R.E.M. 9 x CD levy

Kirjahyllyä lähdin etsimään, CD- levyn löysin. R.E.M.: Green. Sama levy on hyllyssä vinyylinä, mutta 2 euron hinta oli huokea. Laitoin soimaan ja samalla janosin muutakin tuotantoa. Kaivoin levyt esiin. Lähdin kahlaamaan tuotantoa alusta asti. Faktat ovat faktoja ja jos niissä virheitä on, olen pahoillani. Joitakin olen tarkistanut eheyden säilyttämiseksi. Arvostelut ovat omia arvioita, mieltymyksiä, maiskutteluja.

R.E.M. yhtyeen alkuaikojen musiikkiin tutustuin The best of kokoelman kautta. Mm Murmur oli nauhoitettu c-kasetille, mutta se ei puhutellut tarpeeksi ja aikojen saatossa olen nauhan hävittänyt. Ensimmäiset levyt ja kappaleet olivat mielestäni sen verran raakileita, etten ole myöhemminkään niitä hankkinut, vaikkakin esim Radio free Europe ja Talk about the passion eivät juurikaan ole kuluneet vuosien saatossa (Murmur 1983), samoin So central rain, (Don´t go back to) Rockville (Reckoning 1984) ja Driver 8 (Fables of the reconstruction 1985). Levyllä Lifes rich pageant (1986) on Stipen lauluääni jo aikuistunut ja odottaa jo tulevan Document levyn hienoja helmiä. Lifes rich pageant levyn  Fall on me mahtuu omalle kokoelmalle, Cuyahoga on ajaton ja I believe roikkuu reunalla. Olkoon alkutaival tiivistettynä näin. Tämä kelpaa.



 (kuva: Michael Meister)

Document 1987

Sitten tuli Document. Finest worksong, huikea ja uhmakas pelinavaus, onnistunutta videota unohtamatta. Suuret klassikot It´s the end of the world as we know it (and I feel fine), The one I love. Nämä kappaleet kestävät soittamisen.  Jostain syystä en kuitenkaan ole oikein koskaan saanut Document levystä kiinni, vaikkakin esim Disturbance at the heron house ja Strange kieroudessaan ovat hienoja kappaleita. Onko levyllä liikaa vielä kasvukipuja (voiko viidennestä levystä näin sanoa) vai onko nämä suuret kappaleet vieneet liian huomion? Vai eikö levyn loppuun löydy tarpeeksi mielenkiintoa? Viimeinen kappale Oddfellows local151 tuntuu loppuvan kesken. Tai sitten kappalejärjestys on väärä!? Se tietysti korjaantuu soittamalla sekaisin tai luomalla itse uuden soittojärjestyksen. Ristiriitojen levy.   

**-tähteä (asteikko 1-3)



Green 1988

Green lienee se tärkein levy, omassa R.E.M. historiassa. Visuaalisesti houkuttelleva kansi, soundimaailma hienoinen kitaroineen ja paketissa pysyvine kikkoineen kohdallaan ja tuleva Suomen vierailu Provinssirockissa. Homma on tasapainossa Pop song 89 ja Get upista lähtien. Losing my religionia tapailtiin You are the everything kappaleessa. World leader pretend oli näyte muista tulevista klassikoista; heittämällä menee omalle kokoelmalle. Orange crush saa vieläkin kananlihalle. Muistan megafonin. Levyn päättää onnistuneesti nimeämätön kappale. Aika oli otollinen; kesä ja nuoruus, 80-luku, mutta on levykin hieno. Heikkoja lenkkejä The wrong childia lukuun ottamatta ei ole.

***-tähteä asteikko (1-3)

Out of time 1991

Odotukset Greenin jälkeen olivat korkeat; sitten tuli Losing my religion. Hienon kappaleen ongelmaksi nousi sen puhkisoitto. Joka niemessä ja notkossa raikasi. En vielä nykypäivänäkään jaksa kuunnella sitä. Levyn avaus, Radio song ei ruokkinut R.E.M. nälkää. Takaiskuja tuli liian monesta suunnasta, mm ylipirteä Shiny happy people ja instrumentaalinen Endgame. Helmet jäivät vähiin. Low ehkäpä hienoimpana. Jopa kansitaide iski vasten kasvoja. Sisälehti hieman korjasi visuaalisuutta.

** - tähteä (asteikko 1-3)

Automatic for the people 1992

Levy oli rappusten verran edellistä uskottavampi. Suuri levy. Parhaita REM levyjä. Drive, Everybody hurts, Ignoreland, Man on the moon! Näiden suurten varjoon jäävät kappaleet ovat sinälläänkin huikeat, kuten levyn lopetus Find me river. Siinä missä edellisen levyn instru epäonnistui, korjasi New Orleans instrumental No.1 potin kuin kynttilä kakussa. Levyn ainoa paha pala on Star me kitten, jonka olisi voinut sylkäistä reilusti pois. Hieno tasapainoinen, loistavasti rytmitetty levy!

***-tähteä (asteikko 1-3)

Monster 1994

Mikä taajuus, Keijo? Monster, Hirviö. Kiehtova, pelottava, hieman jopa vaikea niellä R.E.M. levyksi. Tukevaa kitaraa, jonka tunnistan toki omakseni. Hienoja kappaleita alusta loppuun, mm Bang and blame, I took your name, joka sahaa hypnoottisesti kuulijaan. Tylsä pora. Näitä levyjä kuunnellaan yksin siellä pihan perällä pimeässä lautavajassa. Syödään vanhaksi käytyjä säilykkeitä. Tämä purkki kannattaa nostaa ja avata! Sitä mukaan maku paranee kun parta kasvaa. Hyvä haastaja Automatic for the people levylle! Amerikka pörinää.

***-tähteä (asteikko 1-3)

New Adventures in Hi-Fi 1996

Tunnelmat olivat erittäin ristiriitaiset rokkilevyn jälkeen. Edes CD-levyn kanteen ei oltu printattu mitään. Hi-Fistelyä? En ole koskaan välittänyt moisesta! Mutta jotain kiehtovaa oli tullut, siitä kertoi jo avauskappale How the west was won and where it got us. Siinä seisoin peilin edessä finneihin koskematta. Hypnoosi. Aikuusuuden kynnyksellä levyn totinen ja harmaa pohjavire iskivät, kuten E-bow the letter, raskas kuin hautajaissaattue, vihreiden suurirunkoisten puiden katveessa tai sitten Be mine, hiekat kuoppaan ja muistelemaan. Tämä on levy joka vie ajatukset lentämään, iskee sieluun ja muistuttaa kuolevaisuudesta. Näin sen koen. Tämä on levy, johon tulen palaamaan ehkä useimmin kuin muihin REM levyihin. Parasko? Makukysymys, päivän vire?

***-tähteä  (asteikko 1-3)

Up 1998

Olisihan se pitänyt aavistaa, ettei ilman pitkäaikaista rumpalia homma toimi. Tuottaja vaihtui. Bändiin oli tullut särö ja henki päässyt pihisten ilmoille. Stipen laulu tuntui hengettömältä, koko homma väsyneeltä. Sydän ei enää lyö, kun ei ole koko sydäntä. Takakannessa Peter Buckin ilme on paljon puhuva. Kappale Hope kuulostaa rullaportaisiin kiinni jääneeltä. Kukaan ei halua pysähtyä auttamaan. Liuta ylijäämä kappaleita. Hukkapätkiä lautatarhassa. Pudostus on kova edellisten suurten levyjen jälkeen. So sorry- laulaa Stipe äänellä johon ei ole uskomista. Koko levyn yleisilme on negatiivisen flegmaattinen. Levy on kaiken lisäksi vielä turkasen pitkä, reilut 64 minuuttia. Lotus ja Daysleeper eivät jaksa kantaa kokonaisuutta.

*-tähti (asteikko 1-3)

Reveal 2001

Up:n jälkeen oli vaikea uskoa R.E.M.iin. Siitä vakuutena etten muista Revealista ainoataan kappaletta ennen kuin olen kuunnellut sen tauon jälkeen. Revealin alku on kuin jatkumoa Upille. Yksi yö nukuttuna ja kokeneempana. Aurinko paistaa tänään, mutta se ei muuta tosiasioita. She just wants to be antaa odotuttaa itseään. Runko on pystyssä, mutta kuiva. Puu tekee kuolemaa. Disappearin aikana varisevat lehdet. Lahoaminen jatkuu. Kaatuu! Tämän levyn laiha lohtu on Imitation of life, joka mahtuu helposti jokapojan ja –tytön kokoelma REM levylle, piipaa melodioineen. Itkua puskee tämä häivähdys. Masentava levy, suurelta bändiltä.

