Laadukkaan vaihtoehtorockin ystäville koittaa karkkipäivä pe 12.6. kun skotlantilainen The Jesus And Mary Chain saapuu Helsingin Teurastamolle esiintymään ja soittamaan kokonaisuudessa klassikko LP:nsä Psychocandy vuodelta 1985. Levy on bändin debyytti-levy.
Bändi menneisyys on keikkojen puolesta kärsinyt luottamuspulasta, sillä keikat ovat olleet enemmän ja vähemmän kemiallisia. Näin kävi mm. vuoden 1988 Provinssirockissa, kun soitosta ei poikien sekoilun vuoksi tullut mitään. Samoja kappaleita yritettiin vinguttaa useampaan otteeseen, pääsemättä koskaan kappaleissa loppuun asti. Käsittääkseni keikan palkkiot jäivät maksamatta, koska soitto ei onnistunut. Nyt tilanne lienee toinen ja yleisö saa täyden laidan Reidin veljesten vinksahtaneesta äänimaailmasta.
 |
| The Jesus And The Mary Chain: Psychocandy (Blanco Y Negro 1985 LP) |
(Blanco Y Negro 1985)
Levyn kannet kertovat itseasiassa paljon levyn sisällöstä, sillä heti avaus Just Like Honey on putkitelevision kuvaruutu katsottuna parinkymmenen sentin päästä. Silmiin sattuu ja päätä särkee, mutta kauempaa katsottuna kaikki pienet pikselit ja säröt ovat eheämpi kokonaisuus ja materiaali kaikessa kauneudessa avautuu. The Jesus And Mary Chain on viallinen sähkölaite. Bändin soundi rätisee ja antaa iskuja. The Living End ja Taste The Floor kuulostavat julmetun kauniilta. Soundi on periaatteessa hirveä, jos sitä on laisinkaan. Kaikki on rikki. Murhapaikalla ihmettellään riekaleita, mutta uteliaina potkitaan sohvan pehmusteita josko jotain vielä löytyisi. The Hardest Walk on The Jesus And Mary Chainin asteikolla melkein pop-musiikkia, jossa sinkkiämpärin kaikua ei ole unohdettu. Tamburiini on yksi bändin tavaramerkkejä ja se heläjää kauniisti herkässä Cut Dead-kappaleessa. Kappale sinänsä ei ole kummoinen, mutta ohut tunnelma hyvässä tarkoituksessa säilyy. In A Hole riipii todella rankasti. Repii ja raatelee korvia. Melodia on jossain kaiken ylitsepursuavan särön alla. Jänis parka pyrkii auton pitkistä valoista pois. Taste of Cindy ei helpota, vaikka niin luulisi. Puudutusaine on vaihdettu etikkaan ja kipu alkaa tuntumaan mukavalta. Korvat surisevat. Sähkö on kulkenut lävitsesi.
Never Understand on huippubiisi, jossa kaikki herkut löytyvät rauhoitetusti. On säröä, rytmiä ja Reidin miellyttävää laulua; klassista The Jesus And Mary Chain-soundia. Samoin Inside Me, joka pureutuu syvemmälle tummemmalla tulkinnalla. Mikäli keikka noudattelee levyn kappalejärjestystä, alkaa yleisö viimeistään tässä vaiheessa olemaan hyytelöä. The Jesus And Mary Chain osaa tehdä maailman kauneimmat ja herkimmät balladit ja Sowing Seeds on pieni kaukainen maistiainen niistä. Biisin tempo nousee ajoittain balladiosaston yläpuolelle, mutta herkkyyttäkin löytyy. My Little Underground lähestyy Mary Chainin surf-osastoa (Beach Boys). Koukku kuitenkin puuttuu ja hieman puuduttaa. Putoaminen laudalta on lähellä. You Trip Me Up palauttaa tylsän sirkkelin takaisin parin biisin tauolta. Puutumisen vaara uhkaa edelleen, sillä uutta vaihdetta ei tahdo löytyä. Something´s Wrong on liki hyväntuulinen ja harmiton, eikä tee suurempaa vahinkoa. Sitä vastoin It´s So Hard pelottaa ensitahdeista alkaen ja nopeasti toivoo, ettei biisi kasva suuremmaksi. Tunnelma on odottava kunnes kappaleesta loppuu melodia, ääni ja kaikki on ohi.
 |
| The Jesus And The Mary Chain: Psychocandy (Blanco Y Negro 1985 LP) |
Psychocandy on cooperin testi korkeassa kuumeessa. Se on klassikko. Soundi tulee raastimen lävitse ja se tekee hyvää. Olet läpi levyn tirkistelijä. Kaikki kiinnostaa. The Jesus And Mary Chainin äänimaailma on poikkeuksellinen ja se on kuin kulttuuriaarre; siinä missä muidenkin taiteenalojen maailman huiput. Vertailua muista bändeistä voi hakea mm. Sonic Youthista ja Pixiestä, mutta etäisyys säilyy. The Jesus And Mary Chainin taso ei jää debyyttiin, sillä uran varrelta löytyy vastaavia mestariteoksia enemmänkin. Mikäli Psychocandyn kirskunta on liikaa, voi kokeilla seesteisempää Darklands (1987) levyä tai rytmikkäämpää Automaticia vuodelta 1989 tai veikeää kokoelmaa Barbed Wire Kisses (1988) josta löytyy kaikkea monipuolisesti. Akustinen Stoned & Dethroned (1994) luulisi kelpaavan kaikille.
***-tähteä (asteikko 1-3 tähteä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti