The Pontiac Brothers; Doll Hut (Torso, 1985 LP)

  The Pontiac Brothers; Doll Hut (Torso, 1985 LP), kuvat
Ed Colver, Pontiac Brothers, Kim White, Sarah Apfel,
grafiikka Tony Riviera

Anttilan tavaratalo on ollut mainio levykauppa kautta aikain. Laajan musiikkimaun omaavana, sieltä on löytynyt hienoja poistotuotteita. Aikoinaan kun vinyyli kuului vielä valtavirtaformaattiin, oli Anttilan alennukset aarreaitta. Iso nippu Kauko Röyhkää, joitain The Smithsin levyjä, Madnessia jne.. on tarttunut mukaan. Oma lukunsa on ollut nämä vieläkin pienemmät bändit. The Pontiac Brothersin levy maksoi 9,95;-mk. Bändistä en tiennyt mitään, mutta jo pelkkä kansi-informaatio puhui puolestaan ja näin matka kassan kautta ulos. Valinta oli mainio. 

The Pontiac Brothers on amerikkalaiseksi bändiksi rockahtava, liki punkahtava. Osasyyllinen lienee The Pontiac Brothersin kitaristi Ward Dotson, joka vaikutti amerikkalaisessa punk bändissä The Gun Club. The Pontiac Brothers luokitellaan hard rock bändiksi. Levyn kaikki kappaleet on merkattu Dotson/Simon parivaljakolle.

The Pontiac Brothers;
Doll Hut(Torso, 1985 LP),
kuvat Ed Colver, Pontiac
Brothers, Kim White, Sarah
Apfel,grafiikka Tony Riviera

The Pontiac Brothers;

The Doll Hut (Torso)

Levyn avaus Work with me ja It´s alright at home ovat raa´an paljasta rockia ja bändi on kuin TV-sarja Frendien teemamusiikin koe-esiintymistilaisuudesta pois heitetty. Out in the rain on näppärä kappale, jota Matt Simonin räkäinen laulu kannattelee. Eniten amerikkalaisuus, mikäli sitä haluaa jostain hakea, tuoksuu Straight and narrow kappaleessa karjanajomelodialla. Keep the promise ja 
Judy´s problem haiskahtavat aavistuksen hiteiltä. Melodia sinänsä on yksinkertainen, mutta kuorrutuksessa on jotain herkullista. Laulupuoleen on ladattu paljon tunnetta ja se meneekin paikoin liiankin räkäiseksi. Too much been said hieman kärsii siitä; sitä vastoin Whole damned worldin pumppaus nauttii. Paikoin bändi tavoittelee raakojakin sähköisiä tunnelmia, aina punkin ja rockin suvannoissa. Budweiserit korkataan ja nostetaan kattoon viimeistään Almost humanin soidessa. Se on pakollinen paatoksellinen slovari. Paikon vokalisti Matt Simon kuulostaa jopa Mick Jaggerilta, vetäen bändiä rivien välistä Rolling Stonesiin. Uhmaa ja paahtoa on Stonesia hyppysellinen enemmän.

The Pontiac Brothers tuntuu olevan pahan olon vankina omassa 

kuoressaan. Kokonaisuus kärsii aavistuksen yksitoikkoisuudesta ja se näkyy lopullisten tähtien määrässä. Levy on silti helmi, vaikkakin aavistuksen mutainen.

.

**-tähteä (asteikko 1-3 tähteä)

lähde;

wikipedia