*-tähti (asteikko 1-3)

Around the sun 2004

Around the sun- levy toi orkesterin Suomeen, sillä Euroopassa oli vielä ystäviä. Orkesteri soitti yli puolet Around the sun levyn kappaleista. Helsingin Sanomat kuittasi yleisölle soitetut versiot, levyversioita paremmiksi. Itse muistan pettyneeni kappalevalintoihin ja tuominneen keikan epäonnistuneeksi, vaikka setti sisälsikin liudan upeita valintoja, mm Finest worksong, The one I love, Orange crush, Everybody hurts…  

Levyn avaa kelpo Leaving New York, mutta välittömästi homma jatkuu useammalla tasapaksulla kappaleella. Samasta puusta, joka kaatui Reveal levyllä, veistetty. Vasta puolen tunnin kuuntelun jälkeen Boy in the well hieman nyrjäyttää sydän syrjää. Vahingot ja sitä myötä vauriot olivat kuitenkin tapahtuneet. Loppu häämötti surullisena.

*-tähti (asteikko 1-3)

Accelerate 2008

Seuraavalle Suomen keikalle en lähtenyt ja uusi levy jäi odottamaan alennusmyynti tiskin alennusta, jotta uskalsin pyytää sen lahjaksi. Hinta taisi pyöriä parin euron hujakoilla. Levyn sain vasta kun viimeinen päiväys oli mennyt umpeen. Karua. Lähtökohta kuitenkin oli pitkästä aikaa eri. Levy oli saanut hyvää vastakaikua medialta ja pituus oli vajaat 35 minuuttia!  Reiluun 10 vuoteen R.E.M. ei ollut kuulostanut näin raikkaalta! Rätväkän Living well is the best revengen avauksen jälkeen, hehkeä Man-sized wreathin lopun korina karisti hilseet ruumiinvalvojaisista. Siinä missä Hollow man olisi parilla edellisenä levyllä jäänyt polkemaan paikoilleen, tällä levyllä se nousi lentoon muuttolinnun tarmokkuudella. R.E.M. oli noussut vielä kerran ja kaikki tapahtui parin ensimmäisen kappaleen aikana! Accelerate lienee viime vuosien unohdetuimmista levyistä koko musiikkimaailmassa. Mitä jos se olisi ilmestynyt New adventures in Hi-Fi levyn jälkeen? Mikä olisi ollut R.E.M.in suunta seuraavilla levyillä? Vuonna 2008 on aika lienee ajanut ohitse pitkäsoittojen. Näin voimakas tyylin muutos edellisiin levyihin, teki orkesterista miltei comeback kokoonpanon.  Oi, kuinka ponnekkaasti Mr. Richarskin soi! Horse to water todistaa sen kuinka tärkeä rumpalin osuus bändissä ja biiseissä on silloin kun soundi on luotu perinteiselle ryhmälle. Pelottavan eheä, rätväkkä ja raikas kokonaisuus, jota on tullut kuunneltua liian vähän. Lupaan pyyhkiä pölyjä useammin.

***-tähteä (asteikko 1-3)

Vielä tuli yksi levy (Collapse into now), mutta se jäi Amerikan markkinoille. Accelerate sai olla minulle se naula arkkuun. R.E.M. kuopattiin 2011.

Vuosituhannen taitteen harhapolut jättivät ikävän särön, mutta useat riman yli suorin jaloin suoritukset pitävät R.E.M.in yhtenä suurena musiikkinautintojeni parissa. Miltei kolmekymmen-vuotinen taival ei ole ollut turha. Mukavaa oli kuunnella levyt aikajärjestyksessä ja askeltaa hienot helmet ja pettymykset.

Kesän korva. Ennen pitkää heinää tulevat kukkaset; kärpäset ja perhoset. Suuria nopeuksia kartan pikkuteillä. Hiekan huuhdon mahdollisimman pienikokoisella huoltoasemalla, siellä missä tuoksumaailma on kohdallaan. Värimaailma. Ikkunaa raottelen sitä mukaan kun vanha T-paita hikoaa. Jos isolle tielle menen, varmistan että sivussa kulkee se suuri jännitejohto ja että näen ne johtoja kannattelevat pylväsrivit kaukaisuuteen. Lahot pienet tuvat, joiden maali rapisee voikukkamereen. Uusi upottava tie haisee. Nopeus on niin suuri, että perhosen siiven väri leviää tuulilasiin. Riittää. Käännyn kotiin ja teen hieman saunapuita. Tikku sormessa nuuhkin, kuinka huone lämpeää. Kesän korva.