Musikaalin lumoissa

 501 elokuvaa; jotka on nähtävä edes
kerran eläessään (readme.fi, 2010)

Sain parisen vuotta sitten käsiini kirjan 501 elokuvaa; jotka on nähtävä edes kerran eläessään / 501 Movies (readme.fi, 2010). Tartuin tietysti haasteeseen, mutta en tiennyt mihin ryhdyin. Pian tuli selväksi, että olin jo valmiiksi nähnyt vasta murto-osan elokuvista. Suuri osa on elokuvia joita olen nähnyt, mutta kaikessa harmaudessa en muista niitä; siis uudestaan katsottava. Elokuvat on jaoteltu kymmeneen eri kategoriaan, mm. komedia, kauhu, romantiikka rikos & trilleri, sota jne... Yksi kategoria on tuottanut hieman pelkoa ja ahdistusta, mutta kategorian elokuvien seuraaminen on ollut erittäin miellyttävää, avartavaa ja viihdyttävää! Tätä ennen en ole juurikaan musikaaleihin "koskenut", mutta nyt koen olevani jonkinasteinen ihailija.

Sen verran olen luopunut kirjan reilun 500:n elokuvan katsomisesta, että olen tyytyväinen mikäli pääsen puoliväliin; seuraava elokuva on järjestyksessä 212. Musikaaleja kirjassa on 49, joista tällä erää olen nähnyt 16, mm. 42. katu (42nd Street, 1933), Ihmemaa Oz ( The Wizard of Oz, 1939), Seitsemän veljeksen morsiamet (Seven Brides for Seven Brothers, 1954), Rankan päivän ilta ( A Hard Day´s Night, 1964) ja Mamma Mia! (Mamma Mia!, 2008). 

Viimeisimpänä katsoin Peter Von Baghin kaikkien aikojen musikaaliksi ylistämän Laulavat sadepisarat ( Singin´in the Rain, 1952). Elokuva on tarkemmin  parodia äänielokuvan alkutaipaleen vaikeuksista, joka oikeassa elämässä johti hurjimmillaan jopa itsemurhiin. Hyppäys mykkäkaudelta äänielokuvaan oli niin dramaattinen.  Ensimmäisiä äänielokuvan kokeiluja tehtiin 1889 (Edison) ja ensimmäinen 100% äänielokuva on vuodelta 1928 New Yorkin valot.

Olen pisteyttänyt jokaisen elokuvan tähdillä (1-3 tähteä), eikä ikävä kyllä Laulavat sadepisarat yltäneet samaan johon esim. Pariisin valoissa (An American in Paris, 1951), Herrat pitävät vaaleaveriköistä ( Gentlemen Prefer Blondes, 1953) tai Rakastunut Pariisissa (Funny Face, 1957) ylsivät. Edellä mainitut elokuvat keräsivät kaikki kolme tähteä. Laulavat sadepisarat ei laimeudessaan tehnyt tuota samaa hengästynyttä oloa, johon Fred Astair yltää Rakastunut Pariisissa. Sadepisaroiden Gene Kelly on mainio, mutta jää toiseksi. Se ei silti laimenna sitä musikaalin lumoa, johon tämä tyylilaji parhaimmillaan vie. Se on lähellä hurmosta ja nirvanaa ja kaikki jotka ovat esim Mamma Mian! nähneet, tietävät tarkoitukseni. Teatterimaisen iloittelun, taidokkuuden ja läsnäolon tuominen valkokankaalle yhdessä musiikin voiman kanssa on syleilevä. Vaikea olla yhtymättä Abban melodioihin; sen verran osaa jokainen länsi-naapurin musiikkia. 50-luvun mahtavat viihdeorkesterit ja melodiat, yhdessä akrobaattisten tanssinumeroiden kanssa ovat henkeäsalpaavia, vaikka kuinka olisi lopputyö tehty leikkauspöydällä. Ei ollut teeskennelty tai kemiallisesti harhaanjohdettu tila YLEn aamu-TV:n juontajalla Nicholas Wackenla, kun hän poistui toissavuoden Sodankylän elokuvajuhlien Grease-näytöksestä (Grease, 1978). Jo valmiiksi iloluonteinen juontaja oli vieläkin iloisemalla päällä ja samaa voi sanoa koko ihmisvirrasta, joka hajaantui aurinkoiseen Sodankylän iltaan näytöksen jälkeen. Tuolloin puhuttiin hurmoksesta.

Laulavat sadepisarat jäivät kuitenkin kahteen tähteen. Elokuvassa n.72:n minuutin kohdalla tulee irrallinen ja aivan liian pitkä tanssi-musiikki pätkä, joka vaan ei tahdo istua juoneen. Vaikka tämä "väliesitys" nousee lopun kliimaksiin valojen, värien ja visioiden ollessa kauniita ja värikkäitä ei tunne nouse pintaan. Juuri tuohon kohtaan kun haluaisi jotain muuta kuin näivettymistä. Pätkä on pitkä, se kestää rapiat 10 minuuttia. Musiikki ja tanssi eivät tietenkään ole piste-automaatio, vaan homman täytyy toimia. Moulin Rouge ( Moulin Rouge, 2001) jäi tylysti yhteen tähteen. Liika oli liikaa; elokuva rönsyili kaikella. Moulin Rouge keräsi Oscar-ehdokkuuksia mm.parhaasta elokuvasta, - naispääosasta ja - kuvauksesta, mutta jäi kahteen Oscariin (lavastus ja puvustus). Liekö ristiriita musiikissa, sillä vuoteen 1889 sijoitetussa elokuvassa kuullaan esim. sellaisia lauluja kuin "Your Song", "Like a Virgin" ja "Roxanne". Tähti jäi lennoksi. Lihapiirakasta tulivat mausteet rinnuksille.  

Kiitos valveutuneen television elokuvatarjonnan, jonka ohjelmisto ruokkii kirjan kahlaamista aika ajoin. Kirjan ansiosta tulee katsottua elokuvia, joita muuten jättäisi väliin. Kulttuurimatka eri tyyleihin. Kirjassa on hienot kuvat, se on hyvin jäsennelty ja teksti on tiivistä ja faktapitoista. Sivun laidassa kerrotaan elokuvan tekijäporukka ja muut tarpeelliset asiatiedot. Eittämättä jokainen elokuva tässä kirjassa on katsomisen arvoinen, vaikka oma lista näyttäisikin erilaiselta. Välillä on mukava poiketa sivupoluillakin.

Lähteet:

Peter Von Bagh; Tähtien kirja (Otava)

Peter Von Bagh; Elokuvan historia (Otava)

501 elokuvaa ( Readme.fi)