Musiikki, tuo oiva tapa jäsentää elämän aikajanaa

Ensimmäiset musiikkimuistot tulevat 70-luvulta. TV:ssä pyöri Lumikenttien kutsu ja Kiviset ja Soraset. Ullakolla oli nippu savikiekkoja, joita piti itse pyörittää, kun rammarin kampi oli rikki. Meksikon pikajuna ja Mikki-Hiiri merihädässä olivat ne jotka jäivät Annikki Tähden ohella mieleen. Euroviisuja ja muita laulukilpailuja katsottiin; Metsämökin tonttu ja Pum pum pum. Valintatalosta sai huokealla C-kasetteja, joille nauhoitettiin mitä milloinkin. Pöytäjääkiekko-ottelu itse selostettuna kelpasi, siinä missä KakeSingerskin. Ensimmäinen live-esiintyminen, joka on jäänyt mieleen on Baccara autonäyttelyssä. Nämä ovat ensimmäisiä muistoja. Silloin olin vasta lapsi, enkä ymmärtänyt kuolevaisuudesta tai asioiden päättymisestä mitään. John Lennonin murha oli ensimmäinen, jolloin tiedostin ettei jatkumoa ole. "Nyt on hyvä mies poissa", sanoin koulukaverille kun kotimatkalla huomasin puisen punaisen kulmakioskin lööpissä uutisen. Silloin myös The Beatles kuoli. Tiedostin, ettei uutta tuoretta materiaalia tule; on vain arkistojen aarteita.

Kaseteissa nauhat venyivät, menivät ruttuun ja katkeilivat. Äänitteitä katosi. Ensimmäistä omaa LP-levyä jouduin odottamaan pitkään, enkä harmikseni muista mikä se on ollut. C-kasetti ajoi kuitenkin asiansa. Äänitteet, itse musiikki elää pidempään kuin artisti. C-kasetti on ollut nyt elämässäni n. 30 vuotta ja on edelleen. Autossani on kasettisoitin jota yhä aktiivisesti käytän. Mm. Nick Cave, Madredeus, Van Morrison, R.E.M. ja Neil Young soivat heleästi. Stereoissa on tupladekki ja kaapista löytyy pari kasettisoitinta. Lisäksi löytyy n. 40 C-kasettia, joille voi nauhoittaa. Sitä mukaan kun kasetit vähenevät ja tekniikka pettää, luopuminen nauhalla olevasta musiikista yltyy. On sen aika. Vinyyli- ja CD levyistä luovun pikkuhiljaa mieltymysten mukaan. Tuskin kuitenkaan koskaan kokonaan. Soittimia on kumpaisellekin formaatiille kaksi. Tunnelman kun annan puhua, laitan vinyylin putkiradion levysoittimeen. Ajassa taaksepäin, ollaan nykyhetkessä vahvasti läsnä. 

Musiikin kuuleminen ja ostaminen on muuttunut kovasti. Viimeinen oikea radiokanava oli YLE Q, jota kuuntelin. Juhani Kannelta tiedustelin, "Miksi teette niin hyvää radiota, vaikka se ei kuulu edes Tampereella". Kanava kuului nettiradiona, mutta ei analogisesti. Vastausta ei kuulunut. YLE Q lopetti toimintansa kesäkuussa 2006. Tällä hetkellä on vain Radio Helsinki ja sekin tekee ohjelmaansa tummien pilvien alla. Viimeisin tieto on kuitenkin kanavat jatkumisen puolesta. YLEn tarjonnassa on hyviä hajaohjelmia ja nekin ilkikurisesti turvautuvat menneeseen. Hyvä edes niin, onhan YLEn levyvarastot huikeat. Levyjen ostaminen on jäänyt lähinnä onnenkauppaan. Kirpputoritarjonta on yllätyksellistä. Muinoin selasin katalogeja, joita ystävällisesti mm. Fennica- tai Kane Records lähettivät. Nyt kun piipahdan kirpputorilla, pysähdyn grande boxin ääreen ja selaan levynippua, josta joku on luopunut. Kirpputoreille tuodaan tavarat, jotka ovat omistajalleen kuolleita. Usein levyt ovat huonokuntoisia, kannet revenneitä tai muuten kolhiintuneita. Levyt huokuvat menneisyyttä, aikaa johon ei palata. Samaan aikaan koen siis haikeutta, mutta samalla onnellisuutta. Kirpputorit ja divarit ovat nykyajan levykauppoja. Viimeinen oikea levykauppa paikkakunnalla lopetti n kuusi vuotta sitten. Se oli sekoitus uutta ja vanhaa; uusia ja käytettyjä vinyyli- ja CD-levyjä. Musiikin ostamiseen vaikutti suurelta osin, kun CD-levyn hinnannousu jatkui lupauksista huolimatta. 100 mk:n ylitys oli liikaa. Ei ollut varaa olla niin monipuolisesti kiinnostunut musiikista, jonka esityskanavilta vedettiin samaan aikaan mattoa alta. Murrokseen lähdettiin ajattelematta lopputulosta. Hieno 80-luvulla voimistunut, anarkistisen rock henkinen ilmapiiri kulttuurina oli loppunut. Yhteiskunnan ja valtamedian ahneus ajoi edelle. 

Kirkan poismeno 2007 tuli yllätyksenä. Tiedustelin kuolinpäivänä ystäviltäni, mitä muistoja Kirkasta oli. Tässä muutama vastaus: 

"80-luvun alussa Kirka esiintyi TV:ssä ja isäni eno oli meillä kylässä. Eno sanoi, ettei kukaan voi pitää tuollaisesta kirkujasta",

"Joskus kauan sitten oltiin kaverin kesämökillä porukalla viettämässä viikonloppua ja yksi tyttö oli mieltynyt Hengaillaan biisiin; soitti ja lauloi sitä kaiken aikaa. Jotenkin se vaan tulee aina mieleen Kirkasta",

  

"Pikkujoulut. Ravintolan yläkerrassa tanssiorkesteri, alakerrassa Kirka. Minä tanssin pienessä simassa. Kysyn naiselta tykkääkö hän Kirkasta? Ja hän sanoo, että kyllä. Ja minä siihen, että no kirkase. Ja nainenhan kirkasi keskellä tanssin melskettä. Seurasi naurua molemmin puolin. Silloin oli nautittu kirkastakin, vaikka Kirka taisi jäädä lopulta näkemättä. Nyt hieman harmittaa". 

Lou Reed oli kuollessaan 71 vuotias. Uutta materiaalia ei tule. Lou Reedia yhtenä esikuvanaan pitänyt Kauko Röyhkä on 54-vuotias, n. 10 vuotta eläkeikään. Ei se sitä tarkoita, että laulut on laulettu, vaan sitä että kun Kauko Röyhkä on eläkeiässä, olen itsekin vanha. Ensimmäinen Kauko Dannyt, Pet Shop Boysit ja Chuck Berryt, jotka jaksavat riemastuttaa musiikillaan läpi vuosikymmenien. Dannya en ole nähnyt, mutta Pet Shop Boysin keikka Helsingin jäähallissa vuonna 1991 on jäänyt mieleen.

Röyhkä keikka on vuodelta 1987, 26 vuotta sitten. Sitä ennen olen tietysti tutustunut itse musiikkiin. Kauko Röyhkä on ollut musiikillaan elämässäni käytännössä aina.  Ei ihme siis, että ihmisillä on yhteisiä lauluja ja muistoja Datsunien takapenkeiltä. Musiikki, tuo oiva tapa jäsentää elämän aikajanaa. Onneksi on

Tulevaisuus? Onko vielä toivoa? Tuskin. Minulle ei riitä pelkkänä tauottomana virtana, harmaudessa kulkeva musiikki, jota radiokanavien eri missi- ja mr kanditaatit soittavat käskystä.  Haluan esineen, jonka takana artisti ryhmineen on. Haluan muistoja! Haluan nähdä levynkansia!  Haluan artistille uran! Milloin nuoret palaavat autotalleihin? Mihin ovat hävinneet radioaallot? Isä, mitä oli punk? Isä, mitä oli musiikki? Menneisyys on retroa, mutta tulevaisuudella ei ole nimeä, jollei tulevaisuutta ole. Vanha kellarissa valittaa. Onhan minulla levyni ja muistoni sitä kautta. Keski-iän kriisi. Kriisistä kriisiin. Tuleehan sitä paitsi kohta aika, jolloin en enää kuule mitään. Silloin katson levynkansia. Toivottavasti edes kyynelkanavat toimivat.