keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Putte Possun Nimipäivät: kok (Fanifani-production 1978 LP)

Kesä on mennyt sen verran sikailun merkeissä, että on aika tarttua itse asian ytimeen. Ensin oli minipossu kauppakeskuksessa ja tämän jälkeen vierailin eläinten turvakodissa morjestamassa villisika Oskua. Nyt on Oskulla turvattu leppoisat loput, kun ei tarvitse teurastajaa pelätä. Possun kuva päässä jäin mietiskelemään vanhoja lastenlauluja ja mm. niiden sanoituksia ja myös ylipäätään sitä, miltä ne nykyään kuulostavat. Eivät maitopurkin lehmätkään kirmaile enää niin kuin tölkin kuva antaa ymmärtää, josko lastenlaulujen maailmakin on yhtä vinksahtanut? 

Muutamia lastenlevyjä olen haalinut ihan vain sen vuoksi, että olisi nämä ”tärkeimmät” kappaleet kuultavissa. Tarkoitus ei ole aikojen saatossa kuitenkaan vastannut ideaa ja levyt ovat saaneet olla melko rauhassa. Löysin levyn vuodelta 1978; Putte Possun Nimipäivät ja sieltä nipun mainioita lasten lauluiksi laskettavia lirutuksia. Levy-yhtiö on Fanifani production ja tuottajana ovat toimineet Musiikki Lauanne Oy / Valintatalo. Jotta limpparia mukiin ja piparit pöydälle.



Putte Possun Nimipäivät: kok (Fanifani-production 1978),
layout Martti Arkko
Putte Possun Nimipäivät: Kok ( Fanifani-production )


Juhani Jalaksen säveltämä ja sanoittama Putte Possun Nimipäivät on se tuttu nöf nöf nöf hitti aikojen takaa, jolla otetaan pikkupiltit heti kättelyssä haltuun. Mainio rallatus joka toimii, jos ei liikoja mieti, mutta… Mutta ne sanat;

”Putte-possun nimipäivää eilen vietettiin.
Vierahiksi ystävät ja tutut kutsuttiin.
Ensin tikkukaramellit heille tarjottiin,
sitten vielä pullakahvit keitettiin
Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa,
oi jospa oisin saanut olla mukana.”

Siis tarina kertoo siitä, ettei kaikkia kutsuttukaan kemuihin paikalle, varsinkaan tarinan kertojaa. Yksi yhteen, kertooko tarina siis syrjinnästä? Leikit leikittiin ja herkut menivät toisiin suihin. Onko tarina tositarina ja Putte Possu olisi haukkuma kaverista? Raaka peli.

Puhkilaulettu, jo vuonna 1893 melodian puolesta tehty Paljon Onnea on pitkälti mainosmusiikkimainen jingle (rallatus), mutta kuitenkin `se` kappale, joka täytyy jokaiselle synttärisankarille laulaa. Näin se vaan on. Siitä voi olla eri mieltä, jaksaako tai tarvitseeko sitä erikseen levyltä kuulla, vaikka kuinka romanttinen sävellys tälle levylle on eksynyt.

16-vuotiaana koulun lopettaneen Olli Suolahden sävellyskynästä on tunnettu lastenklassikko Tuku, Tuku Lampaitani. Kappaletta leimaa erittäin haikea ja surullisen yksinkertainen melodia, mutta muuten – liekö lampaiden ansiota vai suhuisten solistien – kappale on hyvinkin pörröinen. Laatu lastenmusiikkia.

Kun ajattelee Liisa Ihmemaassa tarinaa kaninkoloon putoamisineen ja ihmemaineen, tulee väistämättä mieleen Trainspotting tai sitten nyky-TV:n sarjoista esim. Jordskott (Maan povessa). Liisan puolustukseksi täytyy muistaa, että Lewis Carrol kirjoitti tarinan jo 1865. No, levyn Liisa Ihmemaassa – kappale ei ihan näin narkoottisesti vihjaile, vaan on vallan lapsiystävällinen ilman häiritseviä sivupiikkejä. Melodia on yllättävän viihteellinen; tuttuko 70-luvun missikisoista?

Prinsessa Ruususen pelastavat tomerat laulajat, jotka laulavat selvästä sieppaus tapauksesta. Noita on siepannut kauniin Ruususen, jota prinssi rohkea tulee pelastamaan. Kaikki ovat loppua kohden yhä iloisempia.

Lastenlaulujen yksi ”hieno” piirre on se, että osan kappaleista esittävät ihan oikeat lapset. Joskus se toimii ja joskus se menee väkisinkin hieman korniksi. Pajalaulu on yksi näistä rajatapauksista, kun kappaleessa lapsikuoro laulaa ”rautaa tässä taotaan”. Selvää lastenlaulukilpailu materiaalia ja mitä suurempi kuoro sen parempi.

Levylle on päässyt myös saksalainen kansansävelmä Hippa-Heikin Laiva, joka etenee vallan lystikkäästi sanoilla leikkien laivan lähtö teemalla. Uudessa laivassa on herkkuja, mm. pullaa ja kahvipannukin on uusi, mutta juuri lähdön hetkellä ”laivasta kurkistaa noita”! Mikä mies loppujen lopuksi on tämä Hippa- Heikki? Pitäisikö olla huolestunut?

Lasten Liikennelaulu on edelleen ajankohtainen. Tarkkana on oltava, eikä tie ole leikkipaikka. Autojen lukumäärä Suomessa on roimasti kasvanut Lasten Liikennelaulun ensilevytyksen vuoden 1955 jälkeen. Autoja kuormureineen kaikkineen oli vuonna 1950 reilut 62 000, kun nykyään niitä on hieman vajaa neljä miljoonaa. Kappale on siis ajankohtaisempi kuin koskaan. Sykähdyttävintä laulussa lienee kuitenkin sen sotilasmarssimainen melodia ja esitystyyli, sekä Georg Malmsténin tummanpuhuva laulutyyli, joka sataa auktoriteettiä jokaisen niskaan. Niska kyyryssä on minun lauluni kuultava.

Peppi Pitkätossu on länsinaapurin lahja Suomen lapsille. Laulu on leikkisä, reipas ja raikas. Kappaleen sanat ovat hauskat ja kaikin puolin sopivasti heikun keikun. Sanat täydentävät sitä illuusiota, jonka hahmo luo. Ruotsalaiset osaavat taas paremmin, vaikka kuinka hienoa jälkeä suomentaja olisikin tehnyt.

Immi Héllenin laulussa Peipon Pesä, peippo tekee pesän korkealle koivun oksaan. Se kuulostaakin paremmalta kuin alas pensaaseen, jonne peippo saattaa myös pesänsä tehdä. Siitä, pyyteleekö peippo rastaita poikastensa kummiksi, ei löydy tietoa. Tässä lienee siis kulminaatiopiste, jolla tämä laulu todentuu lastenlauluksi. Kekseliäisyys on puoli ruokaa.

Putte Possun Nimipäivät: kok
(Fanifani-production 1978), 
layout
Martti Arkko
Laulussa Pikku Juttu on tytön kaverina kissa kelloineen ja kana kaulaliinoineen. Tyttö, kissa ja kana asuvat metsässä mökissä. Kaikki lienee näennäisesti hyvin, kunnes eräänä iltana päättävät kissa ja kana vain häipyä. Ei pohdiskelua tai suurempia selittelyjä, kissa ja kana vain päättävät häipyä, noin vain. Trauman paikka lapselle.

Elefanttimarssi kuuluu siihen samaan roskakoriin, missä jo soivat mm. Dirlandaa ja Tiputanssi. Ei jaksa. Kerta kymmenessä vuodessa riittää. Elefanttimarssiin liittyy olennaisesti leikki, jossa marssitaan, lauletaan kunnes kertosäe päättyy, napataan kaveri kyytiin ja jatketaan samalla tyylillä niin kauan kuin pystytään. Siitä vain Elefantti flash mob pystyyn ja kaikilla on n i i n  mukavaa.

Karhunpoika Sairastaa kappaleelle on vaikea löytää nykyelämästä vastinetta. Vieläkö on lapsia, joiden kanssa vanhemmat laulavat pehmokarhulle, kun täytteet pursuvat tai raaja repsottaa liian retuuttamisen vuoksi. Tuntuu, että oikea kohde on nämä citykarhut, joita jahdataan kun ovat joutuneet auton töytäisemiksi tai muuten vain tuoneet kuononsa liian lähelle asutusta. Kappale on hieno joka tapauksessa.

P.J. Hannikaisen sanoittama Mökinlaittaja piirtää taivaanrannan kautta suuria haaveita elämän poluille. Ensin pitäisi saada siis mökki, sitten kaavaillaan tallia, aittaa, omettaa ja tietysti saunaa. Tallissa olisi mukava, jos olisi hevonen ja ometassa neljä lehmää, karsinassa porsas – mielellään pieni. Kymmenen lampaan lisäksi viljavat pellot ja ruohoisat nurmet ja niityt. Onneksi realismi löytyy lopusta, jossa kaivataan tälle kaikelle paljon voimaa tehdä työtä ja rutkasti onnea. Siitä vain duunarin mukula laulukouluun.

Telefoni Afrikassa ja Nokian mielleyhtymä tulee nopeasti – liki yhtä nopeasti tulee mielleyhtymä tuutulaulumaisen Kehtolaulun ja riipivän kauhuelokuvan välille. Nämä ovat näitä nopeita ajatusleikkejä. Tosiasiassa Telefoni Afrikasta edustaa hienoa vanhaa lastenlaulu perinnettä, johon liittyy roimasti nostalgiaa. Samaa linjaa edustaa Kehtolaulu, jonka tunnelma on käsinekosketeltavan vanha, hauras.

Jollain aikuisen oudolla mielellä assosioin unkarilaisen kansansävelmän Nyt On Laulut Laulettu yhteen romanialaisen elokuvaohjaajan Christian Mungiun elokuvaan Tarinoita Kulta-ajalta, joka kertoo koruttomasti tavallisista ihmisistä Ceausescun diktartuurin ajassa ja arjessa. Lapsekkaampi ja järkevämpi näkökanta lienee kappaleelle se, että se on mainio juhlien päätöskappale – lievä vihjaus, että on aika hipsiä kotiin, laiva on upotettu, samoin kermakakku ja puoliksi sulanut jäätelökin. Hus hus. Menkää kotiin nukkumaan.


Hieno on levy (hienoutta ei ole testattu lapsilla)! Niin nimipäivät kuin synttäritkin on mahdutettu samalle levylle, samoin muutama kansainvälisestikin kova kappale. Otanta on laaja ja näin ajan patinoimana myös erittäin nostalginen. Paljon mahtuu mukaan outoja lauluja, jotka pienen tutkiskelun jälkeen osoittautuvat kategorian merkkiteoksiksi – siis sivistystäkin pukkaa. Laaja on myös mielleyhtymien kirjo. Osittain se hämmentää ja osittain kutkuttaa, sillä kappaleista on todella moneksi. Levy elää aikojen saatossa omaa kieroa elämää, jota saa kotipsykologina pohtia. Onko lastenlaulut pelkkiä lapsille suunnattuja musiikkikappaleita vai pystyvätkö ne tarjoamaan suurempia tuntemuksia? Onko lastenlaulut vain yhden tietyn hetken lauluja? Yleissivistyksen nimissä on levy kahlattava ajatuksella lävitse. Ajankuvat ovat herkullisia.


***-tähteä (asteikko 1-3)


  
Lähteet:
wikipedia

midnight sun film festival kataloogi 2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti