torstai 12. maaliskuuta 2015

Peltsix: Silkkaa kryptoniittia (Flamingo, 1993 c-kas)

Olin Karkkilan Beach Partyssa kun kuulin Matti Pellonpään (1951-1995) poismenosta. Sieltä lähdettyämme menimme pieneen ravitsemusliikkeeseen ottamaan maljat Peltsille. Kossua ja vichyä. Surra saa, mutta itkeä ei. Peltsin ura näyttelijänä ei jäänyt huomaamatta, mutta koskettavamman vaikutuksen on Pellonpää on tehnyt musiikin kautta, lähinnä laulajana. Hilpeän lastenlevyn Jurtzantaan (Sateenkaari, 1985) mieleenpainuvimpana kappaleena muistettakoon kappale Itkee sydän jonglöörin. Nimi puhukoon.


Peltsix: Silkkaa Kryptoniittia
(Flamingo, 1993), kansi Eki
Juutilainen
Vaatekaapin alahyllyllä on jo tovin pölyttynyt Pellonpään bändin Peltsixin (1989-1995) jälkimmäinen pitkäsoitto Silkkaa Kryptoniittia. Äänite on c-kasettina. Peltsixin ensimmäinen pitkäsoitto Lihaa ja Leikkeitä on vuodelta 1991 (Megamania). 

 Silkkaa Kryptoniittia on pölyttynyt, jäänyt ilman soittokertoja. Autoon sitä ei uskalla viedä, sillä luotettava Panasonic saattaa niellä nauhan. Toinen vaihtoehto olisi kaivaa siitä vaatekaapin vierestä ylähyllyltä Kuusamon kirpputorilta ostettu Maximal 510 kasettisoitin, iskeä naula tai pari pihasaunan sisäseinään ja ripustaa soitin siihen. Sähköt tulevat perille asti. Kulissit olisivat kunnossa. Matti tuskin pahastuisi.

Pellonpäässä mieleenpainuvaa on ääni. Se Nalle Puh-ääni, jossa lepää syvyys. Sen vuoksi kasettisoitin sopisi saunan verannan seinälle. Höyläämätöntä lautaseinää. Betoniportaat, punarinta ja kukkaketo. Se Pellonpään ääni, se sopii moneen; lastenlaulut, renttulaulut ja vakavat renttulaulut. Laaja skaala elämää.

Silkkaa Kryptoniittia levyllä on Peltsi lohtinut puolet sanoista. Elämä maistuu kaikessa raadollisuudessa; miehen ja naisen suhdesäröjä, ihmisenä olemista ja itsensä sääliä. Raakoja aiheita tosi elämästä.

Peltsix on poikabändi. Niitä poikia joista äiti on varoittanut, mutta itse haksahtanut. Velikultajoukkue pienellä pilkkeellä, mutta ammattiylpeydellä. Siitä kertoo asearsenaali johon kuuluu mm. hanuri, maniska (eli mandoliini) ja pystybasso. Hengenheimolaisuutta löytyy mm. Lapinlahden Linnuista ja Casablanca Voxista.

Silkkaa Kryptoniittia levyn kappaleet eivät hittilistoja polje; Mikä Mieheen Meni on reilun kolmen minuutin peiliin katsominen, Aimo keskiveromiehenä saa kyytiä, mutta pitää päänsä, Kun Pyörii Maa voisi olla Tähkää ja Pyyhkeitä Leskistä. Kenkää sain liippaa liian läheltä Matti Nykästä. Reppanat on mainio kuppila kappale ja Liituraita piikki pukuporukoille. Levyn lopetus Ecole Militaire (Viimeinen Valssi) on maittava ranskalaishenkinen tunnelmapala josta ryöpsähtää patonginmurut rinnuksille.

Peltsix: Silkkaa Kryptoniittia (Flamingo, 1993), valokuva Tiina
Mannersola

Levy ei ole K-raudan Dream Buildereille vaan heille jotka rakentavat pihasaunaa vettyneestä lautakasasta ja itse oijotuista nauloista. Vesi on kannettu tynnyristä.

Satoi tai paistoi, Silkkaa Kryptoniittia on sadesuoja ja suojakerroin. Turvapuskuri kaikelle kuonalle jota arkielämä puskee. Silkkaa Kryptoniittia on se pyöreä tahra kapakan pöydässä joka kuvaa ainaista elämää. Silkkaa Kryptoniittia on jälki.

 Pisteet jääköön tällä kertaa antamatta. Ei elämä ole kilpailu. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti