laimea ja
kylmä rusinaton glöki. Tähän levyyn ei ole vara perustaa pienen joulun taianomaista
aikaa. Taustamusiikiksi kelpaa, kunhan huolehtii, ettei volyymitaso nouse niin,
että kappaleet erottuvat selkeästi. Harmin paikka, letkeälle joululevylle olisi
tilaa. Kuusen valoista vain osaa rätisee, eikä aluskaan lahjoista pullistele.
*-tähti
(asteikko 1-3 tähteä)
A
Joulumorsian; Leni , slow-fox
Kirje Korvatunturille; Lasse Kuusela, slow-fox
Petteri Punakuono; Jorma Markos, humppa-dixieland
Kulkuset; Jorma Markos, humppa-dixieland
Valkea Joulu; Jukka Kuoppamäki, slow-fox
Joulun Valot; Vuokko Piiroinen, slow-fox
B
Muistan Joulut Lapsuuden; Marita Norring, humppa
Rekiretki; Lasse Kuusela, humppa
On Jotenkin Mieli Hellä; Marita Norring, tango
Joulun Tango; Jukka Kuoppamäki, tango
Voisko Se Olla Ihanampaa; Marita Norring, jenkka
Tapanina Tanssitaan; Jukka Kuoppamäki, jenkka
Lähde: www.rocket-records.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti