Vesa-Matti Loiri; Ivalo (2006, Warner Music Finland CD)

 Vesa-Matti Loiri; Ivalo (2006, Warner Music Finland ),
kuvat Julius Mauranen, Petri Eklund, kansi Tommi Levy/
Mainonnan Työmaa

Suhteeni Vesa-Matti Loiriin on viime vuosien aikana kasvanut hurjasti. Turhapuro oli Turhapuro ja se kuului lapsuuteen ja nuoruuteen. Siitä oli helppo tykätä tiettyyn pisteeseen asti. Viulumies ja Kusela kävivät mieltymysteni äärilaidoilla ja kadotin otteeni Loiriin. Eino Leino tulkinnat ovat jääneet väliin. En usko, että Loirin tulkinnat suomalaisista rock-kappaleista olisi ollut se imagon nostaja, vaan tyyli jolla Loiri teki sen, vaikkakin ilkiurisimmat pitävät vuosien 2006-2008 cover-levyjä pelkästään Johhny Cash kopioina. Olkoonkin yhdenmukaisuutta karussa hengessä; yleishapitus Lappi-teemoineen ja loistavine kiertue orkestereineen osui naulan kantaan. Veskun ammattimainen ote oli huipussaan. Viimeisenä pisarana näen Vesa-Matti Loirin ryhdikkään otteen elämästä, vaikkakin pyövelin painostamana. Vesku ei ole antanut periksi. Vuoden 2005 ilmestyneen elokuvan Kaksipäisen kotkan varjossa (ohj. Timo Koivusalo) jälkeen Loiri piti elokuvissa taukoa, kunnes palasi vuoden 2011 filmatisointiin Arto Salmisen kirjasta Varasto (ohj. Taru Mäkelä). Suomi kaipaa vahvoja hahmoja.

Ei siis ollut vaikea valita, kun törmäsin kirpputorin laarissa Vesa-Matti Loirin 2006 julkaistuun Ivalo-levyyn. Cover kappaleet ovat pääosin kuultuja ja päällisin puolin tuttuja, mutta kokonaisuus on arvoitus. Levyn lähtökohtana on kunnioittaa suomalaista rock- ja pop-runoutta. Mm. Tästä asti aikaa, Pyhä toimitus, Olkinainen ja Ihmisen ikävä toisen luo, ovat merkkiteoksia, jotka kattavat nämä määritelmät.

 Vesa-Matti Loiri; Ivalo (2006, Warner Music Finland ), kuvat Julius Mauranen, Petri Eklund, kansi Tommi Levy/
Mainonnan Työmaa

Vesa-Matti Loiri; Ivalo (2006, Warner Music Finland CD)

Tästä asti aikaa

(Säv. Timo Kivikangas-Sakari Pesola, san. Pauli Hanhiniemi) - 4:03

Vesa-Matti Loiri saa välittömästi tipan silmään. Tumman tarinan äänellä tulkinta Kolmannen Naisen klassikosta pysäyttää ohennetunkin veren. Kolmannen Naisen viikarimaisuus vaihtuu viimeiseen hengenvetoon; kynttilä on palanut vääjäämättä loppuun ja nyt pitäisi löytää uutta steariinia. Sovitus pysäyttää rauhallisuudella. Kananlihalla käydään. 

Kun olet poissa

(Säv. Mikko Syrjä, san. Martti Syrjä) - 4:14

Kun olet poissa on jo itsellään Eppu Normaalin esittämänä eteerinen. Loiri ottaa tästäkin vielä yhden tason pois. Temmot jätetään käyttämättä, ne ovat turhia. Tauoille ja hiljaisuudelle annetaan tilaa. Koko levyn tekeminen Lapissa, Ivalossa kulminoituu tähän kappaleeseen.  Loiri malttaa ja se on valttia.

Myrskypääsky

(Säv. & san. J.Karjalainen) - 3:57

Tämä kappale tuo mieleen hienot Taunon Palon Kulkurin kannel -levyn kappaleet. Tässä on samaa tulkinnallista vanhan miehen kepeyttä. Loiri vie pienellä tanssahtelevalla äänellä pelkistettyä kappaletta eteenpäin. Kaunis. 

Pyhä toimitus

(Säv. & san. Juice Leskinen) - 3:26

Vesa-Matti Loiri on yksi harvoista, joka mahtuu Juice Leskisen saappaisiin. Pyhä toimitus Juicen jälkeen tuntuu aavistuksen oudolta ja vaatii totuttelua. Loirin äänessä on pyöreän erilainen sävy. Tunnelmaan pääsy hieman kestää, mutta ottaa lopulta työvoiton. Loiri istuu Leskiseen, vaikkakin hieman hakien.

 Vesa-Matti Loiri; Ivalo (2006, Warner Music Finland ),
kuvat Julius Mauranen, Petri Eklund, kansi Tommi Levy/
Mainonnan Työmaa

Aavaa preeriaa

(Säv. & san. Tuomari Nurmio) - 3:39

Aavaa preeriaa on levyn irroittelu. Loiri on miltei hilpeäällä tuulella; istuu pölyn päällä, selailee vanhaa Tex Willeriä ja räiskii paukkupistoolilla ilmaan. Loiri laulaa kuin viltin alta. Iltanuotion halkoja haetaan. Kipinätaivas syttyy. Yön pimeydessä on valopiste.

Hetken tie on kevyt

(Säv. Matti Mikkola, san. Otto Grundström) - 4:10

Olkinainen 

(Säv. Matti Nurro, san. Heikki Salo) - 4:35

Tehosekoittimen kappale Hetken tie on kevyt ja Miljoonasateen Olkinainen kuluvat samaan kategoriaan, kuin alun Tästä asti aikaa ja Kun olet poissa. Loiri tulkitsee näitä kappaleita astetta kevyemällä kädellä, mutta ei unohda tarttua alkuperäisten tiukkaan teemaan omalla näppimäisellä otteella. Hienoja versioita, hienoja tekstejä; varsinkin Olkinainen, joka tuntuu perin Loirimaiselta kappaleelta. 

Tyhjää

(Säv. & san. Asko Raivio) - 4:28

Kasevan Tyhjää on levyn raadollisia esityksiä. Tunnelma pidetään korkealla ja sovitus dramaattisena. Näissä Loiri ja orkesteri ovat iskussa. Melodia on äärimmäisen kaunis. Suomalaista fadoa. Levyn kaikki sovitukset ovat Hannu Pikkaraisen käsialaa.

Ihmisen ikävä toisen luo

(Säv & san. Mikko Alatalo - Harri Rinne) - 4:25

Ihmisen ikävä toisen luo on liian vahvasti Alatalon kappale ja korva särähtää liian usein. Versio ei taivu Loirille. Esitys menee tamppaamiseksi. Hitaampi tempo ei ruoki kappaletta lihaksi. Pelkkä kertosäe ei riitä tekemään kokonaisuutta. 

Palava pää

(Säv. Arto Tamminen, sa. J.Karjalainen) - 3:30

Kuka kertoisi minulle

(Säv. Otto Donner, san. Aulikki Oksanen) - 3:06

Kaunis Palava pää istuu Loirille ensi tahdeista lähtien. Sanat sulavat suussa ja Loiri lipoo Samuli Edelmannia lyhyemmillä äänteillä nyansseja huuliltaan. Aurinkoa kurkoittava esitys. Kuka kertoisi minulle jatkaa Palavan pään aloittamaa valoisaa polkua. Heinikossa on mukava maata ja kurkkia tuulen kaatoa. Heinikossa lepää lapsenmielisyys. Uteliaisuus. Kauniin hataraa.

Pelasta maailma

(Säv & san. A.W.Yrjänä) - 3:52

A.W. Yrjänän vahva Pelasta maailma - sanat ovat suuria Vesa-Matti Loirillekin ja hän joutuukin laittamaan parastaan saadakseen sanoille painoarvoa. Loirin taistelu välittyy ja se säpsähdyttää. Loiri kuulostaa paikoin heikolta ja hajoavalta, mutta lopun realismi saa voimat palaamaan. Versio on alkuperäistä puolisen minuuttia lyhyempi.

Sisältäni portin löysin

(Säv. & san. Pekka Streng) - 4:40

Pekka Strengin Sisältäni portin löysin on kappale, johon on hyvä lopettaa; tasapainoinen ja kaunis. Loiri jättää neutraalin maun, eikä tunneskaalan ääri-ilmiöt saa liikaa valtaa, ellei lopun taivaisiin katoava melodia saa niskakarvoja pystyyn.

  

 Vesa-Matti Loiri; Ivalo (2006, Warner
Music Finland ), kuvat Julius
Mauranen, Petri Eklund, kansi
Tommi Levy/Mainonnan Työmaa

Ivalo-levyn kokonaisuus on vaikuttava, kiittäminen Loirin paljon puhutun ja kehutun tulkinnan, jolle löytyy painoarvoa. Kiittäminen kuuluu myös laadukkaalle orkesterille ja kaikille joiden nimet löytyvät tekijäluettelosta. Levyn ainoa kompurointi valinnoissa on Ihmisen ikävä toisen luo, mutta muuten Loiri saa kappaleisiin uutta verta ja hehkua niin, että paketti lämmittää. Käsissä ei ole vaivaannuttava uudelleen versionti muiden kappaleista, vaan näkemyksellinen tulkinta teksteistä ja kappaleista. Levy on juuri niin vahva, miltä se näyttää, maistuu ja kuuluu.


***-tähteä (asteikko 1-3 tähteä) 





Ilma oli aurinkoinen, lempeä nouseva poutatuuli puhalsi kasvoihin sivulta. Ukkonen kuului etäällä, kadoten kohta horisontissa siintävien tuntureiden varjoon. Paljakka hiveli jalkoja. Poroaidalle tultaessa tunsimme kuinka tyven otti meidät yllättäen syleilyyn. Tuuli oli kuihtunut, itseasiassa se kääntyi, nyt meitä kohti ja se puhalsi tummanpuhuvia ukkoshattaroita yhä lähemmäksi. Matkaa tuvalle oli reilusti. 

Charles Perrault: Cendrillon ( Tuhkimo kirja + 7# )

Ensimmäistä kertaa törmään satukirjaan tai kirjaan ylipäätään, jossa on vinyylilevy mukana. Vuonna 1971 julkaistu satukirja Cendrillon (Tuhkimo), kätkee etukannen taakse sisätaskuun 7# singlen (CBS), johon on luettu ja laulettu 20 sivuinen tarina. Cendrillon eli Tuhkimo on Charles Perrault`nin kirjoittama satu, jonka ensiesitys Pariisilaisessa oopperassa oli 1899. Tämän kirjan sovituksen ovat tehneet Jeanne Cappe ja Francis Scaglia. Kappaleet ovat Les Costan ja kuvitus Jean-Léon Huensin. 

Harmikseni tuote on ranskankielinen. Näin siitä menee periaatteessa kaikki ohitse. Mutta nautitaan kauniista ranskan kielestä ja visuaalisesta ilmeestä. Levy etiketti on  kaunis satuaihein piirros ja levytasku tyttömäisen purppura. Levy lepää kirjan kannessa kuin lompakko taskussa tai tikkari maitohampaisen suussa. Satu on kerrottu levylle melko tummalla ja normaalilla äänellä, verrattuna vastaavia suomalaisia äänitteitä, joissa eläytyminen on toista luokkaa.  Tämän levyn efektit ovat jäänet muutamaan tiu´n kilahdukseen ja huilun luikahdukseen, mutta se riittää mainiosti. Yksinkertainen on kaunista. Levyn molemmilla puolin on laulua. Laulut ovat melko aikuismaisen oloisia. Mahtaako olla kulttuuriero? Kaikki mitä kirjasta löytyy, löytyy myös levyltä ja toisin päin. Yksi yhteen. Ranskan kielestä en tiedä, mutta luetun tekstin vauhti on nopeaa. Karaokena en pysynyt perässä, vaikka välillä oikasinkin. Levyn puolet kestävät n kahdeksan minuuttia. Satu levyllä loppuu lauluun ja mainioon lallatukseen. Iloinen loppu. Ja sitten pienet ranskalaiset pomppivat ja huutavat keittiössä, "encore, encore!".

Kirja on selkeä lukuinen, hyvällä fontilla painettu. Sivut eivät ole täyteen ahdetut, kuten usein näkee. Kuvitus on myös selkeää ja kaunista, mutta ei liian tyttömäistä. Värit ovat kohdallaan. Levy ja kirjan yhdistelmä on miellyttävä ja toimiva. Mikäli toinen tuote hajoaa, voi käyttää toista tuotetta. Ääni kähenä; levy pyörimään - mummolassa; kirja käteen. Mutta kukapa ei mukavan mummon kanssa haluaisi seurustella?

Tämä on samalla vanhin äänite + kirja yhdistelmä, mihin olen törmännyt. Mistähän mahtavat löytyä tällaisen konseptin juuret? Mitä satuihin tulee, niin onneksi taltioin aikoinaan Matti Pellonpää ja Kari Väänäsen Radioteatterin huikasevana tulkintana A. A. Milnen Nalle Puhin. Onneksi nämä ranskan kielen taitoiset kaverukset tulkitsivat sen suomeksi ja tavalla joka ei jätä ketään kylmäksi.

C´est la vie!

Squirrel Nut Zippers; Hot (Mammoth records, 1996, CD)

Squirrel Nut Zippers; Hot (Mammoth records, 1996, CD),
art direction Lane Wurster, graphic designer Chris Eselgroth,

Tämän Squirrel Nut Zippersin levy Hot (Mammoth records, 1996, CD), laittoi tietokoneeni niin junttaan, ettei valveutunut korjaajakaverikaan tahtonut saada konetta elvytettyä. Levy sisältää liikkuvaa kuvaa, joka ei soveltunut koneeseeni. Työvoiton jälkeen lukko aukesi, kaveri sai pullon viskiä ja minä pidin jatkossa levyn kaukana tietokoneesta. 

Squirrel Nut Zippersin Hot on kuitenkin levynä mainio, hulvaton. Näin muistan. Amerikkalaisen orkesterin toimintavuodet sijoittuvat kahteen jaksoon; 1993-2000 ja 2006-2010. Heiltä ilmestyi 9 albumia, mutta suurempi menestys jäi vain pintaraapaisukseksi. Aika kultaa muistot, sillä viime kuuntelukerrasta lienee jo 5-6 vuotta. Onko kultaus säilynyt; onko levy vielä kuumaa kamaa?

Squirrel Nut Zippers; 

Hot (Mammoth records, 1996, CD)

Squirrel Nut Zippers; Hot (Mammoth records, 1996, CD),
art direction Lane Wurster, graphic designer Chris Eselgroth,
photo Roger Manley

Laaki ja vainaa. Selkeäksi käy heti avauksessa, kuinka monipuolisesta orkesterista on kyse. Soitinlistalta löytyy mm banjoa, saxophonia, ukulelea jne... Ja tyyliä haetaan mm. bluesista, jazzista ja juutalaisten kansanmusiikista klezmeristä.

Got my own thing now takoo rytmiä ja vauhtia. Kappale on täyteen pumpattu greippi, täynnä tavaraa, hedelmälihaa. 

Put a lid on it notkahtaa viinatrokareiden kanssa samalle huuruiselle penkille. Katharine Whalen nasaalimainen ääni istuu kuin kostea korkki avattuun elämän veteen. Torvi pärisee korvassa eilisillan haamuna. 

Sirkusmaisen viihteellinen instrumentaali Memphis exorcism on nopea pala; 2;24.

Twilight ja It ain´t you sammuttavat kantapöydän lämpökynttilät ja ottavat hehkunsa ulkoa tulevasta katuvalosta. Twilightin tunnelma herkistetään eri soittimien hienoisella jammailulla. Rytmi malttaa. Se odottaa, Hieman Hawaijia, hieman koristeltua drinkkiä ja kuunvaloa. It ain´t you´n tunnelma nousee alun jännitteen jälkeen viekottelevaksi. 

Prinzce nez vie mielikuvissa mykkäelokuvien maailmaan. Jazzhenkinen, nopea dixie on täyteläinen kappale. 

Hell on Squirrel Nut Zippersin ainoaksi jäänyt merkittävä listamenestyjä. Kappale on hulvaton, liki rallienglannilla laulettu rätätä orkesteri irroittelu. Rumpali nakuttaa tarkasti nuotteja muulle orkesterille, joka yrittää pysyä hullulla pikataipaleella. Meno äityy huikeaksi. 

Sohvannoja kuiskuttelu Mean to be tasaa tunnelmaa. Katharine Whale tuo halutessaan  mieleen aavistuksen Billie Holidayn. 

Bad businessmanissa tulee esiin orkesterin ongelma. Tuntuu kuin tämän olisi jo kuullut, deja vu. Banjoilla ja torvilla höystetty melodia on jo perin tutun tuntuista. Hieman häiritsee, ei sille mitään mahda. Ja heti orkesteri oikaisee, lyö vastapalloon. 

Vaikka pitkähkön (3;52) Flight of the passing fancyn tarvikeaineet ovat samat kuin Pahassa bisnesmiehessä, on keitos kuumennettu eri liekillä. Koukkua tulee joka suunnasta. Lyömäsoittin on armoton, kun se pääsee esille näin näkyvästi. Puhaltimet varastelevat huomiota siellä täällä. Karkulaisia jazz orkesterista, vapaita. 

Blue angelissa persoonallinen Katharine Whalen löysästi lakaisee letkeällä äänellä kuulijan pikkurillinsä ympärille. Melodia on miltei välinpitämättömän läyhää, mutta se ei haittaa. Antaa suklaan sulaa. 

Levyn lopettaa kokonaisuuden kolmas instrumentaali The interlocutos. Instrumentaalien käyttö kertoo orkesterin toimivuudesta ja melodian vahvuudesta. Kappaleet istuvat mainiosti kokonaisuuteen, tuoden mukanaan syvyyttä, eikä Bad bisnesmanin kaltaista toiston tunnetta pääse syntymään.

Squirrel Nut Zippers; Hot (Mammoth records, 1996, CD),
art direction Lane Wurster, graphic designer Chris Eselgroth,

Ilman Bad bisnesmannia levyn kesto putoaisi 35 minuuttiin, mutta se olisi kannattanut. Käsissä olisi todella kuuma ja viihdyttävä levy. Ei Hot huonoksi nytkään jää tai edes heikoksi, mutta em. kappale saattaa herkimpiä ärsyttää juuri se verran, että valintatilanteessa jäädään kynnyksen väärälle puolelle. Hot istuu kuin bonzai puu suomalaiseen puutarhaan. Se on tilanteen herra kun kutsu kuuluu oikeasta osoitteesta. Hot tuo laatua tunnlemaan; kekkereihin, sadonkorjuuseen, tilipäivään. Squirrel Nut Zippers on levyhyllyä täydentävä orkesteri. 

***-tähteä (asteikko 1-3 tähteä)

lähteet;

wikipedia

Squirrel Nut Zippers; Hot (Mammoth records, 1996, CD),art direction Lane Wurster, graphic designer Chris Eselgroth,
photo Jean Christian Rostagni

Merirosvoradio - elokuvan ääniraita

Rickhard Curtisin ohjaaman  elokuvan Merirosvoradio  (The boat that rocked, 2009) soundtrackia on jossain yhteydessä mainittu kaikkien aikojen parhaimmaksi. Titteli on niin kova. Soundtrackin listaa selatessa, vastaan tulee tukku hienoja orkestereita ja kappaleita; en siis väitä vastaan, varsinkin kun mieltymys ja kokemuspohja soundtrackeihin on alhainen. Yleensä elokuvien musiikit jäävät irrallistapauksiksi; hieno kappale siellä täällä, mutta kokonaisuudesta ei niinkään pisteitä heru. Soundtrack levyt, jotka hyllystäni löytyvät, ovat lähinnä tunnetason levyjä, ei niin laadun mittapuita. Nyt katson elokuvan niin, että tarkkailen lähinnä ääniraitaa. Mikä osuus musiikilla on? Onko nippu loistavia biisejä istutettu niin, että ne tukevat elokuvaa vai onko kyseessä pelkkä loistava soundtrack runko?



Merirosvoradio  (The boat that rocked, 2009)


On vuosi 1966 kun radiosta etsitään kanavaa, joka lähettäisi luvatonta ohjelmaa Britteihin. Räväkkä The Kinks nostetaan kuvaamaan anarkiaa. Toimii! Siirtymä The Kinksistä meren kuohuihin ja myrskyn ääniin tuntuu suunniteltulta. Kuvan kulkiessa laivan uumenisssa, taustalla ääniraidalla kuin huomaamattomana haamuäänenä, muzakina, kuuluu musiikki. Kuin se eläisi laivan rungossa. Jo ensiminuuteilla musiikki upotetaan elokuvan yleiseen hälinään niin, että tuskin sitä kuulee tai tarkemmin noteeraa, ellei erikseen kuuntele. Elokuvan nähtyään tällaisia kappaleita ei edes muista. Vielä Friday on my mind ja sen jälkeen hieman hiljentyy; aikaa mennyt n. 7 minuuttia. Loogista tietysti on, että radioaseman ollessa näin vahvasti yhtenä juonikäänteenä, musiikkikin on vahvasti esillä. Vuorosanoille annetaan oma rauha lähinnä pääministerin ja alaisten keskutellessa, mutta kun siirrytään takaisin laivalle, siirtymä tapahtuu musiikilla. Elokuvan vuoropuhelun rytmittämistä. Toki myös laivalla on hiljaisia hetkiä tai annetaan tilaa vuorosanoille - pidetään paketti kasassa. Draama kaartuu.  

Selkeitä painottavia kappaleita on mm. The Holliesin; I`m alive, kun radioasemalla kiistellään F-sanan käyttämistä ensimmäistä kertaa eetteriin tai Leonard Cohenin; Marianne, kun ihmissuhteet näyttelevät osaa. Vahvoihin tunnetiloihin on yhdistetty mm. Lorraine Ellisonin; Stay with me, Whon; I can see for miles, Dusty Springfieldin; You don´t have to say you love me ja Procol Harumin; A Whiter Shade of Pale. The Kinksin; Sunny Afternoon soi dramaattisten vaiheiden jälkeen, leikkisyyden luomisessa - elämä hymyilee, mutta alla säteilee jännitteen luominen. Merirosvoradio on tyylilajiltaan komedia ja sitä tukee mm. Beach Boysin; Wouldn´t it be nice, kohtauksessa, joka tällä musiikkivalinnalla nousee miltei brutaaliksi. Tätä edeltävä toiminnallinen kohtaus kuitataan The Wholla. Pääsääntöisesti voi sanoa, että musiikilla on illoitteleva osa; se tarttuu kuin takiainen ja rakastaa sinua niin kauan kun taivut sille. Olet myyty, et voi vastustaa. Laiva seilaa näennäisesti hyvien tuulien alla. 

Elokuvassa on myös orkestereita, joita ei soundtrackilla ole. Mm Rolling Stones, Them, The Seekers ja Jimi Hendrix. Tupla CD on täynnä herkkuja ja eittämättä nämäkin olisivat kakkua koristaneet. Se on sitten makukysymys, onko soundtrack paras mahdollinen. Puuttuuko siitä jotain? Elokuvaan nähden levyn kappaleet eivät ole esiintymisjärjestyksessä. Sekin on makukysymys, kun elokuva nojautuu näin vahvasti itse kappaleisiin. Mikäli elokuvaan olisi erikseen tehty elokuvallinen musiikkisovitus, niin silloin olisi aiheellista kyseenalaistaa kappalejärjestys. Ihan fiiliksen takia. Nyt kappaleet toimivat levyllä irrallisina musiikkikarkkeina. 

Merirosvoradiossa musiikki on selkeä näyttelijä, sen läsnäolo ruokkii ja se kuljettaa tarinaa vahvalla otteella; melkein voisi puhua pikkulinnun mielellä musiikkielokuvasta, sillä sitähän tämä on. Musiikkihan tässä on elämässä ja kuolemassa. Ihiminen  - DJ ja poliitikko - on vain välikäsi. Elokuvan musiikista tulee hyvä olo, se on hyvällä maulla valittua. On pienoinen ihme, ettei rock musiikin helmiä ole paremmin käytetty elokuvateollisuudessa - onkin siis avosylin otettava vastaan Martin Scorsesen  kulttuuriteko, jossa tavoitteena on saada Ramones valkokankankaalle bändin 40-vuotis juhlavuoden kunniaksi. 

CD 1 
1 Duffy – Stay With Me Baby 
2 The Kinks – All Day and All of the Night 
3 The Turtles – Elenore 
4 John Fred and Playboy Band – Judy In Disguise 
5 Martha Reeves & the Vandellas – Dancing In the Street
6 Beach Boys – Wouldn’t It Be Nice 
7 Smokey Robinson & the Miracles – Ooh Baby Baby 
8 Herb Alpert & the Tijuana Brass – This Guy’s In Love 
9 Tommy James & the Shondells – Crimson & Clover 
10 Jeff Beck – Hi Ho Silver Lining 
11 The Who – I Can See For Miles 
12 The Troggs – With a Girl Like You 
13 The Boxtops – the Letter 
14 The Hollies – I’m Alive 
15 Chris Andrews – Yesterday Man 
16 Paul Jones – I’ve Been a Bad Bad Boy 
17 The Tremaloes – Silence is Golden 
18 Skeeter Davis – the End of the World

CD 2
1 Easybeats – Friday On My Mindd 
2 The Who – My Generation 
3 Cream – I Feel Free 
4 Jimi Hendrix – the Wind Cries Mary 
5 Procol Harum – a Whiter Shade of Pale 
6 Otis Redding – These Arms of Mine 
7 Junior Walker & the All Stars – Cleo’s Mood 
8 The Supremes – the Happening 
9 The Turtles – She’d Rather Be With Me 
10 The Bystanders – 98.6 
11 The Kinks – Sunny Afternoon 
12 Cat Stevens – Father and Son 
13 The Moody Blues – Nights In White Satin 
14 Dusty Springfield – You Don’t Have To Say You Love Me
15 Lorraine Ellison – Stay With Me 
16 The McCoys – Hang On Sloopy 
17 The Isley Brothers – This Old Heart of Mine 
18 David Bowie – Let’s Dance

Kulta-aikaa (kok), FOLP 19 (LP)

Kulta-aikaa; kok (Fonovox 1975), kansikuva Suomen
kuvapalvelu, Oy Lito-print Ab

Jostain syystä Fonovoxin kokoelma Kulta-aikaa on jo pidemään tovin pyörinyt mielessä. Syksyn korvalla herkistyy ja iltojen tummuessa aistit heräävät; liekö LP:n levynkannen ruskanvärinen auringonlasku jäänyt alitajuntaan ja nyt ensimmäisten kellertävien koivunlehtien liihottaessa kohti mätänevää maata, muisti palauttaa mielikuvan. Syksyllä on enemmän aikaa olla haavemaailmassa; Olavi Virta, Georg Malmsten, A. Aimo jne... (Kauko Käyhkö painettu kanteen Kauko Käykö!). Kova kattaus kuljettajia aikamatkailuun ja unelmointiin.

Mahtavatko nimet kannessa olla "arvo" järjestyksessä, sillä esiintymislistan järjestys levyllä on eri? Villasukat jalkaan ja 50 centin kirpputorihelmi soimaan. 

Kaikki tämän LP-levyn äänitteet ovat 

alkuperäislevyiltä koottuja. Niistä on 

kopioitaessa poistettu elektronisesti 

vanhoille taltioille ominainen rahina.
Lisätty stereokaiku antaa myös 

avaramman vaikutelman. 

- teksti LP-levyn takakannessa -

A - puoli

Terijokelaisen harmonikkalegendan Viljo Vesterisen Säkkijärven polkka on villitsevä. Taustalla oleva Dallape-orkesteri jää hieman vaille huomiota, kun Vesterinen tiluttaa liki kolme minuuttista polkkaa hurmiossa. Itse kappale on useasti kuultuna liki ärsyttävä, mutta monet eri variaatiot ja tauot sen kuulemisessa, nostavat sen yhdeksi klassisimmista kappaleista. Tämä versio on laadukas. 

Nuoren Olavi Virran tango Anna-Liisa on kuin kaste nurmella. Herkkä-ääninen Virta tulkitsee varovaisesti, heikoilla jäillä liikkuen, eikä studio-orkesteri "Suomen soitin" häikäise. Silti Olavi Virran kukkaan puhkeava karisma ja orkesterin kelpo läpivienti riittävät täyttämään nostalgian nälän. 

Odeon tanssiorkesteri säestää pitkällä johdannolla Georg Malmstenin esitystä kappaleesta Lapsuuteni leikkipaikka. Nyt ei olla lähiö kerrostalon pihassa vaan kotikoivun juurella. Raaka kaiho velloo läpi esityksen. Malmstenin lauluosuus jää kappaleessa mielenkiintoisen lyhyeksi, miltei pelkästään toteavaksi ja se tekee kappaleen rakenteessa hieman hätkähdyttävän,  lyhyestä tarinasta puhumattakaan. 

Ture Ara suhtautuu vakavalla otteella Emma esitykseen. Suomi-tanssiorkesterilla on tulkintaa tukeva, hieman dramaattinen tyyli, jossa haiskahtaa aavistuksen Hollywoodimainen elokuvasäestys. Se kieltämättä tuo sävyjä kappaleeseen. 

Reino Armion osuus on tarjota romantiikka ulkomailta; Yö Riossa. Kevyehkö tango on tulisuudeltaan suomalaiseen kalpeuteen sopiva. Armion karisma kestää sen minkä pitää. Suurta matkarakastajaa ei kannata odottaa, vaan hieman ujoa tiirailijaa. Tuttua ja turvallista. 

Erhard Bauschken tanssiorkesteri tarttuu Mustalaistytön kaihoon haasteellisen rivakasti. Erkki Eirto tulkitsee tyylillä, johon suomalainen mies herkimmillään yltää. Esitys on viaton. Mustalaistytön kaiho kappaleen sävel on kaunis. Se on rauhallinen ja ilmava.

Sen minkä Viljo Vesterinen Dallapen kanssa aloitti, sen se myös päättää. A-puoli niputetaan kasaan Vesterisen ja Dallapen tulkinnalla Kostervalssi - Kulkurinvalssi esityksellä, jonka kertosäkeen hönkii Kauko Käyhkö. Käyhkön tulkitsema kertosäe on kalpea ja läyhä, kuin keskikaljakuppilan ujo vakioasiakas. Ei siis ihme, että Käyhkö aloitti samana vuonna (1937) klassisen laulun opinnot. Dallape saa tällä kertaa enemmän kuuluvuutta ja riemastuttaa esitystä raikkaasti. Käyhkön vierailu jää mieleen. 

B - puoli

Valkea sisar on perusreipas tango, johon Dallape-orkesteri saa Georg Malmstenin esityksellä kuulaan sävyn. Sovitus tuo kappaleen loppuun vielä mukavasti tason vaihtelua, joka eheyttää kokonaisuutta.

Kauko Käyhkön hieman vakava ääni sopii Kangastusta-kappaleeseen ja Dallape orkesteri ymmärtää esityksen arvon. Ryhdikästä esitystä ei ole pilattu liiallisella teatraalisuudella ja näin kappale pysyy maistuvan hilittynä. 

Villiruusu Ture Aran esittämänä jatkaa hieman yllätyksetöntä, mutta takuuvarmaa Kulta-aikaa levyä. Aran tulkinta lepää murheen laaksossa. Koko olemus on raskas ja tumman puhuva. Suomalaista perussynkkyyttä parhaimmillaan. Kyllä tämän tahdissa kelpaa murehtia. 

Dallapen suosion ymmärtää, sillä niin tahdikkaasti ja mallikkaasti orkesteri hyökkää A. Aimon tulkitseman Sinut unessa nään tangon kimppuun. A. Aimon tehtäväksi jää seurata näyttävämpää ja täydentää omalla mallikkaalla suorituksellaan esitystä. A. Aimon ääni on miellyttävän ympyränpyöreä. 

Eugen, Georgen veli, Malmstenin Vinhasti tuulet soittaa on leikkisämpi ja musikaalisempi. Rytmi-pojat tuovat säestyksellä esitykseen värejä ja hajuja; tilannekomiikkaa, joka sekin pysyy kovin hillittynä. 

Eugen Malmsten ja Rytmi-Pojat jatkavat samaa tyylilajia (foxtrot) Onnen ovella kappaleessa. Kappaleiden vaihtumista tuskin edes huomaa. Henki on sama. Malmsten tuntuu aavistuksen pinnistelevän, saadakseen ääneensä leikkisyyden ja viihteellisyyden, jota kappale kaipaa. Se tuo hieman tahatonta hilpeyttä esitykseen. 

Olavi Virta päättää levyn slowfoxilla Episodi. Vasta aikuisuuden kynnyksellä olevan Virran olemus on hieman haavoittuvainen, mutta äänessä kaikuu kaunis meille tiedostettu tulevaisuus. Taustaorkesteri "Suomen soitin" on paikoin pelottava, joka saa säestyksen kuulostamaan runttaavalta. 

Kulta-aikaa on kuin vanha auto. Sinällään jo arvoka, mutta renkaissa hieman kulumaa ja ikkunoissa väljyyttä. Kuitenkin äänimerkki toimii ja valot heijastvat pimeässä tien mutkat ja töyssyt. Auto kehrää ja voi hyvin. Kulta-aikaa levy on miellyttävä yhdistelmä laadukkaita esiintyjiä ja kappaleita. Ennenkaikkea se on kokoelma suomalaista musiikkia ja tulkintaa syvimmillään ja parhaimmillaan. Se täydentää neljän vuodenajan kansan identiteettiä. Kulta-aikaa levyn vakavamielisyys on  paikoin tumman puhuvaa ja se nielaisee helposti mukaan syysillan syleilyssä. Esiintyjät ja orkesterit ovat liki myyttisiä ja se lisää levyn painoarvoa. Kappaleiden levytykset vanhimmillan ovat 85 vuoden iässä; Emma. Tai Säkkijärven polkka, jota tapailtiin jo 1800-luvun lopulla. Kulta-aikaa on eittämättä, jos ei aivan suoraan, niin välillisesti pala historiaa. Katoavaa kansanperinnettä. 

***-tähteä (asteikko 1-3  tähteä)

Lähteet: 
www.aanitearkisto.fi
wikipedia  

Pilalle meni omenamehu. Liika happea. Hometta. Juon siis vettä kaivosta. Kylmää. Raikasta. Hammasta vihloo kylmä vesi. En vielä korjauta sitä, syön ensin pitkon pois. Ja poltan puita. Yhtä lailla olen muumio, kuin omena puussa, joka kanssani odottaa puidun pellon takana vaanivaa syksyä, sadetta ja tuulta. Kulta-aikaa se tämäkin, kun oikein tarkkaan ajattelee. Vihmokoon.