sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Pepé Le Moko: Pepé Le Moko (Lighthouse 1985 LP) & Casbah (Lighthouse 1987 LP)


Olen ollut lapsuudessa musiikillisesti veljeni "vanki", mutta samalla myös kiitollinen moninaisesta musiikkitarjonnasta. Veljelläni oli tapana ostella reippaalla otteella jos jonkinnäköisiä Suomirock ”ränttätänttiä” ja Pepé Le Moko oli yksi niistä. Niin luulin. Pepé Le Moko ei edustanut missään määrin silloista tuhdimpaa puhtaan rockin musiikkisuuntaustani, mutta on silti jäänyt ikiajoiksi mieleen. Tarkemmin ajatellen Pepé Le Moko oli omalla tyylitellyllä soundilla yhtä ”kapinallinen” kuin tiukemmatkin rock-bändit, mutta se tiukkuus vain oli puristettu fiinimpään olomuotoon. Se ei silloiseen hetkeen sopinut. Jostain syystä veljeni hankki lähes kaikki äänitteet c-kasetin muodossa. Näin kävi myös Pepé Le Mokon kohdalla. Myöhemmin lähempänä varhaisaikuisuutta törmäsin levylaarilla molempiin Pepé Le Mokon vinyylisiin pitkäsoittoihin, eikä kahta sanaa kun levyt olivat kainalossa.



Pepé Le Moko: Pepé Le Moko (Lighthouse 1985),
kuvaStefan Bremer
Pepé Le Moko; Pepé Le Moko (Lighthouse, 1985)

Avauslevyn taustajoukoissa häärivät mm. Riku Mattila ja Mika Sunqvist ja kannen on kuvannut Stefan Bremer. Pöytä on katettu. Alku saattaa kavahduttaa, mutta ”pakollinen” nimi biisi Pepé Le Moko on tyylikäs ja vahva kaikin puolin. Ei epäselvyyksiä. Hämyisä, elokuvallinen ja hieman jazz-hönkäinen kappale kruunataan lopun pienellä jekulla. Rytmiikan Villi Valtiatar ei ole hittikappale, mutta jää päähän tarttuvana ja hyväntuulisena. Mikäli Pepé Le Mokon levy ei ole hiteillä katettu, niin näin tasokkaat ”ei hitit” tuntuvat pitkässä juoksussa ja saavat levyyn pitkäkestoisemman säihkeen. Seurahuoneen Miehissä ryypätään ryhdikkäästi ja rällätään elämänilosta, vaikka teema on itsesäälipitoinen. Se on yksi tyylikkäimmistä itsesäälikappaleista. Melodian kepeys saa Tammikuun Pojassa vielä asteen edellisestä esityksestä hilpeyttä lisää. Loistavasti yhdistetty big band-/jazz – melodiaa suomalaiseen tammikuiseen tarinaan ja se saa Pepé Le Mokon soundin ainutlaatuiseksi kotimaisissa ympyröissä. Pepé Le Moko on eittämättä näyttänyt tietä mm. Sir Elwoodin Hiljaisille Väreille ja Alin (Keba) kaltaisille fiilistelijöille. Soundista ja sanoista löytyy aavistus myös alkuaikojen Kauko Röyhkää, esim. tyttökaipuu kappale Sofia. Tämä kappale tinttaa monet Röyhkänkin biisit. A-puolta ei voi kokonaan koluta reippaalla temmolla, vaan Solo Sin Tin pudottaa tunnelmaa lähemmäksi niskan ja korvan seutua. tyylittelyä Raisio-Kuuba akselilla – hillittyä ja hunajaista fonia. Maltti on valttia.

Pepé Le Moko: Pepé Le Moko (Lighthouse 1985), kuva takakannesta
Pepé Le Mokon erikoisuus on sanoitusten jakaminen useamman kesken; tällä levyllä viisi eri henkilöä on häärinyt kynän varressa. Hups Kaunis Tyttö (san. Rinko) on Pepé Le Moko klassikko, myös tekstin puolesta. Tämän jälkeen ei rusopunahuulia saa mielestä. Pähkinäpolku edustaa tie-romantiikkaa. Taas vahva esimerkki loistavasta Pepé Le Moko biisistä, joka olisi J. Karjalaisella taii Egotripillä hitti. Pähkinäpolku sisältää jopa harvinaisen villin kitarasoolon. Raikulitytön angsti huikaisee tavalla jolla se tuotu esiin. Mamyn vakuuttava ääni saa uskomaan viestin ilman turhia kirkumisia tai bändin sovituksellisia taustarähinöitä. Ja vielä on Pepé Le Mokolla heittää peliin jotain hienoa mitä ei osaisi odottaa. Aaltoihin sähköistää konkreettisesti tunnelman. Tyhjässä (ranta)kaupungissa puhaltaa kylmä ja tumma soundi. Kasari kosketinsoittimet ovat vain mausteena. aaltoihin on rohkea ja onnistunut linjanmuutos levyllä. Kaikki Unelmat on viskilasin kuivuva pohja. Rinkon tummahkossa ja puhuttelevassa äänessä värisee totuus ja pistelevä kaipaus. Kupla nousee kurkkuun.

Levyssä ei ole ohilyöntejä. Nykymittapuilla soundi hieman jätättää, mutta se on pieni pahe. Levy ei ole nostalgiaa vaan täysin työstetty toimimaan tänäkin päivänä. Levyn tunnelmaa hioo korkeatasoinen tyylikkyys, jollaista maassamme on saanut harvoin nauttia. Pepé Le Mokon pelin avaus on ollut vahva! Raisiolainen klassikko!


***-tähteä (asteikko 1-3 tähteä)



Pepé Le Moko: Casbah (Lighthouse 1987 LP), kansi
K. Laiho
Pepé Le Moko; Casbah (Lighthouse 1987)

Levyn avaus Tuhannen Humalan Sankari ei ehkä ole kovin kärki laittaa piikkipaikalle, mutta biisinä se on jälleen kerran mitä mainioin. Mukana oleva suuri kuoro (mm. Tuula Amberla, Matti Inkinen, Tommi Läntinen, Ressu + 12 muuta) olisi pohjustanut kappaleelle myöhäisempää paikkaa levyllä. Suru Asuu Täällä ja Rantakahvila kielivät A-puolen alakuloisesta tunnelmasta. Pepé Le Mokon soundista puuttuu edelleen kaupallinen särmä, mutta melodioissa on elämän karheutta ja vilpittömyyttä, joita rahalla ei saa. Rantakahvilassa Antti Rädyn trumpetti soi tyrmäävästi. Melodiat eivät ole aivan niin tuotettuja kuin esim. aikakauden listajyrillä J. Karjalaisella, Topi Sorsakoskella (& Agents) ja Mamballa. Levyä on kuitenkin helppo kuunnella. Pepé Le Mokon soundi on iskelmää, poppia, viihdemusiikkia ja jazzia. Rakastutaan on pop-iskelmää hienolla viihdepoljennolla. Taustat ovat hienot! Sanoitukset vaativat pureskelua sopivalla märehtimisellä, eivätkä ole tyypillistä she love´s you jee jee jee-osastoa. Kappaleet ovat hienoja pieniä tarinoita. Viini Varmaan on tarina olettamuksesta. Hitit puuttuvat mutta taso on korkealla ja se pääsee hieman jopa yllättämään. Jälleen yksi mainio levypuolisko Pepé Le Mokolta!

Askeleet Yöhön, Se Tavallinen Tarina ja Janina esittelevät Pepé Le Mokon sähköisimmillään. Askeleet muistuttavat kiusallisen paljon Dingoa. Kappaleessa on kiehtovaa terävyyttä joka antaa herkullisen maistiaisen bändin siitä puolesta. Se Tavallinen Tarina on iskevämpi ja sanoitus sitä kautta liian simppeli. Uskottavuus saa ensimmäistä kertaa kolauksen – vasta 17. kappaleen jälkeen! Janinassa torvet vievät biisiä ja rytmi löytyy sitä kautta. Heti perään sama ongelma eli rytmin nosto tyrehdyttää tarinan kerronnan ja tekstitysosasto polkee paikallaan. Klubimainen Casbah nostaa entisestään tempoa ja tunnelmaa. Toisaalta tuodaan elokuvamaisia tunnelmia ja toisaalta tuodaan raakaa kitarointia pintaan. Nyt homma toimii paremmin kun taustalla pyörii selkeämpi tarina. Pepé Le Moko on palannut omalle polulle parin juurakon jälkeen. Kuljin Pois on simppeli levyn loppupuolen kappale. Tyylillisesti hieman hajonneen B-puolen päättää Mamyn fiilistely Tämän Yön. Se on kaunis sinkkuillallisen balladi, jossa foni soi kauniisti ja loppu on säälimätön.

Pepé Le Moko: Casbah (Lighthouse 1987 LP),
kuva Wende Lundsten (takakansi)


Pepé Le Moko olisi ansainnut maineensa. 2009 julkaistu Film Noir ei huomiota kääntänyt bändin suuntaan. Miten bändin olisi käynyt mikäli se olisi Raision sijasta ollut lähtöisin pääkaupunkiseudulta. Sir Elwoodin Hiljaiset Värit löivät läpi vuonna 1991 julkaisemalla pitkäsoiton Varjoissa Vapaan Maailman. Pepé Le Moko oli aavistuksen viihteellisempää ja ehkä sen vuoksi vaikeampaa niellä. Sir Elwoodin melodia menee lähemmäksi ihoa. Sääli joka tapauksessa kunnianhimoista Pepé Le Mokoa ajatellen.


**-tähteä (asteikko 1-3 tähteä)






Katuvalon kelmeä valo valaisee sen verran että näen taxi-aseman tarkkaan ladotun punatiilisen seinän. Keltaisia lyhtyjä ei näy. Olen kylmissäni ja niskaan ei mahtuisi enempää vettä. Ilta on ollut menestys, ei ole tarvinnut vaihtaa kuulumisia tai ajatuksia kenenkään kanssa. En ole puhunut säästä tai huulipunan tummuudesta… piittaamattomista poikaystävistä. Juomani olen saanut eilisen perusteella. Ehkä huomenna olen sosiaalinen tai muuten vain onnekas.    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti