Keban vuonna 1987 ilmestynyt todella tiukka Koko Ajan Go-Go LP loi uskoa kotimaiseen rock-musiikkiin. Kitarat laukkasivat raivoisasti ja biiseissä oli ennen kuulumatonta ryhtiä. Sitä edellinen, bändin nimeä kantava esikoislevy, oli sekin kiehtova pop/rock-helmi, jossa kuului orastava nöyryys tinkimättömään suomalaiseen rocktulkintaan. Näihin kahteen levyyn päättyi legendaarisen Keban levytysura.
Mm. Asko Kallonen on Keban jälkeen on esim. pyörähtänyt BMG Finlandin tuotantopäällikkönä, Pete Parkkonen soitti Zen Cafessa ja J.P.Pulkkisen käden jälkeä on saatu ihailla Yleisradion käytävillä. Ali Alikoskesta tuli isona taiteilija / toimittaja, joka on julkaissut "soolotuotantoa" kiitettävän useasti.
Kattavasta Alin tuotannosta hyllyä koristaa pitkäsoitto vuodelta 1992; Meille Vai Teille. Vuodenkierto on väriltään sininen ja näihin hetkiin tämä levy sopii laittaa kuulolle.
Ali & Rosvot: Meille Vai Teille (AXR)
Bändin nimi on kuin napattu ruusunlehtimäisistä Harlekiinisarjoista, eikä levyn nimestäkään pikaisen romantiikan tuntua puutu. Vielä kun rasvatukkainen "ratsastaja" (tässä tapauksessa Ali itse) makaa vanukkaan värisessä iltahiekassa vieno hymy kasvoillaa, lankeaa levystä imelä etumaksu. Biisit ovat käytännössä Alin käsialaa, lukuunottamatta Asko Kallosen ja Sami Saaren muutamaa sovituksellista avunantoa.
Kebasta tutut räväkät kitarat on viritetty uudestaan ja useamman piirun verran melodisempaan suuntaan. Vuolaat kiitokset Toni Rossille lienevät paikallaan, sillä levyn avauksessa Levylautasessa, liikutaan niin selkeästi akselilla Rossi - Chris Isaak. Lettipäässä Ali & Rosvot jatkavat kiehtovalla vispiläsoundilla ja luotto täydelliseen tunnelmalevyyn säilyy. Vanukas pysyy lämpöisenä. Ali laulaa viekottelevasti ja keimaillen ja se saattaa aavistuksen riipiä mieskuuntelijoita. Levyn ilme nimibiisissä kolkkaa aavistuksen fiftarihengessä, mukaille paikoin T-Rexiä ja Billy Idolia. Mukava pieni sähkökitarasoundi kiertää biisin taustalla, sen minkä rytmi antaa sille rakoa. Satama on pieniruutuinen suklaapala, joka nautitaan vilkkuvien liikennevalojen loisteessa. Pimeän vuodenajan musiikkia. Lauluosuus on sukua puolikkaalle pumpulille - herkku jos herkusta tykkää. Verhot Kii pursottaa kakkuun toisen kermakerroksen. Tunnelma suosiii vain harvoja ja valittuja onnellisia yökäpysiä. Villasukka-viltti-musiikin parhaimmistoa. Voiko hiljempaa bändi enää soittaa?
Sen verran sähköisen kitaran piikkejä saadaan Milla Magiassa, että se on levyn on/off-biisi. Lyömäsoitin nakuttaa kellon tarkkaa komppia. Anna Kuoppamäelle on langennut maagisen seireenin osa. Hieman teennäinen, mutta levyn henkeen sopiva biisi. Eliittiä edustaa kiehtova herkku Vieras Mies Tuli Kaupunkiin. Vaikka sanatkin pyörivät etenemisen riiteissä, on melodiassakin kelpo rautajunan rytmi. Raivokkaampana tilityksenä kappale olisi voinut olla radioiden kanavilla lemmikkinä. Vaikka Kaitafilmi on melodialtaan jo kovin tutun tuntuinen levyn aiemmista kappaleista, on sovitus ja sävelkuvio sen verran kiehtova, ettei voi kuin ihailla uudesta herkkupalasta. Alin leikittelevä laulutyyli puree ja voittaa osan herkimmistäkin mieskuulijoista. Aki Sirkesalo ja Hansu Saarinen puhaltavat kappaleeseen uuden hengen ja Kaitafilmistä muodostuu hieno ja herkkä jazzahtava biisi. Hiljaa Sukkasillaan on silkkaa Chris Isaakia herkimmillään, mutta Ali Rosvoineen hoitaa homman ilman vertauksen tarvetta. Biisi liikkuu niillä herkkyysasteilla, johon vain Ali Rosvoineen tuntuu pääsevän ja siksi onkin harmi että kappale loppuu kuin säikähtänyt sisilisko. Almanakka taistelee itsesääli-biisien vankkumattomasta ykkössijasta. Ranteet säilyvät ehjinä, mutta tunnelma on silti harvinaisen selvä. Hieno biisi.
Vatsa turvoksissa, sillä suklaalevy on popsittu foliopaperin viimeisiä taskuja myöten. Itkut on itketty ja sydän tyhjennetty. Kaikki tapahtui tyylillä. Levy on sininen; vanhojen kerrostalojen, kosteiden katuojien ja kuulaan harmauden harlekiinimusiikkia, jonka tähtihetki osuus syksyn sateiden kyllästämään ilmaan. Nautiskelua elämän pienillä herkuilla, joista koostuu jatkumo koko elämälle. Rakkaudesta kaikkeen. Fiilistelyä. Hyvää oloa. Molemmin puolisesti.
