torstai 1. tammikuuta 2015

ABC; The Lexicon Of Love (Mercury records 1982, LP)

Vielä on hyllyssä brittiläisen ABC-yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto The Lexicon Of Love vuodelta 1982, joka tunnetaan parhaiten hitistään The Look of Love (part one). Radiossa puhkisoitettu The look Of Love on hieno eikä yhtään väheksyttävä, mutta kyseinen kappale ei levyn hankintaan aikoinaan johtanut. Niskavoiton tässä hetkessä ottaa alustavasti mielenkiintoinen The Look of Love (part four), joka on levyn lopetus. Sitä kun ei niin muista enää. 
 
Tuolloin 80-luvulla ABC ei toiminut liiallisen viihteellisyyden vuoksi ja levy onkin hankinta 90-luvun puolelta kirpputorilta vain ja ainoastaan ystäväni hehkutuksen vuoksi B-puolen kappaleesta All Of My Heart. Ystäväni musiikkimaku on rakentunut vuosien varrella mm. Moody Bluesin ja Van Morrisonin kautta, käyden välillä morjestamassa Scott Walkeria ja Tom Waitsia, vain muutamia mainitakseni. ABC:n All Of My Heart ei aivan rinta rinnan näiden kanssa kulje, mutta kun listalta löytyy vielä mm. Marc Almond, ei ABC-hehkutus ole yllätys.

ABC on tehnyt / teki urallaan kymmenkunta tasaista pitkäsoittoa, joista tämä The Lexicon Of Love lienee arvostetuin. Bändin ura jatkui ainakin yhden keikan verran, sillä yhtye oli nähtävissä joulukuun 21. pv Englannissa yhdessä The Christiansin kanssa.



ABC; The Lexicon Of Love (Mercury records 1982, LP),
photo Gered Mankowitz, kannet Visible Ink.
ABC: The Lexicon Of Love (Mercury Records, 1982)

ALL OF MY HEART. Mahtipontinen alku rauhoittuu Martin Fryn balladin omaiseen lauluun, jatkuen jälleen sieltä täältä hypähtelevien suurien sävelien pariin Tämä vie esitystä eri ulottuvuuksiin. Martin Fryn kuoropoikamainen ääni on täydellinen kappaleen ilmavassa sävelmaailmassa. Suuria teknisesti rakennettuja viihdeorkesteri soundeja pidetään hienosti hyppysissä, eikä sormien välitse pääse karkailemaan turhia riitasointuja. Kappale loppuu kuitenkin yhtä kurjasti kuin leikkikoiran patterit ja viimeinen puristus jää oman mielen varaan.

THE LOOK OF LOVE (PART FOUR). Jos on ähky yllättänyt The Look Of Love ykkösosaan, niin tämä part four-versio on tiivistetty instrumentaaliversio. Todellisuudessa kyseessä on vain minuutin mittainen tuoksahdus, joka ei missään nimessä korvaa tai edes esittele kokopitkää The Look Of Lovea. Part Four on levyn lopetus ja se toimii tässä yhteydessä illan kumarruksena. Hyvä näin.

Show Me ja Poison Arrow edustavat sofistikoidumpaa soundia; kello, tukka ja takinliepeet ovat hyvin. Koko levy on ajatuksella tuotettua ja helppo heittää liki viihde- tai klubimusiikin kategoriaan, kelvollisella pop kuorrutuksella. Tarkemmin musiikki listataan tanssi- ja syntikkapopin maailmaan. Ajan hammas ei ole pahaa jälkeä tehnyt, vaan hyvällä hiusgeelillä on saatu mutkatonta muotimusiikkia ja siinä mielessä typerän kasari-termin voi unohtaa. Many Happy  Returns on tinkimätön ja ajaton teos ja Tears Are Not Enough voisi lämmittää montaakin mieltä Helsingin Flow-festivaaleilla. Rytmi on rytmiä. Valentine´s Day´ssa vilahtaa jopa The Stranglers sävyjä, Date Stamp on viittä vaille viehkeä ja 4ever 2getherin tummuus miellyttää.


ABC; The Lexicon Of Love (Mercury records 1982, LP),
photo Gered Mankowitz, kannet Visible Ink.
ABC-soundi on läpi levyn aistittavissa ja siihen on saatu mukavasti tasoja ja sivujuonteita, joiden ansioista kokonaisuus kuplii mukavasti. Levy petraantuu loppua kohden, on heleä, eikä riipu muutaman hyvän tai kiehtovan kappaleen varassa. Aivan puhtaaksi tanssilevyksi ei tätä voi sanoa, mutta mainio pop-levy on käsissä.


**-tähteä (asteikko 1-3 tähteä)


   

Lähteet: http://www.allmusic.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti