The Cardigans: Life (Trampolene 1995 CD)

Ruotsin Jönköpingistä kotoisin olevan The Cardigansin toinen pitkäsoitto Life on ollut pettymys. Levyn hankinnan lähtökohta eli se, minkä vuoksi päädyin Cardigansin tähän levyyn, on kadoksissa?? Olisinko jo ehtinyt kuulla bändin seuraavan vuoden hitin Lovefoolin, mutta kuitenkin päätynyt hankkimaan aiemman vuoden Life-levyn? Tällainen muistikuva on. Yhtä hatara kuin mies.

The Cardigans: Life (Trampolene 1995 CD),
photo Martin Bogren, sleeve Renck & Drugge

Vaikeata oli jo avausbiisin Carnivalin kohdalla, sillä en ollut rokkijätkänä varautunut näin pehmeään tarjoiluun. Ilmankos likka Persson hymyilee levyn kannessa, vaikka on juuri hokkareilla mennyt pitkäkseen. Pehmeätä on. Nyttemmin ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja rokkijätkäkin pehmentynyt. Nykyään Carnival kuullostaa oikein letkeältä, pulssiin sopivalta. Tosin enemmän pulssia nostattaa Perssonin hymy.  

Olen kuitenkin kuunnellut levyä kuin halvalla lasikuituveneellä Ruotsin rannikkoa juhannuksena poukkoillen - yhdellä airolla. Joka rannassa raikuu Gordon´s Gardenpartyn, Pikebubbelis tai Travelling With Charlien kaltainen tekopirteä ruotsalainen ilkama. Ei jaksa. Lopuksi tanssitaan salon ympäri laulaen Closing Timea. Kyselen kossupullon perään, mutta kuulen sen olevan kokossa. Pakko jaksaa; ja siihen helpottaa Closing Timen yhteislauluun liittyminen. 

The Cardigans: Life
(Trampolene 1995 CD), 
photo Martin Bogren,
 sleeve Renck & Drugge

Liika kriittisyys pois naapurin kanssa pelehtimisessä. Daddy´s Car menettelee hienona sunnuntai-kappaleena. Loistava biisi festareiden lavalle; huoleton kivalla tavalla. Vaikka Tomorrow kulkee paikoin nytkähdellen, on kappaleessa motown alun jälkeen mukavaa ilmavuutta ja Perssonin pumpulia. Poski poskea vasten. Taas hymyilyttää! 

Nyt kun levyä kuuntelee pala palalta, pahasti sanottuna homeet raapien pois, kuulostaa se jopa paikoin syötävältä. Vaikka Fine ei sen kummemmin jää mieleen, on se pitkälti ryhdikäs popkappale, jonka bassottelu on hyvinkin krokanttista. Hey! Get Out of My Way pomppii pomppii leikkisästi, maltillisesti ja hyvää melodiaa pitäen, turhia tumpuloimatta. 

The Cardigans: Life (Trampolene 1995 CD), 
photo Martin Bogren, sleeve Renck & Drugge

Levy on liian fiini. CD:n pahvit ovat liian hienot. Puuteri pöllyää joka nurkan takana. Mikäli silmät vuotavat, se johtuu puuterista. Joka kerta kun olen levyä kuunnellut, on tullut vaivaantunut olo, tietyt melodiat saavat aikaan mahanpuruja. Liekö levyn syytä, mutta suhde Cardigansiin on syyttä jäänyt aavistuksen etäiseksi. Yllätynkin, että Life on vuoden 1996 First Band in The Moon levyn ohella bändin arvostetuimpia. 

Vaikka kaikki biisit eivät ole kolahtaneet niiden toivomalla tavalla, kolahtaa Nina Perssonin ääni. Se jää mieleen. Se on kaunis. Onneksi ovat laittaneet kanteen juuri Perssonin.

**-tähteä (asteikko 1-3 tähteä)