tiistai 14. tammikuuta 2014

Kate Bush: The Kick Inside (EMI, 1978 LP)

Katsoin reilu viikko sitten YLE Teemalta yhdysvaltalaisen William Walerin ohjaaman klassikkoelokuvan Humiseva harju (Wuthering heights, 1939). Brittiläinen laulajatar Kate Bush teki Emily Bronten ainoaksi jääneestä kirjasta (kuoli keuhkotautiin 28-vuotiaana) upean laulun vuonna 1978, kappaleen ollessa hänen ensimmäinen singlensä. Kate Bush oli tuolloin 19-vuotias. Tarinan mukaan innoituksen antoi Humisevan harjun televisio versio. Vuonna 1970 brittiläinen Robert Fuest teki oman elokuvaversion Bronten tarinasta, mutta se on epäselvää kenen versiosta Bush teki oman tulkinnan; kenties Fuestin?  

Wuthering heights oli pitkällisen kädenväännön jälkeen Kate Bushin oma valinta ensi singleksi. Levy-yhtiö EMI:n toive oli ollut The Kick inside levyn B-puolen avaus James and the cold gun, mutta he joutuivat taipumaan Bushin painostuksen alla. Wuthering heights oli neljä viikkoa Britannian singlelistan kärjessä ja kappaleesta tuli vuonna 1958 syntyneen Kate Bushin uran tähän astisesti menestynein kappale. Se löytyy levyltä The Kick Inside (1978, EMI). 


Kate Bush on artisti, jota kuuntelen silloin kun haluan jotain hyvää. Ääni joka hänellä on, saa jo itsessään loistavista kappaleista usein taianomaisia. Ääni ja äänenkäyttö on viehkeää ja pehmeää; satumaista. Kate Bush on kuin jotain kiellettyä. Häntä kuunnellessa ylittyvät normaaliuden rajat, muu ympärillä sulkeutuu. Kappaleet ovat viimeiseen asti hiottuja, mutta silti ne säilyttävät tartuntapinnan ja persoonallisuuden. Bush on viimeistelyssään tarkasti tietoinen mitä haluaa ja lopputulos on palkitseva. The Kick Inside levyn kaikki kappaleet ovat Kate Bushin käsialaa.



Kate Bush; The Kick Inside (EMI, 1978). 


A  

Kate Bush: The kick inside (EMI, 1978).
 Kannet: Kate Bush, valokuvat Jay Myrdal,

Moving nousee siiville Kate Bushin kristallimaisella äänellä ja kauniilla pianomelodialla ja heti perään yhteen nivottuna hiipii huomaamatta Saxophone song, jossa lopulta  saksofoni erottaa kappaleet toisistaan. Tervetuloa Kate Bush maailmaan! Strange phenomena johdattaa lopullisesti irti arjesta ja musiikillinen trippi on väistämätön. Kite on levyn ainoa kappale, joka yrittää perusolotilasta hieman karkuun, mutta juuri ainoana kummajaisena ottaa paikkansa. Kummajaisen eheyttää yksinkertaisesti riipaisevan kaunis The man with child in his eyes, joka ylti brittien single kymmenikköön. A-puolen päättää yksi rock historian helmistä; Wuthering heights. Jos vertaa kappaleen melodiaa kirjan/elokuvan tarinakulkuun, on se aavistuksen liian pirteä, mutta Kate Bushin tulkinta tekee siitä osuvamman. Tarinassa orpo tallipoika rakastuu suojiinsa ottaneen isännän tyttäreen ja taistelee mahdotonta rakkautta vastaan. Kappale sujahtaa kuulijan sieluun ennenkuin sitä edes tajuaa ja muistikuva on pysyvästi tatuoitu. Kappaleen alku on tyrmäävä, myöhemmin hieman vastaavaan henkeen on yltänyt Eurythmics kappaleella There must be an angel (playin with my heart) kappaleella. Vuosi oli 1985.




 B 
  Hieman peruspopahtavampi kappale James and the cold gun voisi hyvin olla Tori Amosta tai PJ Harveyta. Feel it sopisi vielä Amokselle, mutta on jo lähempänä puhdasta Kate Bushia. Bushin äänimaailma niin soitannollisesti kuin laulettunakin on hyvin tearaalista ja luovaa, kuten kappaleessa Oh to be in love. Levy herättää helposti mielikuvia ja tarinoita ja ei ihme, että The Kick Inside levy luokittellaankin taiderockiksi. Naiviuden puolelle ei lipsuta ja toden raja säilyy. L`Amour looks something like you on peruskaunis kipale, joka johdattaa viattomuuden lähteille, jossa on hyvä olla. Pianot ovat pikkulintuja korvan juurella. Them heavy people valmistaa ajatusta hengenheimolaisuudesta kanadalaista sirkusseuruetta Circus de soleilia kohtaan. Se teatterimaailman mielikuva, joka Bushin musiikista tulee, on hyvinkin vuosituhannen vaihteen nykyteatterimainen.
Kappaleita yksilöinä on vaikea nostaa esiin, mutta Bush hyökkää The kick inside levyllä kokonaisuutena. Levy on kuin kupu, jonka alle kuulija jää katsomaan tähtiä; kappaleet, kuten Room of life edustavat kupua ja The kick inside tähtiä. On sitten makuasia, tuleeko kuvun alla toimeen, sillä Kate Bushin musiikki eittämättä jakaa kuulijakunnan raadollisesti kahtia. 


Kannet: Kate Bush, valokuvat Jay Myrdal,
takakannen ideointi John Carder Bush ja Del Palmer,
sanat Kate Bush
The Kick inside on helppo levy kuunnella, rauhallinen ja hapekas. Nurkan takana ei ole mörköjä, joita säikähtää, eikä levyllä ole jääkaappitaukoja. Se on viikon kahdeksannen päivän levy.





 *** tähteä (asteikko 1-3 tähteä)


 Lähteet: wikipedia, Netlibris



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti