Automatka: Lappi (Sodankylän elokuvajuhlat 2013)

Tie vie. 13 vuoden aikana olen kavereiden kanssa kiertänyt Suomea kolmella aiemmalla reissulla, jotka sijoittuivat Itä-Suomeen, Kainuuseen ja Länsi-Suomeen. Ajokilometrejä on tullut n 1650km/reissu.  Nyt oli vuorossa Lappi ja suurena osana siitä Sodankylä ja elokuvajuhlat. Liki museoikäinen Nissan, pakattiin autojunaan ja kiskot veivät Rovaniemelle. Kolariin oli tarkoitus, mutta reitti aukesi vasta seuraavalla viikolla. Nyt jäi siis kokematta vanhojen sinisten junanvaunujen klonk-klonk, klonk-klonk, klonk-klonk äänimaisema; kuului vain naapurihytin kemiallinen keskustelu, siitä koska mennään nukkumaan. Matkoille olen aina nauhoitellut c-kasetille sopivan oloista musiikkia. Ensimmäinen Itä-Suomen retki sisälsi hieman tylsähkösti hakien  mm Kolmatta Naista, Eppu Normaalia jne erilaista klassista Suomirockia... Silloin eivät kaikki

matkalaiset vielä tunteneet toisiaan. Kainuu sai kaverikseen sekalaista suomalaista sisältäen mm humppaa, metsurimusiikkia ja jonkin verran mm Jimi Hendrixiä! Länsi-Suomen valinta oli pitkälti ruotsin kielistä kirpputorilevyjen helmiä ja tietysti Mikko Alataloa ja Katri Helenaa. Lappiin sain parhaimman kattauksen mm sekalaisia singlepoimintoja ulkomailta ja tietysti kotimaista tangoa, humppaa ja elokuvahenkistä musiikkia. Se kuinka näitä musiikkeja sopii retkellä soitella, onkin eri juttu. Hieman sama tilanne kun näyttäisi tukun lomakuvia (lue:diakuvia) illanistujaisissa. Itsellä on toki varsin hauskaa, seuralaisilla tekohauskaa. Lapin reissulla jätin musiikin kuuntelut Sodankylään ja hetkiin jolloin ne sekoittuvat esim. ruokailun pariin ja näin ollen eivät "häiritsisi" kavereita niin paljon. Pyrin valitsemaan äänitettävät kappaleet sen mukaan, etteivät ne ärsyttäisi liikaa. Em Mikko Alatalo saattoi olla vaikea niellä, mutta puolustukseksi sanon, että Mikolla on urallaan paljon piilossa pysyneitä helmiä. Moukaria heittävät mummot saatte saman tien unohtaa, kuunnelkaa vaikka Ajolähtö. Mutta lähtekäämme nyt tien päälle.  Tankki täynnä ja auto junaan Tampereelta.   

Päivä 1: Rovaniemi-Enontekiö, n 300 km. Aamiainen on päivän tärkein ateria ja onneksi myös junassa on tarjolla puurot, vaikkakaan ravintolavaunun tuotetiedoissa ei sitä mainita! Myös omien eväiden tärkeellisyyttä ei sovi unohtaa ja nyt tarkoitan sämpylöitä ja vauhti-hirmuja; niitä pillimehuja! Junassa syödyn puuron turvin jaksoimme, kunnes kahvihammasta rupesi kolottamaan. Ensimmäinen kahvipaikka oli remontissa vielä seuraavan päivän ja toisessa kahvipaikassa Kittilän Kaukosissa olivat Hiljaisuuden festivaalit juuri päättyneet ja ranskalaiset taiteilijat tarvitsivat yöunilleen vielä jatkoaikaa aamun tunneista. Tämäkin paikka oli kiinni ja tarkemmin avoinna vain tilauksista. Miestä lyötiin viimeistään parkkipaikalla, kun hyttyset iskivät kunnioittamatta sunnuntaita.19 km:n päästä hampaat saivat voitelun, kun Kittilästä löytyi huoltamon munkkibaari. Sitä ennen kaveri oli löytänyt Nissanin

hansikaslokerosta syntymäpäivä lahjakseen saamansa Irwinin c-kasetin ja janoisina kuuntelimme kuinka Irwin toivotteli terveisiä uskottavalla äänenpainolla. Samaa nauhaa kuuntelimme kun emme päässeet Kalervo Palsan taidenäyttelyyn. Kiinni oli sunnuntain. Harmi. Vaan kovin kävi tylsäksi tuo Rovaniemi- Enontekiö väli; Pallasjärven rannalla oleva kota, jossa ruokailimme rauhassa ja Vuontisjärven hieno laaksomainen maisema, mukaan lukien tietenkin tuo Kittilän huoltamo ja aina mukavat porot, jäivät päivän ainoaiksi mieleenjääviksi mukaviksi hetkiksi matkan varrelta. Edes Kelotin rantamajojen puulämmitteinen sauna ei piristänyt, kun sitä varjosti "epärehelliseksi" luokiteltu kirjautuminen ilman kuittia. Ja mahtoivatko  kaikki mökit olleet täynnä, kun meidät käännytettiin kalliimpaan yösijaan? Illan ja aamun aikana ei ihmisiä juurikaan näkynyt, eikä öinen halleluja- huuto vakuuttanut. Luotan siihen että lopulta karma hoitaa kuittibisnekset. Iltaa toki piristi radio, jonka kaveri oli arpajaisista voittanut. Sen minkä halusit kuulla, oli sinun veivattava! Eli pientä kampea veivaamalla sai radioon virran ja hetken kuunteluajan. Kätevää. Samassa paketissa lamppu ja samat pelisäännöt. Veivaamalla valoa! Halleluja!

Vuontisjärvi

Päivä 2: Enontekiö - Karigasniemi, 230 km. Nissanista hävisi viime retkellä Länsi-Suomessa jarrut pikkutiellä Fäbodassa ja parin mutkan kautta saimme auton hengissä kotiin. Mainittakoon etteivät paikalliset poliisit ohiajaessaan vaivautuneet edes kysäisemään avuntarvetta, vaikka auto oli tien poskessa konepelti avattuna, eikä asutusta ollut  lähettyvillä. Yksinäinen pyöräilijänainen keräsi rohkeuden nähdessään risupartaiset turistit ja häneltä saimme tarvittavan informaation. Kiitos Pietarsaaren kansalainen! Onneksemme nyt kuukausi ennen Lapin retkeä tehdyssä katsastuksessa, tarkka katsastusmies sohi ruuvimeisselillä Jaloviinalla palkitun Länsi-suomalaisen asentajan paikkausta niinkin tomerasti, että se sujahti Nissanin jarruputkesta läpi. Auto ajokieltoon ja putki uusiksi. Uusi putki saatiin viikkoa ennen Lapin retkeä. Tällä varjolla olimme huolissamme, kun Nissanin jarruvalo syttyi välittömästi kun käännyimme Kelotin rantamajoilta tielle nro 93 kohti Norjaa. Ohjekirjan ja kotikorjaajan ammattitaidolla tulimme tulokseen, kun kerta jarruneste ei hupene ja poljin ei mene pohjaan, voimme jatkaa matkaa. Sivupeilit ehjänä ajoimme Kautokeinon ja Karasjoen kautta Suomen rajalle ja samalla hetkellä kun ylitimme rajan Karigasniemellä, jarruvalo sammui!

Päivän reitti oli ok. Nyt pääsimme maistamaan maisemia, joita odotimme jo ensimmäiselle päivälle. Silmä siinsi paikoin matkoja joita oli mahdoton mitata ja vesisade oli juuri niin harmaata kuin tunturiseuduilla vaan voi olla. Pipot päässä keitimme kahvit, kun Jäämereltä kantautuva tuuli kantoi järven vesiä aaltoina rannan kiville. Kylmä voiteli ihoa. Auton radiokanavat eivät kykene siihen, mitä kunnon happihyppelyllä saa aikaan. Koko keho piristyy ja taas jaksaa istua.

Yöpaikaksi valittiin Karigasniemeltä jo vuonna 1966 avattu Camping Tenorinne, aivan Teno-joen vierestä. Mökki maksoi 54 euroa. Se on kelpo hinta. Mökin varustuksiin kuului mm keittolevy, kahvinkeitin ja vesihana. Moneen perusmökkiin ei yleensä vettä tule. Alueelta löytyi erikseen myös hyvätasoinen huoltorakennus ja kotamallinen nuotiopaikka. Sisäänkirjautumisvaiheessa jäi ikävä kyllä huoltorakennus mainitsematta, sillä sieltä olisi ollut vallan mainiot näkymät Tenolle. Saimme kuitenkin keitettyä ruotsalaiset uudet perunat mökissäkin. Erikseen täytyy mainita myös K-market Karigasniemi,  jonka erikosruokavalikoima kasvispohjaisine juomineen ja linsseineen oli osittain parempi, mitä etelässä on saanut tottua pienissä kaupoissa. Hyvä Seppo! Karigasniemellä oli mukava istua mökissä ja kuunnella radiosta puutarhanhoitovinkkejä!

Tie nro 92,
Karigasniemi - Kaamanen

Päivä 3: Karigasniemi - Laanila, n 170 km. Karigasniemi - Kaamanen tie on mukava. Se on kapea, vuoristoratamainen, mutta ajettava. Ohitetaan soita, lampia ja kahville voi poiketa mukavaan Kiellatupaan, joka on on Kiellajoen äärellä. Korkeuserojakin löytyy vielä. Tien varrella on myös toinen 60-luvulla perustettu yöpymispaikka, Muotkan Ruoktu. Tällä kertaa Camping Tenorinne voitti. Hyvä niin, sillä oli mukava ajaa Karigasniemen tie yhtenä kokonaisuutena. Kahvitauko oli Kaamasen kievarissa. Kuivat munkit eivät ikävä kyllä säväyttäneet. Harmikseni ikävät yllätykset eivät tähän päättyneet, sillä Inarin hotellin aula oli saanut uuden sisustuksen ja mm vanhojen kullankaivajien valokuvat olivat saaneet lähteä seinältä! Näinköhän myös vanhat kylänmiehet oli ajettu muualle vai kiertävätkö tarinat nyt hotellin uusilla nahkatuoleilla? Tiedustelin kuvien kohtaloa ja alustavasti ne tullaan ripustamaan/laittamaan Facebookiin!? Siis hyvästi kuville, jotka kertovat todellisuudesta johon moni meistä ei uskalla kurkistaa. No, sainpahan vastapäisestä Kuukkelista leikkuulaudan. Matka jatkui Karhunpesäkivelle, joka osoittautui kaikessa kitschiydessään mukavaksi paikaksi. Mukava oli seurata turisteja, jotka löytävät helposti valokuvattavia kohteita. Inarinjärven jälkeen käännyimme Sovintovaaran 320 m korkealle näköalapaikalle. Itse tie oli suurempi kokemus kuin näköalapaikka, jonne maksuna oli 6e:n sisäänpääsymaksu. Samaa mieltä lienee myös se nuori tyttö, joka jännitti nousua niin paljon että parahti parkkipaikalla itkemään. Tunteet peliin. Eteen avautuva panoraamamainen Inarinjärvi näköalapaikalta pilvisessä säässä ei jaksanut sykähdyttää. Aidatun alueen sisäpuolella oleva näyttely oli kunnianhimoinen ja henkilökunnan koira mukava. Meille olisi riittänyt pelkkä auton kääntäminen ylätasaanteella, sillä takaisin alaspäin mentäessä näkymät Inarinjärvelle toistuivat. Kuusi euroa oli liikaa, neljä olisi riittänyt. Ivalosta S-marketista ruokaa, Lauran grilliltä pikaruokaa ja yöpaikan etsiminen. Alustavasti olin haarukoinut ajettavalta reitiltä majoituksia ja yhtenä oli Laanilan savottakämppä. Tilaa oli. Harmi, että koko reissun ajaksi yhdeksi kantavaksi "teemaksi" muodostui kiire, eikä esim Savottakahvilan puolella ehtinyt viettää aikaa. Viehättävä, paljon puhuva, tumma iso hirsinen rakennus. Upeat suuret pöydät. Kämpän puolelta löytyi mm kullankaivaja, jonka kanssa paransimme maailmaa turhuuksilta ja kolme italialaista motoristia, jotka nauroivat partaansa Suomen jalkapallo menestystä. 1-1 Valko-Venäjää vastaan ja taas oli haudattu jotain, mitä ei ole koskaan päästy maistamaan. Jättivät italialaiset vielä illaksi hellan levynkin päälle. Ja jos sähkösauna on koskaan hyvä, oli Laanilan sauna ok, kunhan sai sen ensin lämpimäksi. Kelpo yöpaikka oli Laanilan savottakämppä, hieman tukkijätkämäinen.
   

Päivä 4: Laanila - Sodankylä, 126 km. Viimeinen ajo ennen Sodankylää oli tarkoituksella mitoitettu lyhyeksi, sillä juhlat alkoivat puolen päivän tuntumissa. Kahville piti tien päällä toki päästä ja valitsimme varman Tankavaaran kultamuseon kahvilan. Se oli susi. Tarjolla oli kaksi vanhaa kuivakan oloista vaniljatortun palasta ja kova tyrkytys Kultamuseoon. Joimme kupit teetä ja häivyimme. Vajukosken altaan luona söimme makoisat lätyt, hillalla 4:50e tai mansikalla 3:50e; kiitos niistä. Ja puolenpäivän aikaan ehdimme Sodankylään. On aina, eikä ainoastaan elokuvajuhlien aikaan,  mukava saapua Sodankylään. Toki suuri syy on itse elokuvajuhlat, mutta mm kahvila Pipari, matkahuolto, vanha kirkko ja itse kylän raitti on aina mukava nähdä. Seita baari on ikävä kyllä poistunut jo tovi sitten katunäkymästä. Muitakin muutoksia näkyi, mutta vielä ne eivät häirinneet. Mm Alko on hävinnyt kuin tuhka tuuleen (näin sen myöhemmin kun olimme jo lähdössä pois). Tällä kertaa käyttöä Alkolle ei ollut. Kävimme jo Ivalossa Alkossa, jossa saimme todella hyvää palvelua. Aiemmin olen saanut loistavaa palvelua mm.  Muoniossa. Alko on siis kohentanut tasoaan huomattavasti! Vielä kun saisi laajemmin alueen omia juomia hyllyille!

Sodankylä

Päivät 4 - 7: Sodankylän elokuvajuhlat. Tänä vuonna juhlia varjosti kiire. Budjetin kurissapitämisen vuoksi pyrimme tekemään ruuan itse aina kun mahdollista ja se haukkasi osan ajasta. Samoin osa mielenkiintoisista elokuvista jäi näkemättä päällekkäisyyksien vuoksi. Pienen ohjelmakartan tutkiskelun jälkeen löysimme kuitenkin mukavan aikataulutuksen. Elokuvajuhlien katalogi maksoi 10e, mutta raha tulee takaisin kun sitä lukiessa saa esitettävistä elokuvista kaiken tarpeellisen infon. Kannattaa siis hankkia.  Jo ensimmäisen festivaalipäivän jälkeen alkoi ajantaju siirtymään toiseen ulottuvuuteen. Sodankylän elokuvajuhlia ei turhaan mainosteta yöttömän yön festivaaleina. Toki aurinko notkahtaa taivaanrannalla, mutta kun kun astut teatterista ulos klo 03 aikoihin, on vaikea määritellä aikaa. Samoin käy n klo 15.00 aikohin; huomaat äkkiseltään kellon joutuvan, kuin tunteja olisi poissa. Rytmi rupeaa kääntymään. Eräänä vuonna ystäväni tokaisi puolihuolimattomasti: "aurinkoinen lauantai vaihtuu sateiseksi perjantaiksi". Se tokaisu on jäänyt elämään.
Philip Kaufmannin Valiojoukko oli upea Isossa teltassa. Elokuva kertoi ensimmäisistä amerikkalaisista, joista koostettiin "valiojoukko" valloittamaan avaruutta. Kun Isossa teltassa nostaa katsettaan, näkee katossa pieniä reikiä joista valo pääsee pilkottamaan ja lisäksi auringon valo hieman sinertää telttakangasta. Puitteet olivat siis komeat! Ja komeat olivat elokuvan lentokohtaukset äänineen, kun hävittäjät rääkäsivät yrittäessään tehdä taivaankanteen reikiä. Tuolloin vuonna 1947 tavoiteltiin vielä äänennopeutta. Valon leikkiä edusti myös Risto Puurusen ja Juho Pöystin suunnittelema Kinobox Obscura, laatikko joka oli rakennettu filmikelojen kantolaukuista. Laatikko, joka valon ja optiikan yhteistyössä, ilman teknisiä laitteita tuotti sisällensä kuvan ulkoa, väärinpäin. Samalla periaatteella toimii camera obscura. Yksinkertainen, mutta kaunis ja liian vähälle

Kinobox obscura, Kitisenrannan koululla

huomiolle jäänyt. Yksi helmi juhlilla on elokuvien näkeminen eri maista. Omaksi suosikiksi nousi Portugalilainen Paulo Rochan Change of life, vuodelta 1966. Sodassa palvellut sotilas palaa kotiinsa, jossa joutuu kasvotusten muutosten tuulien kanssa; jäädäkö vai jatkaako matkaa. Elokuvan esittelijä Josè Manuel Costa nosti Change of lifen tärkeimmäksi Portugalin identiteetin ruumiillistumaksi. Tapa, jolla kylän omia asukkaita käytettiin omina itsenään näyttelijöiden joukoissa, toimi. Näin elokuvaan tuli dokumentaarinen säväys, josta muovattiin lopullinen mestariteos. Hieno oli myös harkiten käytetty elokuvan musiikki, josta vastasi fadosankari Carlos Paderes. Mainittava on myös englantilaisen Peter Sricklandin  kauhuelokuva Berberian Sound Studio, jossa ei itse kauhukohtauksia näytetä lainkaan, vaan itse  kauhu perustuu elokuvan juoneen sidonnaiseen ääniraita teemaan. Äänimaailma koostuu lähinnä suorasta huudosta, kirkunasta ja kasvisten muussaus äänistä. Ääniteknikko Gilderoyta näyttelevä Toby Jones, täyteläisine kasvoineen on enemmän kuin nappivalinta englantilaiseksi Italiassa.

Sodankylä, Kitinen

Elokuvajuhlien yksi haaste eittämättä on herkkyyden säilyttäminen. Nyt sitä ei tukenut se tosiasia että esim oheisohjelma oli lattea. Kaksi iltaa, toki mainiota Cleanin Womania on liikaa. Muistan kuinka Annikki Tähti keikallaan veti olon eri tasolle. Myös haitarinsoittajan puuttuminen koulun virvoitusalueen luota harmitti.  Yhtenä haasteena on myös selvästi lisääntynyt juominen elokuvissa, näytöksissä teattereissa. Kun salista sammutettiin valaistus, tölkit aukenivat. Varsinkin elokuvateatteri Lapinsuussa en olisi halunnut nähdä elokuvan jälkeen lattialla punaviinilätäkköä ja kuulla tölkkien aukeavan tai haistaa maltaan katkua. Vanhalle teatterille soisi arvoa; pitäytyisivät taskumateissa. Isossa teltassa se menee vielä piknik henkeen. Puolustukseksi voin kuitenkin todeta, että lauantaina jonottaessa havahduin siihen tosiasiaan, etten koko festivaalien aikana ollut nähnyt yhtään häiriökäyttäytymistä, saatika edes kuullut yhtään, siis yhtään negatiivista lausetta tai sanaa puheensorinoissa. Yhtään yrmeätä ilmettä ei tullut vastaan!

Elokuvateatteri Lapinsuun mokkapala

Se mikä vaikutus Sodankylän elokuvajuhlilla on, on elämää suurempi. Elokuvajuhlat koostuvat tarkemmin ajatellen nykyihmiselle riittämättömistä osatekijöistä: mm mykkäelokuvista joissa kuva rätisee, elokuvan kesken vaihdettavista keloista, asvaltin päälle pystytetystä sirkusteltasta, hyttysistä, huonoista unista, mahdollisesti räntäsateesta. Kuka sellaista jaksaa kotikaupungissaan? Miksi kuitenkin olemme luopumassa jostain mistä tulemme onnellisiksi? Francis Ford Coppola, yksi menneistä vieraista aikoinaan sanoi, että digi tulee vääjäämättä; totta, mutta ei filmi mihinkään ole kadonnut. Jos ei filmi ole kadonnut, ei ole sekään osa meistä joka filmin muistaa. Kiitos erikseen vielä Lapinsuun mokkapaloista, joiden vuoksi kannattaa matkustaa maan ääriä myöten! Nam!



Päivä 8: Sodankylä - Pyhäjärvi, n. 512 km. Kotimatka oli mitoitettu, niin että yövymme kerran matkan
päällä. Kahvitauko Joulupukin Napapiirillä. Kiireen vilkkaan ostoksille kauppaan, jossa vielä viime vuonna oli myytävä tyynyjä, jotka olivat valmistettu 1970- luvulla ja niiden tuotanto oli nyt siis loppunut. Tyynyjä ei ollut, mutta tyynynpäällisiä löytyi vielä viisi kappaletta. Nyt niitä on jäljellä neljä. Kovin oli kireää pajakylän kauppakäytävällä, kun vähänkin kamera osoitti kauppaan päin, niin kuului huuto ettei saa kuvata. No näinhän asia ei oikeasti ole, vaan julkisilla paikoilla saa kuvata vapaasti, siitä on laissa selkeä tulkinta. Kuvauskäytännöt on nykyään hieman hakusessa. Reilun meiningin hengessä kuitenkin olimme kuvaamatta. Alustavasti 4-tie tuntui tylsältä valinnalta, mutta kun ei sitä ole pariin vuoteen ajanut, niin ei siinä ongelmia ollut. Kaunista suomalaista vehreää maastoa. Kauniita kukkaketoja ja -niittyjä.  Hieman ennen Oulua teimme
 

Papusoppa

jo legendaarisen aseman saaneen papusopan ja matka jatkui taas. Papusoppaan tulee ainankin nuudeleita, papuja, sipulia ja ruokailijoista ja ajasta riippuen tonnikalaa, herne-maissi-paprikaa ja viskiä. Vettä tarpeen mukaan. Lämmitetään ja nautitaan. Jokainen voi halunsa mukaan lisätä oman mieltymyksen mukaan aineita.  Illalla Camping Emolahdesta saimme sopuhintaisen mökin ja vielä lämpimän saunan. Parivuoteet pakottivat lattialle, mutta nukuimpa hyvin. Paras yö. Camping Emolahti vaikutti potentiaaliselta paikalta, mutta aavistuksen laiskasti hoidetulta. Viikatemies saisi käydä niittämässä elämää, siis heinää. Ranta oli suurehko ja lapsiystävällinen ja ruokailukatos toimiva. Ilman suurempaa vartiointia ja alueen kunnossapitoa oli grillipaikat saaneet selvästi siipeensä "ulkopuolisista" tai sitten Pyhäsalmella on esim sinappi halpaa. Paikalle oli jäänyt neljä puoliksi käytettyä sinappituubia. Nuotiopuut olivat hujan hajan. Tulet tehtiin ja makkarat syötiin, kunhan oli siivottu. Paluu arkeen ja illalla hieman televisiota. Reissu oli loppusuoraa vaille valmis.

1700 km tuli lopulta Nissanin mittariin. Se on kelpo luku vanhukselle, jolla aiemmat kolme reissuakin oli ajettu.  Reilun viikon retki oli muutamine vastoinkäymisineenkin täydellinen. Sodankylän elokuvajuhlat olivat täydelliset. Kiitos Hekalle joka jaksoi maltillisesti ajaa ja kiitos Frankille joka täytti vuosia, jotta saimme kakkukynttilät ja peilipallot mukaan.

PS: vielä yhtenä, ehkäpä kirkkaimpana helmenä nostan esiin kahvila Iinan Hirvaskankaalta (Teboil), n 10
km Äänekoskelta etelään, 4-tien oikealla puolella, kohdassa jossa on kolme huoltamoa risteyksessä. Auto saa bensansa ja kuski makoisat kahvit ja kotiin tuliaiset. Itse ostin mukaan todella maistuvaa perunarieskaa. Muksut takapenkillä saa hiljaiseksi jäätelöllä. Ja mikäli oikein kuulin, saattaa hyllystä löytyä kalakukkoakin. Taukopaikka poikkeaville.

Kylläpä palavat nopeasti Tiimarin kakkukynttilät! Puhalla jo, puhalla... haluan kakkua vaikka se onkin puolikas Tiikerikakku täynnä lisäaineita. Kahvi jäähtyy... Kohta pitää mennä elokuviin katsomaan italialaista kauhuelokuvaa, jossa ei näytetä mitään. Sataa, onneksi on villasukat mukana. Mukavan pehmeät. Lämpimät. Neljä astetta lämmintä. Viisi kynttilää. Sydän lämpöä täysi.  no nyt se puhaltaa... piru kun saa olla tarkkana. Kipinät sinkoilee kohti kameraa..., ei haittaa, ikuistettava on. Noin. Kamera kiinni. Perhana kun laturi jäi kotiin.