Lähdin etsimään joulumusiikkia ja löysinkin. Nyt on tontut asialla, kirjaimellisesti. Kasetti on
Mellow levy-yhtiön c-kasetti vuodelta 1974,
Tontut asialla ja jäljestä vastaa
Tonttutrio Osku, Tasku ja
Rasku. Sovittajana on ollut
Taisto Wesslin. Orkesterin nimi löytyy vain kasetin sisälehtisestä pienellä präntättynä. Itse kasetissakaan ei varsinaisesti esiintyjää ole painettu, mutta
Reima Helmisen nimi on nostettu esille. Iskelmä- ja tanssimestari Helminen ei kuitenkaan ottane asiasta kunniaa, sillä hänen kotisivuiltaan ei tuotannosta löydy
Tontut asialla äänitettä.
 |
Tontut asialla, Mellow -tuotanto ky,
1974. |
Raita 1. Tästä se lähtee. Aloitus menee oman sukan varteen. Orkesteri kutsuu kappaleessa
Tontut asialla kansaa joulujuhlaan ja liki pikkujoulu hengessä mustaa glökiä kaatuu ja jalka nousee koreasti. Joulun peruskaavan mukaan johonkin on päästävä; tärkeintä on lähteminen.
Jouluksi mummolaan, kasetin lyhyin esitys (1:22), kosiskelee nostalgialla, kuulaalla laululla ja kilikellolla. Mummot ovat mukavia.
Joulutontun ohjesääntö muistuttaa kovasti heinolalaista Nypykät orkesteria 80-90-luvulta. Esitys on nopeahkoa kansanmusiikkia.
Joulu merellä karkaa kuin rekan nuppi lumisateeseen, kulkien väljällä bossanova bensalla. Hieman välimeren pärskeitä lasissa. Aavistuksen kotoa eksynyt joulukappale. Kasetin ylle laskeutuva huoltoasemamusiikin leima kasvaa
Kulkuset kappaleessa, jonka sovituksessa päälle lyövät kili kelloset helkkäävät niin harvakseltaan ja valikoidusti, että taitaa kulkusten kilkuttaja pitää jonkin sortin kahvitaukoa. Antihypnoottista. Siitä huolimatta riemastuttava, iholle tuleva versio!
Sylvian joululaulun Osku, Tasku ja Rasku vetävät selkä suorana. Ei sen kummempia metallisoittimia taustalla. Kelpo.
Raita 2 luo ennalta epäilyksiä, kun silmäilee kappaleiden nimiä mm,
Joulupukki Villissä Lännessä, Taskutontun dirlidarlidoi, Pikkutontun kuntorock jne... Avaus
Tonttu tietää on hieman perinteisempi joulukappale. Kulkusia ei tästäkään esityksestä ole unohdettu.
Tanssivan Lumiukon lähtökohta on siinä mielessä mukava, ettei tuota pihojen talvista variksenpelätintä ole lauluissa juurikaan huomioitu, lukuunottamatta puhkisoitettua
Lumiukko animaation tunnussäveltä
Walking in the air. Yhtäläisyyksiä sen ja Tanssivan lumiukon välillä on sanoissa melko paljon. Metsään mennään. Yhtä kaikki, on mukava että lumiukko nostetaan sille kuuluvalle jalustalle. Ei saa jättää lumiukkokaveria maahan makaamaan.
"Joulupukki matkallaan, käy myös halki Lännen maan. Siellä poro hevoseen jo vaihdetaan".Ok. Punanuttu Villissä Lännessä. Mielikuvat! Eli kappale
Joulupukki Villissä Lännessä. Soitto kuin salunaassa, jihaa! Lahjat ne täytyy jakaa länkkäri lapsillekin, eiks jeh!
Taskutontun dirlidarlidoi lähenee jo Amerikoiden kieltolakiaikaa. Mutta mitä ihmettä tämä kappale on!? Kyllä menee mummolla glökit ja piparit juhlapöydässä väärään kurkkuun, jos näitä kappaleita laskee aattoiltana irti.
Ethän vain sä joulu-ukko on rallatus, jonka
Mikko Alatalo voisi esittää
Tammerkosken rannalla yhteislaulussa, jos sanat olisivat soveliaammat. Onkos tässä nyt kyse jouluviinojen kyltymättömästä kutsusta? Viekottelua viimeistä päälle, kinuamista. Ja sitten päästään vonkauksesta itse asiaan. Nostetaan "kissa" pöydälle. Perinteitä kunnioittaen lauletaan joulusahdista. Eino Kettusen muikeat sanat
Joulusahti kappaleessa herauttavat kielen kärjen kosteaksi. Janohan tässä tulee. Maltaan kutsu. Mainio kappale, jonka mm. Jorma Ikävalo on levyttänyt v 1949. Lopun
Pikkutontun kuntorock rallatus tekee kokonaisuuden laskelmoiduksi, sillä laulun nopeus vaihdetaan tuttujen
Pikkuoravien tasolle. Pelataan taas mielikuvilla. Homma vaan on lähinnä surkuhupaisaa huonossa mielessä. Soitto on kelpo reipasta b-rockia, mutta laulu sanoineen lässähtää ja painaa tonttulakkia väistämättä silmille. Menköön. Kyllä oravia maailmaan mahtuu.
Tiukkapipoisempia saattaa Tontut asialla julkaisu kiristää, mutta avoimin korvin kuultuna se piristää tuttujen ja tunnettujen joululaulujen keskellä. Tontut asialla on kuin serkku, jonka voi pyytää joulupöytään ja yllätyksiä on luvassa. Tuotannolla on vahva b-leima, mutta vallitsevassa harmaudessa se on tähti. Kyllä tämä ylittää kevyesti viihdyttävyyden korkean kynnyksen. Sano Tonttutrio, kun haluat hyvää!
*** - tähteä (asteikko 1-3 tähteä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti