Jätkän lauantai: kok ( Finnlevy 1978, LP)

Jätkän lauantai: kok (Finnlevy, 1978), Valokuva: Q-studio/
Heikki Savolainen. (Valokuvan "mannekiinit" esiintyvät
Maatalouskoneiden tutkimuslaitoksen testaamissa
ja hyviksi havaitsemissa varusteissa - teksti takakannesta)

Jätkän lauantain-levyn arvo on piilotajuntainen. Sinänsä kelvollisen kokoelman sivuuttaa ehkä olankohautuksella, mutta levyn kokonaisuutta ajatellen alkavat harmaat karvat nousemaan.

Levyn kanteen kiinnittää heti huomioita, eikä levyn nimi asiaa pahenna. Jätkä on jätkä vaikka voissa paistaisi ja lauantai on viikosta se suurin päivä. Levy on henkilökohtainen, siinä on paljon lapsuutta, nuoruutta ja sitä myöten aikuisuuden oivaltavaa aikaa, jolloin elettyjä palasia loksahtelee paikoilleen. Isäni teki nuorempana metsätöitä ja loppuiässä oli muuten vain duunari. Lauantaisin käytiin saunassa ja peruna oli perusruokaa; sitä se on edelleen. Helppo tarkastella verenperintöjä. Humppakärpänen on siis puraissut jo 70-luvulla Suopursuna, kunnes myöhemmällä iällä alkoi oireilemaan näkyvämmin. Levyhyllyyn ei ole ollut häpeä hivuttaa muutamaa humppalevyä. On humppaa pilkkoa saunapuita tai istua flanellipaita päällä kannonnokassa, juoda kahvia ja syödä eväitä. Näitä perusasioita on vaikea kieltää.

”Metsien miehet, jotka joutuvat elämään läheisessä kosketuksessa jylhään luontoon, kokevat elämän monet asiat suoraviivaisemmin ja herkemmin kuin heidän kaupunkien uumenissa asustavat kanssaihmisensä. Tämä heijastuu myös jätkän musiikkimaussa; keinotekoisen kiihkeiden diskorytmien asemesta hän suosii maanläheisempää ja rauhallisempaa poljentoa, jota edustavat esimerkiksi jenkat sekä humppasävelmät.

-      ote levyn takakannesta, kirj. Vesa Nuotio –

Jätkän lauantai

Matti Louhivuoren raikas Me tulemme taas tuoksuu mustalta kahvilta, käärityiltä hihoilta ja aurinkoiselta kesäpäivältä. Se on kappale joka sopii teemoihin; automatka, kalareissu, metsävaellus jne… Se on kappale, joka olisi hieno kuulla yltä päältä markkinoiden valtaamilla huoltoasemilla. Se on kappale, joka on sitä kulttuuriperintöä, josta meidän luulisi olevan ylpeitä. Reilu 50 vuotta vanha kappale Jätkän jenkka painii samojen vapaa-ajan vietto-ongelmien parissa, kuin nykyäänkin. Suomalainen on aina mennyt sumua päin – ja kivaa on ollut. Sanat kannattaa kuunnella tarkoin. Nöyriä poikia. Tapio Rautavaaran ääntä ei kyseenalaisteta varsinkaan Jätkän lauantaissa. Tutut hörähdykset ja ärrän särähdykset säestävät leikkisää ja kumpuilevaa kappaletta. Rovaniemen markkinoilla pysäyttää tunnettavuudella. Kappale ei kuitenkaan kuulosta puhkinaiselta, vaan päinvastoin. Se on hieno. Justeerin esitys on teatraalinen ja täyteläinen kuin reunoista pursuava lihapiirakka ja näin rillumarein tarttuvuus on väistämätön, eikä kappaleeseen kyllästy. Jätkän puheenvuoro jatkaa korpimaiden tarinoita, liki protestilaulun hengellä. Matti Louhivuori esittää kappaleen astetta uskottavammalla asenteella. Pieni haiskahdus erästä Junnu Vainiota pöllähtää kappaletta kuunnellessa. Kaksi vanhaa tukkijätkää ylittää aika, paikka ja ikärajat. Isältä pojalle, yhdessä itkien, kannon nokassa tai rannikolla lokin paskomalla kivellä. Mies miehelle. Justeeri virittää suolavedet silmäkulmiin. Kovaa kaihoa.

B-puolen levytykset ovat reilut 20 vuotta tuoreempia, mitä A-puolelta löytyy ja näin tunnelmasta sipaistaan puukolla melkoinen pala pois. Tulipunaruusujen ja Raimo Piipposen Jätkän humppa on kalsea sovitus Mutkattomien versiosta. Imelää setä-humppaa, josta uupuu elämän maku. Kliininen esitys. Onni Toivolan vuonna 1978 Takametsien kaipuu ravaa kuin raivotautinen ravihevonen. Ohjaksista pidetään nippa nappa kiinni ja radalla pysytään juuri tuo 2`40. Tulkinta on jäänyt tupatanssien varjoon, eikä kaipuu kaiu tarpeeksi. Sirpaleet on levylle väärä valinta. Ei lyötyä näin tarvitse lyödä. Kosket on valjastettu, eikö se jo riitä. Sirpaleet on masentava merkityksettömyydellä. Kosti Seppälän Metsurin jenkka palauttaa miehet pöllin ääreen. Pakkanen puree oikeasta kohdasta. Metsurin jenkka pitää selkärangan suorana ja moraalin korkeana. Hieman helppo ja liian hilpeä, mutta sopivan erilainen. Metsureista Humppa-version esittää Onni Toivola. Nyt lätkitään korttia tosissaan ja humppa raikaa. Lumi pöllyää ja hiki höyryää; saha soi! Onni Toivola on puun ytimessä. Raimo Piipponen Tulipunaruusuineen on saanut ”kunnian” lyödä rukkaset hankeen, päättämällä levyn, Viimeisellä tukkilaisella. No, laahatenhan sieltä metsästä poistutaan. Väkinäistä  ja täynnä fraasia; ei mahda. Piipposen ääni ei puhuttele ja kappale kaatuu heikkona iskelmänä, jääden paikalleen lahoamaan.

Jätkän lauantai on periaatteessa pelkän A-puolen varassa, joka on laadukas. Parinkymmenen vuoden hyppäys levyä käännettäessä on liian karu. Hyppy eri maailmoihin. A-puoli on jykevää honkaa ja B-puoli risukkoa, jota pitäisi karsia. Levyn totuudensiemen on se, että jätkän aika on vähissä, tai vähintäänkin radikaalisti muuttunut. Se on helposti kuultavissa. Nostalgisena matkana pelkkä A-puoli – totuuden torvena molemmat puolet.

A-puoli ***-tähteä

B-puoli *-tähti

(asteikko 1-3 tähteä)

Flanellipaidasta olivat hihat rikki ja kylmä sivutuuli puhalsi paljaaseen käsivarteen. Kolotti ja selässä vilunväreet tanssahtelivat. Kuukkeli pölmähti paikalle, mutta katsoi tilanteen nopeasti ja poistui. Märät puut korkeintaan savuttivat, eikä kylmettynyt kahvinpohja lämmittänyt mieltä. Kello oli iltapäivällä tasan kuusi ja aurinko hiljakseen painui savuverhon takana olevan kankaan taakse. Itku oli tulossa.