Lähteet: wikipedia
Mm. Asko Kallonen on Keban jälkeen on esim. pyörähtänyt BMG Finlandin tuotantopäällikkönä, Pete Parkkonen soitti Zen Cafessa ja J.P.Pulkkisen käden jälkeä on saatu ihailla Yleisradion käytävillä. Ali Alikoskesta tuli isona taiteilija / toimittaja, joka on julkaissut "soolotuotantoa" kiitettävän useasti.
Kattavasta Alin tuotannosta hyllyä koristaa pitkäsoitto vuodelta 1992; Meille Vai Teille. Vuodenkierto on väriltään sininen ja näihin hetkiin tämä levy sopii laittaa kuulolle.
 |
| Ali & Rosvot: Meille Vai Teille (AXR 1992 CD), kansi Marko ja Ali, kuvat Jouko Lehtola |
Bändin nimi on kuin napattu ruusunlehtimäisistä Harlekiinisarjoista, eikä levyn nimestäkään pikaisen romantiikan tuntua puutu. Vielä kun rasvatukkainen "ratsastaja" (tässä tapauksessa Ali itse) makaa vanukkaan värisessä iltahiekassa vieno hymy kasvoillaa, lankeaa levystä imelä etumaksu. Biisit ovat käytännössä Alin käsialaa, lukuunottamatta Asko Kallosen ja Sami Saaren muutamaa sovituksellista avunantoa.
Kebasta tutut räväkät kitarat on viritetty uudestaan ja useamman piirun verran melodisempaan suuntaan. Vuolaat kiitokset Toni Rossille lienevät paikallaan, sillä levyn avauksessa Levylautasessa, liikutaan niin selkeästi akselilla Rossi - Chris Isaak. Lettipäässä Ali & Rosvot jatkavat kiehtovalla vispiläsoundilla ja luotto täydelliseen tunnelmalevyyn säilyy. Vanukas pysyy lämpöisenä. Ali laulaa viekottelevasti ja keimaillen ja se saattaa aavistuksen riipiä mieskuuntelijoita. Levyn ilme nimibiisissä kolkkaa aavistuksen fiftarihengessä, mukaille paikoin T-Rexiä ja Billy Idolia. Mukava pieni sähkökitarasoundi kiertää biisin taustalla, sen minkä rytmi antaa sille rakoa. Satama on pieniruutuinen suklaapala, joka nautitaan vilkkuvien liikennevalojen loisteessa. Pimeän vuodenajan musiikkia. Lauluosuus on sukua puolikkaalle pumpulille - herkku jos herkusta tykkää. Verhot Kii pursottaa kakkuun toisen kermakerroksen. Tunnelma suosiii vain harvoja ja valittuja onnellisia yökäpysiä. Villasukka-viltti-musiikin parhaimmistoa. Voiko hiljempaa bändi enää soittaa?
Sen verran sähköisen kitaran piikkejä saadaan Milla Magiassa, että se on levyn on/off-biisi. Lyömäsoitin nakuttaa kellon tarkkaa komppia. Anna Kuoppamäelle on langennut maagisen seireenin osa. Hieman teennäinen, mutta levyn henkeen sopiva biisi. Eliittiä edustaa kiehtova herkku Vieras Mies Tuli Kaupunkiin. Vaikka sanatkin pyörivät etenemisen riiteissä, on melodiassakin kelpo rautajunan rytmi. Raivokkaampana tilityksenä kappale olisi voinut olla radioiden kanavilla lemmikkinä. Vaikka Kaitafilmi on melodialtaan jo kovin tutun tuntuinen levyn aiemmista kappaleista, on sovitus ja sävelkuvio sen verran kiehtova, ettei voi kuin ihailla uudesta herkkupalasta. Alin leikittelevä laulutyyli puree ja voittaa osan herkimmistäkin mieskuulijoista. Aki Sirkesalo ja Hansu Saarinen puhaltavat kappaleeseen uuden hengen ja Kaitafilmistä muodostuu hieno ja herkkä jazzahtava biisi. Hiljaa Sukkasillaan on silkkaa Chris Isaakia herkimmillään, mutta Ali Rosvoineen hoitaa homman ilman vertauksen tarvetta. Biisi liikkuu niillä herkkyysasteilla, johon vain Ali Rosvoineen tuntuu pääsevän ja siksi onkin harmi että kappale loppuu kuin säikähtänyt sisilisko. Almanakka taistelee itsesääli-biisien vankkumattomasta ykkössijasta. Ranteet säilyvät ehjinä, mutta tunnelma on silti harvinaisen selvä. Hieno biisi.
 |
| Ali & Rosvot: Meille Vai Teille (AXR 1992 CD), kansi Marko ja Ali, kuvat Jouko Lehtola |
Vatsa turvoksissa, sillä suklaalevy on popsittu foliopaperin viimeisiä taskuja myöten. Itkut on itketty ja sydän tyhjennetty. Kaikki tapahtui tyylillä. Levy on sininen; vanhojen kerrostalojen, kosteiden katuojien ja kuulaan harmauden harlekiinimusiikkia, jonka tähtihetki osuus syksyn sateiden kyllästämään ilmaan. Nautiskelua elämän pienillä herkuilla, joista koostuu jatkumo koko elämälle. Rakkaudesta kaikkeen. Fiilistelyä. Hyvää oloa. Molemmin puolisesti.
***-tähteä (asteikko 1-3 tähteä)
Lähteet: wikipedia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti