torstai 2. kesäkuuta 2016

King Kong / Original Soundtrack (Reprise 1976 LP) - Badding / Musiikkia Markku Pölösen elokuvasta (Love 2000 CD)

King Kong / Original
Soundtrack (Reprise 1976
LP)

Olen usein miettinyt hyllyssäni olevia soundtrack-levyjä. Osa levyistä on pelkästään tietyn esiintyjän ansioita, osa pelkän elokuvan ja osa jostain sieltä väliltä. Tällä kertaa haarukoin periaatteessa kahta hyvinkin erilaista, mutta yllättäen lopulta kovinkin samankaltaista levyä. Vuoden 1976 King Kong on hyllyssä pelkästään kansien ja oheismateriaalin ansiosta - Badding on vain ja ainoastaan linkki Rauliin, musiikkiin ja henkilöhahmoon. 

Molemmat elokuvat olen nähnyt - Baddingin jopa ensi-illassa. Tuo nimenomainen vuoden 1976 King Kong on kuitenkin jo pyyhkiytynyt mielestä, puhumattakaan ääniraidasta. Badding on ikävä kyllä edelleen mielessä. Odotusarvo oli paljon suurempi, mitä Pölösmäinen elokuva lopulta oli. Jossain määrin King Kong ja Badding ovat samasta puusta veistettyjä - molemmat satua ja fiktiota, (ihmis)luonnon ja kaupungin vastakkainasettelua. Jahtia. Eikä yhtäläisyydet tähän lopu.





King Kong / Original Soundtrack (Reprise 1976 LP) 
-
Badding / Musiikkia Markku Pölösen elokuvasta (Love 2000 CD)

Badding / Musiikkia Markku Pölösen
elokuvasta (Love 2000 
CD),
kuva Jolle Onnismaa
Baddingin unenomainen avaus Kaislikko voisi yhtä hyvin olla avaus King Kong-levyltä. Viihdeteollisuuden mittakaavat ovat tietysti erilaiset verrattuna viisinkertaisen Oscar-voittajan John Barryn säveltämään levyyn, kuin Pölösen Baddingiin ja lauluyhtye Human Organiin. Ihmisluonto eri mantereilla on silti sama ja kasvavat kauhuelementit vievät King Kongia Baddingista yllättävän vähän eri teille. King Kong kuulosta tuon em. teollisuuden vuoksi raadollisemmalta, joka välittyy varsinkin seitsenminuuttisessa eepoksessa Sacrifice - Hail To The King kappaleessa, kun samaan aikaan Badding soundtrackilla soi varsin tyylikkäästi Human Organin kanssa yhteenmiksattu Kaupunki / Ja Rokki Soi. Tässä vaiheessa ihmismetsästys Someron metsissä menee vielä Baddingin ehdoilla. Hail Rauli! 


King Kong / Original Soundtrack
(Reprise 1976 LP)

Arthusa on King Kongin Valot ja toisinpäin. Molempien kauniiden kappaleiden hopeareunus pilvi välkehtii paremmasta huomisesta. Todellisuus on kuitenkin jo päässyt vääntymään. Draaman kaari jatkuu; Full Moon Domain - Beaty Is A Beast vs. Lähtö, Rakkauden Myrkky ja Maantiellä. John Barry osaa viivyttää tunnelmaa kauniisti, antaa (hiljaisuudelle) aikaa. Barry nappasikin Oscarinsa mm. sellaisista suuren hapen vaativista elokuvista kuten Minun Afrikkani (1985) ja Tanssii Susien Kanssa (1990). Toisaalta Barry on tunnettu myös useimmista Bond-elokuvista.



Badding-soundtrack runko koostuu monista lyhyistä ja suht taiteellisesti vapaista siirtymistä ja tietysti Rauli Badding Somerjoen kappaleista. Riskejä Raulin omissa biiseissä ei juurikaan ole otettu, vaan pelattu varman päälle valitsemalla mukaan mm. Valot, Fiilaten Ja Höyläten, Tähdet Tähdet ja Paratiisi. Näkemyksellisyyttä muuten läyhähkössä biisimateriaalissa osoittaa A. Aimon tulkinta Arpisista Haavoista. Kaiken kaikkiaan filmimusiikin sävellyksestä on vastannut Vesa Mäkinen. 

Rakkauden Myrkky on tekniikalla pyöräytetty sillisalaatiksi ja näin tuohon kappaleeseen on esittäjäksi saatu monenkirjava kolmikko Badding - Reinikainen - Franzen. Levyn lyhyet pätkät ovat tiukimmillaan puolen minuutin pintaan, eikä niistä tahdo saada mehua tiristettyä. Sama pätee koko pakettiin ja lähinnä elokuvaan, joka jää hieman saavuttomaksi. Hentoinen hönkäys. Maineikas verkkosivusto IMBd on elokuva-arvosteluissaan antanut Baddingille 6,0 pistettä, kun taas King Kong on joutunut tyytymään 5,8 pisteeseen. 

Rauli ja King Kong pakenevat tahoillaan pahaa maailmaa. Länkkärissä Badding löytää turvapaikan luonnosta, kun toisaalla "kaukana Valtameren syrjäisellä saarella" edes luonto ei kykene tuomaan turvapaikkaa. Ahdistavuus kasvaa ja Barry värittää sitä taidokkailla taustoilla. King Kong on paikoin silkkaa kauhua!

 Kong on vangittu kirjaimellisesti ja Badding vähintäänkin henkisesti. Kong
rautahäkissä ja Badding Ladossa. Musiikilliset mielikuvat eivät lupaa King Kongille juurikaan tulevaisuutta, mutta Baddingilla toivo vielä itää, sillä Badding osaa paeta - edes osittain. Mutta tunteille Baddingkään ei mahda mitään ja ne ruoskivat ja ryöpyttävät Raulia - Omista Minut ja Fiilate ja Höyläten kertovat vuoristoradasta. Väliin heitetään tiukka Fever ja lopulta futurustiset mittakaavat saava Akti. Raulin on pakko paeta ja se viedään äärimmäisyyksiin sellaisilla hitti kappaleilla kuten Tähdet Tähdet ja Paratiisi ja pienillä lyhyillä kuvaelmilla Lammella ja Kotimökki. Lammella Rauli kohtaa jälleen western-maailmansa ja Kotimökin melodian lämpö välittää haikeutta.

King Kong on menettänyt kotinsa konkreettisemmin ja on peloissaan ja ärsytetty. Raivon kynnys on ylittymässä, mutta sitä ahne ihminen ei "näe". Kong Hits The Big Apple on makaaberi iloittelu eläimen tuskan keskellä ja se saa ihokarvat värisemään sävel säveleltä ihmisen eettisyyden kadottua. 

John Barry päästää lopulta helpolla, kun kauhun elementit tekevät tilaa ilmaville sävelille. Loppu rullataan kevyesti. Badding-levy päättyy pariin helmeen, sillä riipivä Anna Arpisten Haavojen Olla on miksattu Baddingin ja Human Organin "yhteiseksi live-esitykseksi" ja heti perään ajatuksia herättävä todella kaunis Badding-klassikko Kuihtuu Kesäinen Maa. Kuihtuu Kesäinen Maa tulee levyllä kahdesti, sillä jälkimmäistä instrumentaali-versiota suunniteltiin elokuvan lopputeksteihin, mutta se jäi lopulta pelkäksi ideaksi. 


Badding / Musiikkia Markku Pölösen
 elokuvasta (Love 2000 CD),
kuva Jolle Onnismaa. Baddingia
näytteleeJanne Reinikainen
Sekä King Kongin, että Baddingin kohtalot jäävät kaivertamaan mieltä. Se ei suoraan levyiltä välity, vaan on eduksi tietää elokuvien runko suurpiirteittäin. Levyt antavat pohdinnalle taustatukea, vihjeitä ja voikin ynnätä, että levyt ovat tehneet tehtävänsä ryöpyttämällä mielikuvitusta. Molemmat ahdistavat, mutta saavat samalla ymmärtämään elämän kauneutta. Vastuu ymmärtämiselle, mistä kauneus kumpuaa, on kuulijan. Levyt ovat pieniä (ehkä turhan tärkeitäkin) lisiä elokuvien fiiliksiin, knoppeja, muistolisiä. Ne ovat joka tapauksessa osa jotain suurempaa kokonaisuutta.



Molemmat levyt **-tähteä
(asteikko 1-3 tähteä)




Lähde; wikipedia 
impd.com
elonet .fi  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti