Neil Young & The Grazy Horse on poistunut Helsingistä. Vurokausi on kulunut keikasta ja muutamat arvostelut kahlattu läpi. Nyt tarkastelen miten Helsingin Sanomien Jarkko Jokelainen ja Ilta-Sanomien Pasi Kostiainen kokivat keikan, minun arvioihin nähden. Helsingin Sanomat otsikoi "Tulevaisuuden mies menneisyydestä". Tällä hän viittaa jutussa tulevaan, kertoen uusien kappaleiden esittämisen keikoilla olevan menneisyyttä, mutta samalla tulevaisuuteen kurkottamista. Ilta-Sanomat ovat lähempänä totuutta julistamalla otsikossaan: "Vanha kapinallinen!", jatkaen kuitenkin mielestäni virheellisesti Neil Youngin olleen vihainen ja vaativa. Itse kiinnitin useaan otteeseen kuinka nimenomaan Young hymyili lavalla ja osittain jopa naureskeli hyvän tuulisena; samoin teki koko orkesteri. Vanha kapinallinen oli hyväntuulinen, väitän minä. Myöhemmin Ilta-Sanomien Kostiainen täsmentää Youngin käytöstä ja kertoo mm. ettei se ollut töykeää tai umpimielistä. Samaa mieltä olen Kostiaisen kanssa, että Young oli tuimailmeinen ja keskittynyt. Neil Young & The Grazy Horse oli oikealla asenteella liikkeellä; hoidetaan homma kotiin, närhen munat ja nautitaan siitä.
Molemmat lehdet nostavat kappaleista oivasti esiin mm Walk like a giant kappaleen, jonka mukana olleeni ystävänikin poimi, kuulematta sitä ennen. Helsingin Sanomat aivan oikeutetusti herkuttelevat Walk like a giant kappaleen koko komeudesta, nostaen sen yhdeksi, ellei tärkeimmäksi konsertin merkkipaaluista, kiteyttämällä siihen Grazy Horsen kauneuden. Jarkko Jokelainen on juuri niin oikeassa kuin mahdollista. Hän kirjoittaa arvionsa herkullisen täydellisesti, huomioiden juuri oikeita yksityiskohtia! Etsikää artikkeli käsiin ja nauttikaa, vaikka ette keikalla olisi olleetkaan! Mutta vedetäänpä samalla Jokelaista hieman pilvilinnoista ja "torpataan" Hole in the sky kappaleen "hehkutus". Elinvoimainen kappale; hengissä toki, mutta suht peruskauraa perstuntumalta kuultuna, mutta toki mukava esiinnosto keikan soittolistalta (ja siitä linkki otsikkoon).
Ilta-Sanomat pitää teemana sitä kuinka kovaääninen ja asenteellinen orkesteri oli ja Helsingin Sanomat kertoo hieman laajemmin, useammalla adjektiivilla kokonaisuudesta. Helsingin Sanomien Jarkko Jokelaisen arvostelu on aavistuksen napakampi. Molemmat toimittajat hoitavat työnsä niin mallikkaasti kun palstatilaan mahtuu. Ilta-Sanomien juttu torpataan hieman sekavasti loppuun, mutta kokonaisuus on parempi. Biisilistan esiin tuonti on mukava lisä ja siitä kiitos IS:lle. Keikan tähditys hapuilee siinä mielessä, ettei satunnainen lukija tiedä mikä on asteikko tähtiluokituksessa. Nyt Ilta-Sanomat antoivat tähtiä ****. Oletan viisi olevan maximi? Samoilla tähtiarvioinneilla liikkuisin itsekin. Ilta-Sanomien tappion Helsingin Sanomille, pelastaa pieni kainalo (Fanin tuomio), jossa yleisöstä poimittu hämeenlinnalainen kirjailija Kimmo Miettinen kertoo lyhyesti omista mietteistään ennen keikkaa ja keikan jälkeen. Ja kas kummaa, ajatukset liikkuvat täysin samoilla aaltopituuksilla, kuin allekirjoittaneella. Eli Kimmo Miettinen on lainannut ajatuksiani ystäväni kanssa siitä kuinka torppasimme Kaisaniemen kentän tämän tason esiintymispaikasta ja kuinka järjestelyt olivat ahtauksineen hieman ajattelemattomat. Miettinen liikkuu myös keikan jälkeisistä tunnelmista samoissa aatoksissa siitä että Neil Young & Grazy Horse oli juuri sitä mitä odotettiin. Selvä kuin pläkki.
(Blogin pitäjän huomio: Kimmo Miettinen on toki muutakin kuin kirjailija; mm. toimittaja, joka tinkimättömällä ammattitaidolla ja tasapuolisuudella on esiin tuonut satoja hienoja rockbändejä ja tuhansia loistokkaita biisejä, niin Suomesta kuin maailmalta. Helmien löytäjä)
(Blogin pitäjän huomio: Kimmo Miettinen on toki muutakin kuin kirjailija; mm. toimittaja, joka tinkimättömällä ammattitaidolla ja tasapuolisuudella on esiin tuonut satoja hienoja rockbändejä ja tuhansia loistokkaita biisejä, niin Suomesta kuin maailmalta. Helmien löytäjä)
Jäikö jotain mielestäni uupumaan? Ei juurikaan; molemmat toimittajat keskittyivät oleelliseen. Kummaltakaan ei herunut kritiikkiä tai kommentia järjestelyistä, jotka nousivat esiin meidän ryhmässä. Aavistuksen napinaa meidän osalta tuli muutamasta hieman liian pitkästä kappaleen venyttämisestä ja jatkamisesta. Mutta tosiasia on, ellei kiinnosta voi jäädä kotiin. Napinaa aiheutti myös virvokkeiden hinta, eritoten 0,33cl tölkki, joka oli 6 e. Paita kuulemma maksoi 30 e. Myös sitä spekuloimme oliko keikka aivan sen 82 euron arvoinen? Ei, on vastaus. Arvo liikkui n 50-60 euron paikkeilla. Ystävällisesti huomioiden, lisätään lipun hintaan junamatkat, ruokailu ja juomat (seurue joi kaksi olutta), nousee lopullinen summa nopeasti kohtuuttoman suureksi. Onneksi keikka oli kuitenkin upea; rohea, jossa se odotus mikä oli, palkittiin. Aiemmin olin nähnyt Grazy Horsen Areenalla, Helsingissä 2001, jolloin konsertti oli seesteisempi ja loistava. Nyt sain kokea sen villimmän version, joka repi sydäntä jokaisella kaviolla. Olen tyytyväinen! Samoin arvostin ja yllätyin katsojia jotka malttoivat loppuun asti katsoa konsertin alusta loppuun. Olin n 30 metriä lavasta ja oletin jo muutaman kappaleen jälkeen syntyvän levotonta liikehdintää, mutta kahden käden sormissa on se määrä, jotka poistuivat meidän lähistöltä poispäin. Katsojat olivat todella kiinnostuneita esiintyjästä. Plussaa saa myös mainio aikataulu, joka mahdollisti keikalla käynnin arki maanantai iltana! Kiitos! Helsingin Sanomat lopuksi aivan aiheellisesti nosti kissan pöydälle ja pohti Neil Youngin tulevaisuutta. Oliko keikka viimeinen Neil Youngilta Suomessa; sitä pohdimme myös me.
Näin siis päätyivät Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat uutisoinnissaan veljelliseen tasapeliin, tässä järjestyksessä. Hyvä niin, sillä lehdistön tehtävä on jakaa totuutta ja tietoa ja olla läsnä ajassa ja paikassa. Lehtien kuvitus oli liki identtistä, mutta siihen ei taitane olla vaikutusmahdollisuuksia kuvauslupineen. Voin siis jatkossakin luottavaisin mielin uutisnälän yllättäessä turvautua em. julkaisuihin. Kiitos Teille!
Lähteet ja lainaukset: Helsingin Sanomat 6.8.2013
Ilta-Sanomat 6.8.2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti